Metatasoilla liikkuva anarkistinen komedia seuraa kolmen näyttelijättären miessuhteita heidän valmistautuessaan kiertävän teatteriryhmän esityksiin Aristofaneen Lysistrata-näytelmästä. Aikalaiskritiikeissä feministisen elokuvan klassikko teilattiin täysin, mutta on sittemmin nostettu kaikkien aikojen ruotsalaiselokuvien kärkikastiin.

***

Mai Zetterlingin neljäs ohjaustyö Flickorna seuraa kolmea näyttelijätärtä, jotka matkaavat ympäri Ruotsia kiertävän Lysistrate-näyttämösovituksen tiimoilta. Näyttelijättärien rooleissa nähdään kolmikko, joka on tullut tunnetuksi Ingmar Bergmanin elokuvista: Bibi Andersson, Harriet Andersson ja Gunnel Lindblom. Heidän roolihahmoillaan on kaikilla ongelmallisia miessuhteita: Liz (Bibi Andersson) on lapsettomassa avioliitossa työorientoituneen miehen kanssa, joka haluaisi vaimonsa lopettavan näyttelijäuransa, Gunillalla (Gunnel Lindblom) on paljon lapsia mukavan mutta tylsän miehensä kanssa ja Mariannella (Harriet Andersson) on yhteinen lapsi naimisissa olevan rakastajansa kanssa. Kuten kaikki Zetterlingin elokuvat, myös Flickornan kerrontaa ohjailee vahvasti henkilöhahmojensa sisäinen maailma ja päänsisäiset visiot ovat olennaisessa osassa. Näytelmä, naisten elämät sekä heidän surrealistiset fantasiansa ja päiväunensa kietoutuvat yhteen muodostaakseen monimutkaisen ja osin paradoksaalisen kannanoton sodasta, sukupuolien välisestä epätasa-arvosta ja hyvinvointivaltiosta.

Elokuvan aikalaiskriitikot olivat lähes yksimielisiä murska-arvioissaan ja teoksen peittelemätön feministisyys koettiin etenkin provosoivana. Negatiivisen vastaanoton ja lyhyen teatterikierroksen heikkojen katsojalukujen takia Zetterlingin ura jäi pitkälle tauolle ja kului 18 vuotta ennen kuin hän ohjasi seuraavan elokuvansa Ruotsissa. Flickornan myötä myös Zetterling itse on saanut feministin leiman, joka toistuu ruotsalaisen elokuvan historiikeissa. Vaikka elokuvassa on toki feministinen tai sukupuolivalveutunut pohjavire, Zetterlingin töille ominaisempaa on ennemminkin niiden kriittisyys modernin yhteiskunnan aiheuttamaan vieraantuneisuuteen ja merkityksettömyyden tunteeseen. Tämä tyytymättömyys realisoituu Flickornan miesten ja naisten suhteissa, joiden aggressiivinen luonto muistuttaa paikoin sukupuolien välistä sotaa.

Flickorna valmistui ruotsalaisen sosiaalidemokratian kukoistuskautena ja sen yhteiskuntakritiikki kohdistuu myös maansa hyvinvointivaltioprojektia ja sen eriarvoistavaa kaupunkisuunnittelua kohtaan. Aikansa arkkitehtuuri, etenkin Ralph Erskinen suunnittelemat rakennukset ovat tärkeässä osassa elokuvassa. Näistä näyttävimmin esillä on vuonna 1955 avattu maailman ensimmäinen sisäostoskeskus Luulajassa, johon sijoittuu yksi elokuvan painajaismaisista fantasiajaksoista. Nyky-yhteiskunnan kulutuskulttuurin symbolina labyrinttimäinen ostoskeskus kuvastaa elokuvan kenties tärkeintä teemaa: naiset ovat osallisia omaan sortoonsa nauttiessaan hyvinvointivaltion tuomista mukavuuksista ja kykenemättä kyseenalaistamaan modernin elämäntyylin mielekkyyttä.

Zetterlingin mieshahmojen toimintaa ohjaa lähes aina kylmänviileä rationalismi. Tämä miehiseksi mielletty piirre tehdään naurunalaiseksi Flickornan kohtauksessa, jossa elokuvan karikatyyriset keskiluokkaiset mieshahmot rinnastetaan historiallisiin hirmudiktaattoreihin. Tästä huolimatta Zetterling ei kuvaa elokuvansa naisiakaan järin imartelevassa valossa. Flickornassa emansipaatiotaistelun esteenä on naisten kyvyttömyys ja haluttomuus organisoitua. Elokuvan mukaan tähän on syypää modernin elämän vapautta rajoittava mukavuudenhalu ja materialismitarve. Zetterling pyrkii täten tuomaan esille elokuvillaan kansankodin ja hyvinvointivaltion varjopuolia modernistisen ja feministisen kritiikin näkökulmasta.

– Mariah Larssonin (”Modernity, Masculinity and the Swedish Welfare State: Mai Zetterling’s Flickorna”) mukaan