MYÖHÄINEN KEVÄT (1949)

Valloittavalla hymyllään kevätpäivät valaiseva Noriko (Setsuko Hara) huolehtii isästään, joka toivoisi tämän löytävän kumppanin. Juonikas isä teeskentelee olevansa itsekin menossa naimisiin kannustaakseen Norikoa kumppanin etsintään. Ozun ja Haran kuusi elokuvaa kattavan yhteistyön lähtölaukauksessa sotamuistot painavat, mutta Kioton teeseremonioiden ja Zen-puutarhojen keskellä elämästä löytyy myös iloa.

***

Myöhäinen kevät on Ozun hienoimpia elokuvia, myös tekijänsä omia suosikkeja. Siinä Ozu on pystynyt tiivistämään kahden ihmisen välille sukupolvien välisen vastuun tärkeimmät kysymykset ja samalla antamaan yksinkertaiselle mutta syvälliselle inhimillisten perustuntumusten tutkielmalleen hiljentävän, runollisen ulkoisen toteutuksen.

Myöhäinen kevät kertoo nuoruuden ohittaneesta naisesta ja hänen vanhasta isästään. Tytär on täysin tyytyväinen pitäessään huolta isästään, mutta hänen tätinsä on huolissaan. Japanilaisen naisen elämän keskus on avioliitto: siihen tähtää koko hänen kasvatuksensa ja vanhempien tärkein velvollisuus tyttäriensä tulevaisuuden kannalta on järjestää kunnollinen naimakauppa. Tytär ei kuitenkaan halua jättää isäänsä yksin eikä isä puolestaan halua olla tyttärensä tulevaisuuden jarruna.

Kanssaihmisistä tunnettu vastuu ja valmius uhrata oma onni toisen hyväksi muodostuvat Ozun elokuvan kantapylväiksi. Päähenkilöt ovat tietoisia, mitä heiltä odotetaan monissa rooleissaan, mutta nämä roolit joutuvat myös ristiriitaan erilaisten odotusten keskellä. Avioliiton tärkeys, vanhempien toiveiden täyttäminen ja lasten tulevaisuudesta huolehtiminen asettavat sekä isän että tyttären vaikeiden valintojen eteen. He ovat onnellisia keskenään, mutta heidän velvollisuutensa perhekeskeisessä japanilaisessa yhteiskunnassa pakottaan heidät unohtamaan oman hyvinvointinsa. Perinteet ovat velvoittavampia kuin henkilökohtaiset tuntemukset ja pakottavat molemmat päähenkilöt oman tahtonsa vastaisiin ratkaisuihin. Heillä ei lopultakaan näytä olevan vaihtoehtoja elämän eteenpäin suuntaavassa virrassa.

Myöhäinen kevät välittää hillityin, ihailtavin keinoin Ozun näkemykset ihmisestä ja maailmasta. Taidokkaasti Ozu rakentaa yksittäisiin henkilöiden tunteita ja ajatuksia ilmaisevia, huoneentaulun omaisia asetelmia. Mukana ei ole yhtään turhaa kuvaa; näyttelijätyön vähäeleisyys, kuvien sisäinen rikkaus ja kerronnan verkkaisen runollinen rytmi edustavat Ozun elokuvantekoa sykähdyttävimmillään.

Kenties kaikkein vaikuttavimpia ovat lyhyet kuvat pelkästä luonnosta: aalloista, puista. Leikkaamalla ne pitkien sisäkohtausten väliin Ozu korostaa yksinkertaisella mutta perustavalla tavalla elokuvansa humaania johtoaihetta: näkemystä elämän lyhyiden hetkien peruuttamattomuudesta, korvaamattomasta kauneudesta. Vastaavasti Ozu tavoittaa ainutlaatuisella herkkyydellä ihmistensä salaiset, ääneen lausumattomat ajatukset.

– Markku Tuulen (1982) ja muiden lähteiden mukaan