TERVETULOA MR. MARSHALL (1952)

Bienvenido, Mr. Marshall
Ohjaaja
Luis García Berlanga
Henkilöt
Lolita Sevilla, Manolo Morán, José Isbert
Maa
Espanja
Tekstitys
English subtitles
Kesto
95 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Bardemin ja Berlangan käsikirjoittama komedia on viiden tähden valio: hulvaton satiirinen kuvaus andalusialaisesta pikkukylästä, jonka asukkaille kerrotaan amerikkalaisten saapuvan päivänä minä hyvänsä. Kyläläiset hankkivat komeat vetimet ja nostavat kulissit pystyyn, koska kuvittelevat amerikkalaisten niin haluavan. Amerikkalaiset unelmat hiipivät kyläläisten uniin heidän odottaessaan taivaalta putoavia apupaketteja.

***

Luis Garcia Berlangan vuonna 1953 ohjaama komedia Bienvenido, Mister Marshall on espanjalaisen elokuvan mestariteos. Aihe, amerikkalaisen kulttuurin ja espanjalaisen ”tyypillisen kylän” todellisuuden kohtaaminen, ei ole erinomaisen omaperäinen, mutta tarjoaa herkullisen asetelman modernin maailman ja perinteisen elämäntavan välisen ristiriidan käsittelylle.

Kastilialaisessa kaupungissa, nimeltään Villar del Rio, asuu pappi, pormestari, maaseudun työläisiä ja tietysti kylän hidalgo, suuromistaja. Kylään saapuu joukko amerikkalaisia diplomaatteja ja kyläläiset valmistautuvat vastaanottamaan hyväntekijät, joiden takana he olettavat olevan Marshall-avun valtaisat dollarimäärät. Amerikkalaisen kenraalin mukaan nimetyllä Marshall-avulla pyrittiin toisen maailmansodan jälkeen olojen vakiinnuttamiseen (ja kommunismin vastustamiseen) erityisesti Aasiassa, jonne apu enimmäkseen suunnattiin, mutta myös läntisessä Euroopassa. Suomi ei uskaltanut ottaa vastaan tarjouksia Neuvostoliiton reaktioiden pelossa.

Diplomaatit otetaan vastaan ”perinteisin” menoin, kastilialainen kylä koristellaan andalusialaiseen tyyliin ja sieltä löytyy myös kyläläisille puettu perinnevaatetus ja esiintyjäksi palkataan flamenco-tanssija managereineen. Kylän amerikkamyönteisillä asukkailla on omat visionsa Amerikan-baarista konkistadorien tulemiseen Uuteen Maailmaan. Köyhäkin voi haaveilla taivaalta pellon keskelle tippuvista lahjoista. Elokuvan loppuratkaisua ei kannata tässä mainita, mutta sen nähneet voivat tietysti helposti havaita, että kotimaisessa elokuvassa on käytetty aivan viime vuosina täsmälleen samaa asetelmaa.

– Jari Sedergren 2020