TIEDEMIES KATOSI CALABUIGIIN (1956)


Englantilainen näyttelijä ja Oscar-voittaja Edmund Gwenn on professori Hamilton, naiivi ydinfyysikko, joka aikaisemmin kuvitteli pommien olevan hyväksi yhteiskunnalle. Ymmärrettyään virheensä hän pakenee hiljaisen elämän toivossa Calabuigin rantakaupunkiin, missä hän voi jälleen kohdata ihmisyyden lämmön ja elämän ilon.
***
Luis García Berlangan Calabuch valmistui espanjalais-italialaisena yhteistyönä. Tarina oli alun perin Leonardo Martinin, joka toimi myös apulaisohjaajana, mutta käsikirjoitukseen osallistui ohjaajan lisäksi Florentino Soria ja laajasta Fellini-yhteistyöstään tunnettu Ennio Flaiano.
Monesta kokista huolimatta sopasta tuli kaikkien arvioiden mukaan maukas. Kyse on verrattain lempeästä satiirista, jonka lähtökohdat ovat kahtaalla. Erilaiset utopiat olivat valloittaneet elokuvatkin 1930-luvulta lähtien (Shangri-La, 1933, Fernandelin pääosittamat Don Camillo -elokuvat 1950-luvulla Italiassa), mutta espanjalaisessa kirjallisuudessa ne tunnetaan jo 1500-luvulta (Antonio de Guevara, Lope de Vega). Varsinkin jälkimmäisissä korostuu kaupungin ja maaseudun ero ja ideologiseksi voimaksi nousee pyrkimys paluusta vanhaan hyvään, kultaiseen aikaan. Toisen maailmansodan jälkeen tällaisten utopioiden esiinnousua ei tarvitse ihmetellä. Tosin Välimeren maiden kesken oli suuria eroja: Italia oli nojannut fasismista huolimatta moderniin, Portugali pitäytyi täydellisesti vanhaan ja Espanja omassa diktatuurissaan kulki lähempänä Portugalin linjaa, joka näkyi elokuvissakin ja niiden sensuuriongelmissa. Komediallista tyylilajia voidaan pitää myös ongelmia keventävänä tekijänä.
Tiedemies saapuu Calabuigiin kertoo sotateollisuudessa työskennelleen professorin ja siihen totaalisesti kyllästyneen professori Hamiltonin karkumatkasta maaseudun rauhaan, oikeastaan jopa piilopaikkaan. Yksin hänen ei tietenkään tarvitse olla, sillä kylässä, jopa sen avovankilassa, asuu monenlaisia mielenkiintoisia, moniosaavia tyyppejä, kuten esimerkiksi sähkömies ja elokuvakoneenkäyttäjä, mutta myös toisenlaisia henkilöhahmoja, kuten surkea, härästään jatkuvasti huolehtiva härkätaistelija, maalari ja tietysti myös kylän kaunotar. Rakettitieteilijänä professorilla on mahdollisuus antaa panoksensa kylän menestykseen sekä yksilötasolla että yhteisöllisesti, sillä käsillä on paikkakuntien välillä pidettävien ilotulituskilpailujen aika.
Calabuch palkittiin Venetsian elokuvafestivaaleilla, jossa se sai ensi-iltansa vuonna 1956.
– Jari Sedergren 2020