HAPPY END (1967)

Šťastný konec
Ohjaaja
Oldřich Lipský
Henkilöt
Vladimír Menšík, Jaroslava Obermaierová, Josef Abrhám
Maa
Tšekkoslovakia
Tekstitys
English subtitles
Kesto
69 + 16 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
alkukuvana Puutarha/Zahrada, O: Jan Švankmajer (35 mm, 16 min)
Ikäraja

Murhaajaksi päätyneen teurastajan elämäntarinan käänteisellä kronologialla kuolemasta syntymään kertova makaaberi farssi on huikea tekninen taidonnäyte, jossa kaikki toiminta tapahtuu takaperin dialogin muistuttaessa paikoin silkkaa dadaa. Alkukuvana esitetään Jan Švankmajerin Puutarha, jossa erikoinen piha-aita symboloi näennäisen vapaaehtoista mukautumista kollektivismille.

***

Tšekkoslovakialaisen elokuvan 1960-luku tunnetaan uuden aallon teoksista, joiden tekijät olivat pääasiassa Prahan FAMU-elokuvakoulun kasvatteja. Muitakin oli. Populaarielokuvan puolella kaikkien aikojen merkittävimpiin tšekkiohjaajiin lukeutuu Oldřich Lipský (1924–1986), jonka Happy End (1967) ei muotonsa radikaaliudessa ja toteutuksensa virtuositeetissa kalpene famulaisten saavutusten rinnalla. Parikymmentä elokuvaa ohjannut Lipský on, todennäköisesti töidensä populaarin luonteen vuoksi, jäänyt tšekkoslovakialaisen elokuvan historiankirjoituksessa hiukan varjoon – siitä huolimatta, että myös hänen toinen 1960-luvun merkkiteoksensa, westernparodiamusikaali Limonádový Joe aneb Koňská opera (Lemonade Joe, 1964), on noussut merkittävään kulttisuosioon.

Happy End oli Lipskýn ensimmäinen yhteistyö käsikirjoittaja Miloš Macourekin kanssa. Macourekin kirjoittamat kekseliäät kreisikomediat, jotka usein ohjasi Lipský tai Václav Vorlíček (mm. Who Wants to Kill Jessie?, 1966) eivät ole saavuttaneet lainkaan vastaavaa ylistystä ja mainetta kuin monet uuden aallon aikalaiset. Tästä huolimatta nämä komediat ovat löytämisen ja uudelleen arvioinnin arvoisia. Niissä saavat kyytiä niin ajan ja paikan, sukupuolen kuin kylmän sodan politiikan ja ikonografian normit. Lisäksi ne ovat täynnä upeita poptaiteesta inspiroituneita lavasteita ja mainioita näyttelijäsuorituksia.

Happy Endin idea on poikkeuksellinen – ja niin on toteutuskin. Vastaavanlaiseen kokeellisuuteen Lipský ja Macourek eivät enää tämän jälkeen ryhtyneet. Bedřich Frydrych -niminen (etu- ja sukunimen samankaltaisuus on tarkoituksellinen) teurastaja kertoo tarinansa syntymästä alkaen. Juju on siinä, että kaikki on käännetty päälaelleen kuvakerronnan edetessä käänteisesti. Alun syntymä on todellisuudessa kuolema, teloitus, mutta näytettynä väärinpäin. Irtopää yhdistyy ruumiiseen ja elämä alkaa. Bedřichin ja hänen vaimonsa Julien tarinaa kuljetetaan samanaikaisesti eteen- ja taaksepäin tavalla, joka tekee banaalista mustasukkaisuustragediasta mustankoomisen. Elokuvan ”onnellinen loppu”, pariskunnan ensikohtaaminen, näyttäytyy sekin perin arveluttavassa valossa.

Katsojalta vaaditaan jonkin verran valppautta, jotta kahteen suuntaan samanaikaisesti etenevästä kerronnasta saa tolkkua. Kuvissa nähtävä takaperoinen toiminta välittää omaa viestiään, samoin Bedřichin näennäisen vilpitön kertojanääni, joka kuitenkin pitää koossa narratiivin sisäisen logiikan. Takaperin nähty muuttaa merkitystään: Bedřichin ja Julien lapsen syntymä muuttuu tragediaksi – lapsi pienenee pienenemistään ja sitten katoaa – kun taas kuolema on iloinen tapahtuma, paluu elämään. Kerronta tarjoaa ellipsejä minuuttien ja vuosien taakse, käänteiskronologinen dialogi puolestaan pursuaa huvittavia epäloogisuuksia ja suoranaista dadaa.

Elokuvan varhaisvuosien aikoihin 1900-luvun taitteeseen sijoittuva Happy End on tekninen taidonnäyte, jossa hyödynnetään klassisia elokuvatemppuja. Pääkuvaaja Vladimír Novotný oli trikkikuvaspesialisti, jonka johdolla toteutettiin elokuvan taidokas käänteisen liikkeen koreografia. Kunniaa tehdään myös muille mykkäelokuvan ilmaisukeinoille ja estetiikalle: elokuvan värisävy on seepiainen kuin vanhoissa valokuvissa, kuvan nopeudella leikitellään, ja mukana on suoriakin viittauksia elokuvan pioneereihin, kuten tšekkiläisen Jan Kříženeckýn uima-altaalla kuvattuun Žofínská plovárnaan (1898) ja Eadweard Muybridgen kuuluisiin The Horse in Motion -valokuvasarjoihin (1878). Leikkauksesta vastasi Miroslav Hájek, alansa merkittävin osaaja ja uuden aallon keskeinen tekijä.

Happy End tuotettiin valtiollisen Barrandov-studion Šmída-Fikar-osastolla. Bohumil Šmídan ja Ladislav Fikarin alaisuudessa valmistui 1960-luvulla useita muitakin innovatiivisia, taiteellisesti kunnianhimoisia ja arvostettuja teoksia, kuten Věra Chytilován Jostakin muusta (1963) ja Tuhatkaunokit (1966), Pavel Juráčekin ja Jan Schmidtin Joseph Kiliàn (1964), Vojtěch Jasnýn Kun kissa tulee (1963), Jiří Menzelin Tarkoin vartioidut junat (1966) ja Jaromil Jirešin Pila (1969). Bedřichin roolissa nähtävä Vladimír Menšík (1929–1988) oli suosittu ja tuottelias näyttelijä ja taitava koomikko, joka kuitenkin esiintyi harvoin pääosissa – Ester Krumbachován The Murder of Mr. Devil (1970) on toinen merkittävä poikkeus.

– Cerise Howardin (“It’s About Time We All Met a Happy End”, Senses of Cinema, syyskuu 2023) ja Tšekin kansallisen elokuva-arkiston Národní filmový archivin verkkoportaali Filmový přehledin esittelyn mukaan Suvi Heino 2.11.2023