MAA JÄRISEE (1948)

Sisilialaiseen kalastajakylään sijoittuvassa perhetarinassa tukkukauppiaat hyppyyttävät vanhoja kalastajia liian pienillä palkkioilla ja nuoret kalastajat nousevat kapinaan. Amatöörinäyttelijät ja antropologinen kertoja tuovat karhean neorealistiseen mestariteokseen ylvään totuuden tason.

***

Luchino Viscontin alkuperäisenä ideana oli tehdä Maa järisee kolmiosaisena. Ensin oli tarkoitus kuvata kalastajien kapina tukkukauppiaita vastaan, sitten kaivostyöläisiä jotka osuustoimintapohjalta avaavat uudelleen hylätyn kaivoksen ja viimein maatyöläisiä, joita uhkaavat mafian murhatyöt. Tällä Visconti pyrkii luomaan synteesin sisilialaisen proletariaatin polttavimmista ongelmista: köyhälistö on kyllästynyt olemaan maanomistajien, tullinuuskijoiden ja pikkuvirkamiesten riistettävänä ja hallittavana ja panee ”maan järisemään”: vaatii itselleen oikeuksiaan ja saa voimakeinoin aikaan myös todellista järähtelyä sosiaalisessa maaperässä.

Visconti halusi jatkaa kattavaa elokuvan vaikeaa ja vallankumouksellista tietä sodanjälkeisessä yhteiskunnassa, jatkaa vastarintaliikkeen moraalista perintöä. Jos Visconti olisi toteuttanut alkuperäisen suunnitelmansa, Maa järisee olisi muodostunut suureksi freskoksi Italian yhteiskunnallisista olosuhteista ja pyrkimyksistä. Yhtymäkohdat vuosien 1925-30 suuren neuvostoelokuvan, ennen kaikkea Eisensteiniin, Dovzhenkoon, Ekkiin olisivat pian olleet aivan suorat. Muutoksien ja muutamien jaksojen poisjäämisen seurauksena teos menettää paljon aggressiivisuudestaan ja moraalisesta panoksestaan, mutta yhtä kaikki sitä elävöittää sama kapinahenkäys joka elokuvan on synnyttänyt.

Marraskuussa 1947 Visconti lähti ryhmineen Roomasta saatuaan päätöksen lupaavasti neuvottelut Guarini Italia-Films-yhtiön kanssa ja saatuaan pienen avustuksen Italian kommunistiselta puolueelta. Mutta varsin pian hän oli ilman tuottaja, jatkoi ensin yksin ja sitten Universalian johtajan Salvo d´Angelon kanssa. Kuukauden kuluttua kävi ilmeiseksi, että alkuperäistä suunnitelmaa oli mahdotonta toteuttaa: taloudellinen tilanne oli liian monimutkainen ja ensimmäinen episodi oli lähtenyt paisumaan. Tässä vaiheessa tuli myös entistä tarpeellisemmaksi käyttää hyväksi Vergan romaania Malavoglian suku.

Murteen käyttö kautta koko elokuvan, ilman mitään muutoksia tai jälkiäänityksiä, auttaa syventämään Vergan näkemystä, löytämään sisilialaisen todellisuuden ehdottoman, globaalisen totuuden. Visconti pyrkii löytämään yhteydet elokuvan neorealismin ja kirjallisuuden verismin välille: ensin liittymään elävimpään italialaiseen perinteeseen ja sitten irtaantumaan siitä päästäkseen pidemmälle. Maa järisee voidaan määritellä Vergan romaanin marxilaiseksi tulkinnaksi. Siinä missä sisilialainen kirjailija katsoo inhimilliset toiminnot alistetuiksi kohtalolle, siinä ohjaaja ensi jaksosta lähtien tekee tiettäväksi radikaalin oppositioasemansa: kerrotaan tarinaa ”ihmisistä jotka riistävät toisia ihmisiä”. Näin siis luokkataistelu on tarinassa keskeistä. Visconti on tehnyt tarinasta omansa, yksinkertaistanut tai rikastuttanut sitä, muuntanut, syventänyt siitä esille tunteen toimivasta vihasta – siinä missä Vergan henkilöt olivat turhaan taistelleet ”kohtaloa” vastaan – vihasta, joka ei ole hyödytöntä tai aiheetonta: siihen sisältyy aina vapautumisen mahdollisuus, aivan kuin suuren rutiinin keskelle olisi istutettu oikeudenmukaisen kapinan siemen.

Viscontin tuotannossa yhdistyy säännöllisesti kaksi pyrkimystä: toisaalta hienostunut estetismi, barokkinen fantasia, toisaalta vallankumouksellinen taisteluhenki. Maa järisee on ehkä ainut hänen töistään, jossa hän on selviytynyt ristiriidasta niin että mitään kuonaa ei ole jäänyt jäljelle. Elokuva on köyhien kielen suuri voitto, sana on annettu niille, joita ei koskaan ennen ole kuunneltu ja he ovat saaneet puhua esteittä, ilman jälkikäteen liitettyjä säälitteleviä selittelyjä.

– Giuseppe Ferrara (Luchino Visconti, 1963). Tekijätietoa päivitti AA 30.8.2001