VUOSITUHANSIEN YÖ (1969)

Jerzy Kawalerowiczin Faaraon assistentin Shadi Abdelsalamin ainoa pitkä ohjaustyö on egyptiläisen elokuvan keskeisin klassikko. 1800-luvulle sijoittuva, lyyrinen kertomus hautavarkaista kuvaa erään nuorukaisen kiirastulta toisaalta kulttuurihistorian ja toisaalta oman yhteisönsä velvoitteiden välissä.

***

Vuosituhansien yö, jota pidetään yleisesti ja perustellusti yhtenä kaikkien aikojen suurimmista egyptiläisistä elokuvista, perustuu tositapahtumiin. Vuonna 1881 Tanis-dynastian aikaan kuuluvia arvoesineitä alkoi ilmaantua myyntiin, ja kävi ilmi, että Horabat-heimo oli ryöstänyt salaa faaraoiden hautoja Thebassa. Teema on rikas, ja tuloksena on hämmästyttävää elokuvaa.

Elokuvaa on ollut äärettömän vaikeaa päästä näkemään 1970-luvun jälkeen. Onnistuin saamaan nähtäväksi 16 mm:n kopion, joka, kuten kaikki muutkin kopiot, joita olen sittemmin nähnyt, oli muuttunut magentaksi. Silti se oli minun ja monen muunkin mielestä lumoava ja oudosti koskettava elämys. Muistan, että Michael Powell oli suuri ihailija.

Vuosituhansien yössä on äärettömän epätavallinen sävy – juhlava, runollinen – siinä on väkevä tunne ajasta ja surusta, jota se kantaa. Harkitun verkkainen tempo, kameran lähes seremoniallinen liike, tapahtumapaikkojen autius, ääniraidalla kuultava klassinen arabiankieli, suuren italialaisen säveltäjän Mario Nascimbenen hätkähdyttävä musiikki – ne kaikki toimivat täydellisessä harmoniassa ja tuovat panoksensa kohtalokkaan vääjäämättömyyden tunteeseen.

Menneisyys ja nykyisyys, häpäiseminen ja kunnianosoitus, halu voittaa kuolema ja sen tosiseikan myöntäminen, että me ja kaikki mitä me tiedämme muuttuu tomuksi… teema tuntuu massiiviselta, mutta ohjaaja Shadi Abdel Salam onnistuu jotenkin käsittelemään sitä ja jopa ruumiillistamaan sitä kuvissaan.

Pitääkö meidän ryöstää perintöämme ja kaikkea mitä meidän esivanhempamme ovat pitäneet pyhänä voidaksemme ylläpitää elämäämme nykyhetkessä ja tulevaisuudessa? Mikä tarkkaan ottaen on meidän velkamme menneisyydelle?

Historian tunne Vuosituhansien yössä on vailla vertaa, eikä ole lainkaan yllättävää, että Roberto Rossellini antoi käyttää nimeään projektissa luettuaan käsikirjoituksen.

Ja lopuksi elokuva on merkillisen, jopa lumoavan lohduttava – ikuiset hautajaiset, lopullinen ymmärrys siitä, keitä ja mitä me olemme… olen todella innoissani siitä, että Shadi Abdel Salamin mestariteos on restauroitu alkuperäiseen loistoonsa.

– Martin Scorsese (World Cinema Foundation, toukokuu 2009) AA 3.4.2013