BOY MEETS GIRL (1984)
Öinen Pariisi on harvoin näyttänyt näin kauniilta. Tarina aloittelevasta elokuvaohjaajasta ja itsetuhoisesta naisesta on kerrottu samettisin mustavalkokuvin. Amour fou kohdistuu myös taiteeseen: Carax’n ensimmäisen pitkän elokuvan intertekstuaaliset viittaukset saivat median luonnehtimaan ohjaajaa sellaiseksi, joka ”viettää vielä enemmän aikaa Cinémathèque françaisessa kuin sen ulkopuolella”.
***
Oleellisin elokuvan Boy Meets Girl tarinasta on tiivistetty sen nimeen. Päähenkilö Alex on armeijaan lähdössä oleva nuori mies, joka osuu vähäksi aikaa yhteen nuoren steppaavan naisen kanssa. Molemmilla on takanaan katkennut rakkaussuhde. (Tarina on täynnä tällaisia rikkoutuneita suhteita, tarinoita, jotka voisivat yhtä hyvin olla omien tarinoidensa alkuja tai loppuja.)
Vaikka kaikki tämä on jossain mielessä tärkeää tarinan kannalta, niin se ei ole kuitenkaan yhtä merkityksellistä kokonaisuuden, elokuvan Boy Meets Girl kannalta. Tärkeämpää kuin mitä kerrotaan, on miten kerrotaan. Oleellista on hienostunut kuvaus sekä tyylittely ja kerronnan tapa ironisoida itseään ja kommentoida katsojan ja tarinan (tarkemmin: elokuvan) suhdetta. Tämä elokuvan tietoisuus itsestään sekä siihen perustuva hienovarainen kommentointi ja ironia, jotka yhdistyvät tekniseen taituruuteen, tekevät Caraxin esikoisfilmistä erityisen.
Boy Meets Girl -elokuvan henkilöt ovat teknisten viestintävälineiden vankeja. Suora kosketus harvenee ja sen tilalle tulee yhä useammin mekaaninen koneen (puhelimen, ovipuhelimen, television…) välittämä kommunikaatio. Tässä maailmassa ei enää ole tärkeää, mitä sanoo, vaan miten sanoo. Alex suunnittelee puhuttavansa etukäteen ja unohtaa vähitellen, että kommunikointiin tarvitaan mahdollisesti myös vastaanottaja, jonka olisi vielä oltava toinen kuin lähettäjä. Alex puhuu vain itselleen ja menettää mahdollisuuden saada yhteys Mireilleen. Tosin tämäkin kaikki on kerrottu niin tietoisesti ja tyylitellysti, että katsoja joutuu koko ajan pohtimaan suhdettaan elokuvaan ja arvioimaan, olisivatko teematkin ironian sävyttämiä ja onko niitä edes olemassa sanan perinteisessä merkityksessä.
Myös naisen ja miehen suhde hahmottuu elokuvassa Boy Meets Girl toisin, kuin mihin katsoja on tottunut. Tavanomaisista asetelmista poiketen nainen on elokuvan määrittelemätön subjekti, jonka suhteen mies määritetään (vaikka Boy Meets Girl onkin miehen, Alexin, tarina). Bernardin hahmon kautta rikotaan kuva kokonaisesta, tarinaa hallitsevasta miehestä. Jaksossa, jossa hän jättää jäähyväisiä tyttöystävälleen Mireillelle, kuva ja ääni eivät ole synkronissa. Tästä syntyy tunne, kuin Bernard puhuisi vain itselleen, kuuntelisi vain omaa ääntään ilman mitään suhdetta Mireilleen. Rikkomalla kuvan ja äänen synkronoinnin elokuva samalla antaa katsojalle mahdollisuuden purkaa perinteistä kuvaa totuutta hallitsevasta miehestä.
Boy Meets Girl leikkii jatkuvasti katsojan kanssa tällaista kiehtovaa leikkiä, jossa katsoja houkutellaan mukaan tarinaan ja samalla kuitenkin muistutetaan hienovaraisesti elokuvan keinotekoisuudesta. Selvien viitteiden (kuten juuri kuvan ja äänen synkronoinnin rikkominen) ohella elokuvassa on useita näkymättömämpiä muistutuksia ja huomautuksia katsojalle. Usein nämä liittyvät konventioiden ohjaamiin odotuksiin ja katsomistapoihin. Esimerkiksi elokuvan katkonainen leikkaus painottaa elokuvien keinotekoista luonnetta tarinankertojina. Se kertoo elokuvan olevan järjestetty ja kerrottu, leikkausten katkoma kuvien ja äänien joukko, joka syntyy katsojan ja elokuvatekstin yhteistyöllä. Leikkauksesta tulee tietoinen osa elokuvan Boy Meets Girl rakennetta: sitä ei peitetä illuusion luomiseksi, vaan se nostetaan näkyväksi, jotta tämä melkeinpä valheellinen yhtenäisyyden ja kokonaisuuden illuusio paljastuisi.
Paljon elokuvan Boy Meets Girl oleellisista piirteistä on vielä tiivistetty jaksoon, jossa mykkä juhlavieras kertoo Alexille, kuinka erillisiä kuva ja todellisuus ovat ja miten erilaisia ovat kuvan merkitykset. Elokuvan henkilöiden tekemät teot ovat ideologian värittämiä toisella tavalla kuin teot, joita näyttelijät tekevät kameran edessä. Mykkä mies muistuttaa katsojalle, että kuva on aina kuva.
– Martti Lahti (editoitu Lähikuvassa 3/87 julkaistusta esittelystä)