JUHLAVIERAAT (1966)

Luonnon helmassa piknikiä viettävä seurue painostetaan osallistumaan mystisen auktoriteettihahmon syntymäpäiväjuhlille, joissa kaikille on varattu paikkansa eikä poikkeuksia tai poistumisia sallita. Hermostunutta naurua Buñuelin ja Kafkan hengessä herättävä totalitarismin allegoria asetettiin kotimaassaan aikoinaan ”ikuiseen kieltoon” eikä Němecin ura toipunut.

***

Kiistanalaisimpiin tšekkoslovakialaisiin elokuviin lukeutuva Juhlavieraat (O slavnosti a hostech) valmistui vuonna 1966 mutta julkaistiin kunnolla vasta vuoden 1968 lyhyen vapautumisen kauden aikana. Vuonna 1973 Juhlavieraat julistettiin virallisesti pysyvään kieltoon, joka raukesi vasta Samettivallankumouksen myötä 1989. Syynä oli elokuvan oletettu vaarallisuus: sen koettiin hyökkäävän suoraan kommunistista hallintoa vastaan. Elokuvan poliittista virettä lisäsi se, että monet tekijöistä olivat tosielämän toisinajattelijoita.

Tyylilajiltaan Juhlavieraat on absurdistinen satiiri, jollaisilla on Tšekissä vankat perinteet Kafkasta Haveliin. Vertauksia on esitetty myös Luis Buñuelin elokuviin Tuhon enkeli (1962) ja Porvariston hillitty charmi (1972). Elokuva kertoo porvarillisesta seitsemän hengen piknikseurueesta, joka idyllisellä metsäkävelyllä törmää erikoiseen, ylituttavalliseen mieheen ja tämän painostavaan joukkioon. Seuraa kuulustelu, ja tunnelma kiristyy entisestään. Paikalle saapuva vanhempi herrasmies rauhoittaa tilanteen kutsumalla koko joukon vieraaksi ulkoilmassa järjestettäviin syntymäpäiväjuhliinsa. Siellä seurueelle valkenee, että väärälle paikalle ei tulisi istua eikä kenenkään ole lupa lähteä juhlista kesken.

Yksinkertaisin tulkinta allegorisesta tarinasta on tietysti nähdä juhlien isäntä totalitaristisena diktaattorina. Piknikseurueen jäsenet edustavat erilaisia tapoja suhtautua ja reagoida painostukseen ja mielivaltaan. Lyhyestä kestostaan ja pinnalta katsoen helposti tulkittavissa olevasta viestistään huolimatta Juhlavieraat on monitasoinen teos täynnä taitavia tunnelmanvaihdoksia ja tarkkaan harkittua näyttämöllepanoa. Eräs lavastuksen keskeinen, vertauskuvallinen yksityiskohta tuodaan esiin dialogissakin: kaikki kutsujen tuolit ovat erilaisia, mutta niiden asettelu saa ne näyttämään orgaaniselta kokonaisuudelta.

Ohjaaja Jan Němec oli ennen Juhlavieraita saavuttanut mainetta holokaustiaiheisella debyyttikokopitkällään Yön timantit (1964) sekä FAMU-elokuvakoulun kollegoidensa Jiří Menzelin, Věra Chytilován, Jaromil Jirešin ja Evald Schormin (joka näyttelee Juhlavieraissa keskeisen roolin) kanssa tekemällään Perličky na dně -antologialla (1966). Juhlavieraiden kiellon myötä Němec joutui mustalle listalle eikä päässyt enää ohjaamaan kokoillan elokuvia ennen vuotta 1990. Hän eli pakotetussa maanpaossa vuosina 1974–89. Kotimaahan palattuaan Němec palasi myös elokuvaohjaamisen pariin, mutta hänen myöhempi tuotantonsa ei saanut kovin hyvää vastaanottoa ja on jäänyt melko tuntemattomaksi.

Juhlavieraiden toisena käsikirjoittajana toimi Němecin ensimmäinen puoliso Ester Krumbachová, jonka novelliin tarina perustuu. Krumbachová vastasi myös elokuvan puvustus- ja lavastussuunnittelusta. Omia elokuvaohjauksia hän pääsi toteuttamaan urallaan vielä vähemmän kuin Němec: ainoastaan yhden (Vražda ing. Čerta, 1970).

– Michael Brooken (Second Run -DVD-julkaisun essee A Report on ‘The Party and the Guests’ (2007) mukaan Suvi Heino 26.9.2023