LEHMÄ (1969)

Köyhän kylänmiehen koko elanto riippuu hänen omistamastaan lehmästä. Eräänä iltana lehmä tapetaan, minkä johdosta hulluus alkaa vallata miehen ajattelua. Yhdysvalloissa filosofiaa opiskelleen Mehrjuin toinen elokuva on maailman elokuvan historiassa tärkeää jatketta Guneyn ja Chahinen tuotannolle.

***

Ihmisistä ja lehmistä on tehty muitakin elokuvia (esimerkiksi Henri Verneuilin Piukka pako / La Vache et le prisonnier / The Cow and I, 1959) mutta toisin kuin Dariush Mehrjuin Lehmää niitä voi tuskin kutsua rakkaustarinoiksi, eivätkä ne myöskään tutki syvällisesti hulluutta, yksinäisyyttä ja pakkomiellettä kuten tämä elokuva. Iranin uuden aallon elokuvan merkkiteos kertoo köyhästä kylänmiehestä (jota esittää teatterinäyttelijä Ezzatolah Entezami yhdessä iranilaisen elokuvan suurimmista osasuorituksista), jonka ainoa ilon ja toimeentulon lähde on lehmä, joka tarjoaa kylälle maitoa. (Ei ole yllättävää, että kun elokuva sai ensi-iltansa, vasemmistolaiset pitivät maitoa öljyn vertauskuvana). Eräänä iltana lehmä tapetaan salaperäisesti, ja hulluus, tai paremminkin muodonmuutos, alkaa.

Dariush Mehrjui on elokuvantekijä, joka on uudistanut lähestymistapansa joka vuosikymmenellä 1960-luvulta alkaen. Hän voi liikkua Salinger-filmatisoinnin synkästä asteikosta hilpeään komediantapaiseen. Vaatimattomissa oloissa syntynyt Mehrjui opiskeli filosofiaa UCLA:ssa, ja palattuaan Iraniin hän sai ohjattavakseen James Bond -tyylisen jännityselokuvan, jolla ei ollut mitään tekemistä hänen auteur-ambitioidensa kanssa.

Läpimurtonsa hän koki toisella elokuvallaan Lehmä, joka perustui marxilaisen psykiatrin Gholam-Hossein Saedin novelleihin. ”Tehdessäni Lehmää minulla ei ollut aavistustakaan vaikutuksesta, joka sillä tulisi olemaan iranilaisen elokuvan historiaan”, sanoo Mehrjui. ”Pikemminkin se oli minun reaktioni aikakautta hallinneeseen täysin kaupalliseen ja jokseenkin vulgaariin elokuvateollisuuteen. Olin aina halunnut tehdä kyläelokuvan maaseudulla, varsinkin nähtyäni elokuvat Balthazar ja Los olvidados.

Lehmä joutui pian vientikieltoon, mutta Mehrjuin ranskalainen ystävä salakuljetti kopion Venetsian elokuvajuhlille, missä se esitettiin ilman alatekstejä. Siitä tuli yksi ensimmäisistä iranilaisista elokuvista, jotka saivat kansainvälistä vastakaikua. Kymmenen vuotta myöhemmin Lehmä, joka on silattu kirpeästi uskonnollisilla ja vasemmistolaisilla kerroksilla (molemmat olivat vuoden 1979 vallankumouksen keskeisiä liikevoimia) tuli jälleen valokeilaan, kun ajatollah Khomeini nosti sen esiin esimerkkinä hyvästä elokuvasta vastakohtana Pahlavi-aikakauden monille ”turmeleville elokuville”.

– Ehsan Khoshbakht (Il Cinema Ritrovato 2015) AA 2.2.2016