PARONI VON MÜNCHHAUSENIN SEIKKAILUT (1989)

The Adventures of Baron Munchausen/Baron von Munchausens äventyrer
Ohjaaja
Terry Gilliam
Henkilöt
John Neville, Eric Idle, Sarah Polley, Oliver Reed, Uma Thurman
Maa
Iso-Britannia/Saksan liittotasavalta/Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
126 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Rudolph Erich Raspen romaanista
Ikäraja

Terry Gilliamin vauhdikkaassa fantasiakomediassa matkataan uskomattomiin seikkailuihin 1700-luvun lopun tykkitulen paukkeeseen. Paroni von Münchhausenin tarinoiden näyttävin filmatisointi muistetaan paitsi hienoista lavasteistaan ja erikoistehosteistaan myös kalliina floppina. Yhdessä pääosista 9-vuotiaana esiintyneelle Sarah Polleylle kuvaukset olivat turvaton ja traumaattinen kokemus, jota hän muisteli omaelämäkerrallisessa esseekokoelmassaan Run Towards the Danger (2022).

***

Saksalainen paroni Hieronymus von Münchausen (1729-97) lienee maailman tunnetuin valehtelija, vaikka onkin olemassa vain Rudolph Erich Raspen vuonna 1785 ensimmäisen kerran julkaistussa romaanissa. Ensimmäinen elokuvaversio Les Aventures du baron de Munchhausen (Ranska, 1911) oli Georges Mélièsin tuotantoa, mutta tunnetuin lienee Josef von Bákyn sota-ajan värillinen Münchausen (Saksa, 1943). Karel Zeman tsekkiversio Bron Prásil (1961) ja Jean Imagen ranskalaisversio Les Fabuleuses aventures du légendaire Baron de Munchausen (1979) jäivät vähemmälle huomiolle, vaikka edellinen saikin laajan levikin ja on ollut Gilliamin rakastama elokuva. Anatoli Karanovichin venäläinen animaatioversio on niin tuntematon, ettei siitä löydy kuin katalogitietoa ja muitakin maailmalla lienee.

Vasta Terry Gilliamin, Monty Pythonin porukan veteraanin, mielikuvituksellisuus yltää siihen erikoisluontoisuuteen, mihin paroni von Münchausenin (John Neville) oma habitus perustuu. Shakespeare-festivaalien johtajana toiminut Neville suostui rooliin, koska piti Monte Pythonista. Gilliam yhdessä Fellinin pitkäaikaisen kuvaajan Giuseppe Rotunnon kanssa loivat paronin valhetarinoille uskomattoman tiivistunnelmaisen atmosfäärin, jonka realistisuus perustuu järisyttävälle tavalle välttää sitä. Elokuva valmistui Cinecittássa, mutta lopputyöt tehtiin Pinewoodin studioilla Englannissa. 40 miljoonaa dollaria maksanut studioon tai espanjalaiskylään rakennetun fantasiamaailma saattaa myös ärsyttää: katseella on joskus liiankin monta keinotekoista ja teatraalista yksityiskohtaa, johon kiinnittyä.

Elokuvan avaus tapahtuu 1800-luvun alussa saksalaisessa kaupungissa, joka on Turkin kanuunoiden hyökkäyksen kohteena – asetelma tekee selväksi ettei kyse ole historiallisesta, vaan fantastisesta valheesta. Jos vaikka pakovälineenä kiperästä tilanteesta toimiva kuumailmapallo sitä ei olekaan, matka lihallisesta ruumiista vapautetun, mutta puuttuvastaan puhuvan Kuun kuninkaan (Robin Williamsin) luo jo on. Venuksen (Uma Thurman) ja Vulcanin (Oliver Reed) kohtaaminen ei ehkä ole yhtä rytmikästä näyttelijätyötä kuin kuninkaan tapaaminen, mutta Gilliamin luoma maailma ei perustukaan näyttelijöihin, vaan järkeä ja tiedettä täydentävään mielikuvitusmaailmaan, joka rakentuu loputtomista mahdollisuuksista ja lapsenomaisesta ihmettelystä. Siinä on elokuvan todellinen juju: se panee katselijan jatkuvasti arvailemaan fantasian ja todellisuuden suhdetta.

– Jari Sedergren 9.11.2003