NUOREN NAISEN ONNI (1967)

Sensuurikoneiston puristuksiin ja hyllytetyksi joutunut elokuva kertoo valloittavasta Asjasta, joka etsii onnea kolhoosin keskeltä. Värikkäät sivuhahmot ja ympäröivä yhteisö nousevat kokonaisvaltaiseksi osaksi kokonaisuutta. Vasta vuonna 1988 Venäjällä julkaistu elokuva oli suuri menestys.

***

Andrei Kontshalovski (s. 1937, luopui variantista Mihalkov-Kontshalovski isän kuoleman jälkeen) on Venäjän vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Ensisijaisesti hän on omaa tietään edelleen kulkeva elokuvaohjaaja, jonka viimeisintä Michelangelosta kertovaa työtä kuvattiin vastikään Italiassa. Uralle on mahtunut niin venäläisten klassikoiden filmatisointeja ja amerikkalaista toimintaelokuvaa kuin ooppera- ja teatteriohjauksia. Oma tuotantoyhtiö tekee ohjelmia televisioon. Viides vaimo, valkovenäläistä syntyperää oleva Julia Vysotskaja (s. 1973) on ilmeisen monipuolinen näyttelijä ja vetää suosittua television ruokaohjelmaa ”Syödään kotona”. Uuden, itse V. Putinin tukeman venäläisen pikaruokaketjun ”Syödään kuin kotona” ensimmäisten myymälöiden pitäisi avautua loppuvuodesta. Hankkeen puuhamiehenä on toiminut myös Andrein veli Nikita Mihalkov (s. 1945), joka on ollut pitkään näkyvä hahmo kotimaansa elokuvassa ensin näyttelijänä ja sittemmin myös yhtenä valovoimaisimmista ja menestyneimmistä ohjaajista. Nikita on johtanut vuodesta 1998 Elokuvatyöntekijöiden liittoa, ja Andrei johtaa Nikaa, Venäjän elokuva-akatemiaa.

Andrein ja Nikitan  isä oli Sergei Mihalkov (1913–2009), tunnettu lastenkirjailija ja Stalinista lähtien lähellä valtaapitäviä sijainnut kirjailijaliiton voimahahmo. Poikien äiti Natalja Kontshalovskaja (1903–1988) oli yhtä lailla tunnettu henkilö, runoilija ja kääntäjä, jonka isoisä oli taiteilija Vasili Surikov. Andreista piti tulla konserttipianisti, mutta lopulta hän totesi, että absoluuttisen sävelkorvan puuttuessa on parempi ryhtyä elokuvaohjaajaksi. VGIKissä Kontshalovski tapasi Andrei Tarkovskin, ja tiiviissä yhteistyössä syntyivät tämän lopputyö Höyryjyrä ja viulu (1961), käsikirjoitus elokuvaan Ivanin lapsuus/ Ei paluuta (1962) ja käsikirjoitus elokuvaan, joka myöhemmin on tullut tunnetuksi nimellä Andrei Rubljov. Samaan aikaan kun Tarkovski ohjasi Rubljovia, Kontshalovski teki Tshingiz Aitmatovin kertomukseen perustuvan esikoispitkänsä, vahvasti Kurosawa-vaikutteisen mestariteoksen Ensimmäinen opettaja (1965) ja maaseudulle sijoittuvan kansankuvauksen, jonka alkuperäinen nimi kääntyy suomeksi Tarina Asja Kljatshinasta, joka rakasti, mutta ei mennyt naimisiin (koska oli niin ylpeä).

Asjan tarinan käsikirjoitti Juri Klepikov. Kontshalovski päätti kuvata kolhoosissa ja käyttää parin ammattinäyttelijän ohella paikallisia asukkaita. Työtavaksi valikoitui  improvisaatio käsikirjoituksen pohjalta. Elokuvaan päätyi myös täysin dokumentaarista aineistoa, ihmisten kertomia tarinoita omasta elämästään. Kohtaukset kuvattiin samanaikaisesti kahdella tai jopa kolmella kameralla, ja ääni nauhoitettiin synkronissa. Ammattinäyttelijöitä on mukana kolme: Asjaa esittää Ija Savvina, Mishankan äitiä Mariaa Ljubov Sokolova ja autokuski Stepania ohjaaja-näyttelijä Aleksandr Surin. Tshirkunovia esittää sähkömies Gennadi Jegorytshev, joka löydettiin rooliin harrastajateatterista. Kun elokuva oli valmis, Mosfilmin kolmannen tuotantoryhmän taiteellinen neuvosto antoi Mihail Rommin johdolla seuraavan lausunnon: ”Sen hämmästyttävän efektin tuloksena, mikä saadaan yhdistämällä ammattinäyttelijöitä ja ei-ammattilaisia, ohjaaja A. Mihalkov-Kontshalovskin mahtavan ja omalaatuisen lahjakkuuden sekä hänen kokeiluun ryhtymisensä, kuin myös kuvaaja G. Rerbergin, lavastaja M. Romadinin ja äänittäjä R. Margatshevan korkealaatuisen työn ansiosta valmistui elokuva, joka ei ole ainoastaan hyvä vaan jopa erinomainen. Elokuvataiteeseemme on syntynyt lähtökohtaisesti uudenlainen tapa toteuttaa tuotanto.”

Elokuva esitettiin pari kertaa Moskovassa ammattilaisille tarkoitetuissa näytöksissä ja kerran siinä kylässä, missä se oli kuvattu. Paikalliset asukkaat olivat Ija Savvinan mukaan otettuja ja onnellisen häkeltyneitä. Sitten elokuva kiellettiin. Samaan aikaan hyllytettiin Tarkovskin Andrei Rubljov. Tarkovski tappeli sensorien kanssa viimeiseen asti eikä suostunut muuttamaan Rubljovia sellaiseksi kuin toivottiin. Tarkovskin mielestä Kontshalovski oli naurettava, kun yritti tehdä omaan elokuvaansa haluttuja muutoksia leikkaamalla ja jälkiäänittämällä, että saisi sen levitykseen. Leikattua versiota Asino stshastje (Asjan onni, josta nimi Nuoren naisen onni) esitettiin kuitenkin hyvin rajoitetusti. Alkuperäiseen asuun saatettu elokuva sai julkisen ensi-iltansa vasta 1987, 20 vuotta valmistumisen jälkeen. Vuonna 1994 Kontshalovski ohjasi elokuvan Kurotshka Rjaba (”Kirjava kana”) samassa kylässä kuin Nuoren naisen onnen, osin myös samoilla esiintyjillä. Ija Savvina kieltäytyi Asjan roolista, ja sen teki Inna Tshurikova. Vuonna 2008 Kontshalovski vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla. Nuoren naisen onni nähtiin silloin ja nähdään nytkin samalta värimateriaalille tehdyltä kopiolta, joka tuotiin Suomeen 1988.

– Mia Öhman 18.12.2017

Lisää aiheesta: Neja Zorkajan artikkeli Ne stoit selo bez pravednitsy (Iskusstvo kino 1/1989). Katso myös Filmihullu 4/2008: Peter von Bagh haastattelee Kontshalovskia Sodankylässä ja Velipekka Makkonen käy artikkelissaan läpi ohjaajan tuotantoa.