MAASEUTUTEATTERIN NÄYTTELIJÄT (1978)

Aktorzy prowincjonalni
Ohjaaja
Agnieszka Holland
Henkilöt
Tadeusz Huk, Halina Łabonarska, Tomasz Zygadło
Maa
Puola
Tekstitys
English subtitles
Kesto
108 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Agnieszka Hollandin soolo-ohjaajadebyytti on monien mielestä yhä hänen pääteoksensa. ”Elokuvassani ei pohjimmiltaan ole kyse näyttelijöistä tai teatterista. Halusin siinä käsitellä koko puolalaista yhteiskuntaa ja erityisesti näkemystä, jonka mukaan ihmisen on lupa sanoa, minkä hän tuntee oikeaksi. Halusin myös kritisoida kulttuuria, jolla ei ole sisältöä.”

***

Puolan uuden elokuvan kummisetien Krzystof Zanussin ja Andrzej Wajdan vaikutus näkyy nimenomaan Agnieszka Hollandinssa, joka elokuvallaan Maaseututeatterin näyttelijät lunasti kaikki ne lupaukset, jotka hän aikaisemmissa tv-elokuvissaan, lyhytelokuvissaan ja kolmen ohjaajan yhteistyöelokuvassa Koekuvaus (1977) oli herättänyt. Holland oli toiminut uransa alussa Zanussin apulasiohjaajana elokuvassa Elämän valo (1973) ja hän oli myös tärkeä pilari Wajdan Ilman puudutusta -elokuvan toisena skenaristina. Maaseututeatterin näyttelijät heittää kuitenkin niin Zanussin kuin Wajdankin varjon Hollandin hartioilta ja näyttää hänet tässä ensimmäisessä varsinaisessa pitkässä elokuvaohjauksessaan tiukkaotteisena, visuaalisesti kurinalaisena ja yhteiskunnalliselta otteeltaan kirkaskatseisena elokuvantekijänä.

Maaseututeatterin näyttelijät sijoittaa tapahtumansa nimensä mukaisesti pienen kaupungin teatterimiljööseen. Vaikka tämä kulttuurilaitos on vaipunut jokseenkin hunningolle, useimmat teatterin henkilökunnasta ovat tyytyväisiä omaan mitättömyyteensä, turvattuun toimeentuloon ja tarkoituksettomaan työhön. Ainoastaan Krzystof, teatterin ainoa todellinen näyttelijä unelmoi hetkestä, jolloin he saisivat näyttää pystyvänsä johonkin. Krzystofin unelmana on myös päästä pois täältä provinssista suureen kaupunkiin, jossa todellinen taiteellinen luominen on mahdollista. Niinpä hän tekee turhauttavissa tehtävissäänkin parhaansa. Mutta tämä työ on vaatinut hintansa. Uransa vuoksi Krzystof on laiminlyönyt vaimoaan Ankaa, teatterikoulusta erotettua naista, joka täyttää turhautuneet päivänsä nukketeatterin nukkien elävöittäjänä.

Krzystofin toivoma tilaisuus kykyjen todistamiseen tuntuu tulevankin eteen, kun teatteri päättää ottaa tuotantoonsa Stanisław Wyspiańskin näytelmän ”Vapautuminen”. Tämä vuonna 1902 kirjoitettu näytelmä on tärkeimpiä puolalaisen patriotismin ilmauksia teatterissa. Se korostaa nimensä mukaisesti ensiksikin maan vapautumista vieraan ikeen alta, toiseksi ihmisten vapautumista henkisestä horroksestaan, ja kolmanneksi taiteilijoiden vapautumista illuusioiden vankeudesta. Kun tätä näytelmää vielä saapuu ohjaamaan nuori nouseva varsovalainen ohjaajalupaus Szczepan, ovat Krzystofin toiveet korkealla. Nyt vihdoinkin heidän teatterillaan on mahdollisuus sanoa ihmisille jotakin tärkeää. Onhan aidon kansallisen kulttuurin välittäminen Krzystofin mielestä teatterin oleellisin tehtävä

Holland näyttää todellisuuden kuitenkin toiveita katkerammaksi, Szczepan osoittautuu laskelmoivaksi, nöyristeleväksi myötäjuoksijaksi. Hän ei halua vaarantaa nousevaa uraansa Wyspiańskin rohkealla tulkinnalla, vaan karsii vähitellen näytelmästä pois kaikki tärkeät patrioottiset ja yhteiskunnalliset viitteet. Hän kääntää näytelmän merkityksettömäksi avantgardistiseksi keikailuksi, jolla hän pystyy saavuttamaan jälleen yhden sulan hattuunsa nokkelana ja yhteiskunnan kannalta turvallisena ohjaajana, Marmorimiehen korruptoituneen ohjaajan Burskin tavoin myös Maaseututeatterin näyttelijöiden ohjaajalupaus käyttää vierailuaan provinssissa vain askelmana noustessaan Puolan teatterimaailman huipulle. Ja jotta asia sujuisi kitkattomasti, hoidellaan tiedottaminen myös asiallisesti. Vaikutusvaltainen kriitikko voidellaan viinalla ja naisilla., ja näin taataan koko Puolan kuuntelevan, että jälleen on maassa tehty korkeaa kulttuuria.

Tämä selkärangattomuus loukkaa Krzystofin oikeudentuntoa ja hän kokee sen myös uhkaksi omalle etenemiselleen. Hän nousee kapinaan Szczepania vastaan, mutta ei saa tuke keneltäkään. Kukaan ei halua heiluttaa venettä turhaan. Etenkin kun teatterin johtokin katsoo oman selustansa turvaamiseksi tarpeelliseksi tukea ohjaajavierailijaa. Krzystofia ryhdytään painostamaan, Teatterinjohtaja vihjailee hänelle, että hänestä on olemassa paljon kanteluita, ja kehottaa häntä astumaan tottelevaisuuden polulle.

Maaseututeatterin näyttelijöiden voima syntyy Kijowskin Kung Fun tavoin Hollandin pyrkimyksestä välttää mustavalkoisia asemia. Hän luo elokuvassaan rikkaita henkilökuvia ja arkipäivästä voimansa nostavia tilanteita, joiden puitteissa puolalaisen elämän epäkohtiin sattuvat piikit nousevat terävinä esiin. Krzystofin avioliiton repeävät kulissit rinnastuvat hänen työnsä romahtamiseen, ja oivallisesti Holland näyttää päähenkilönsä niin uhrina kuin uhraajana. Krzystof seisoo keskellä sitä harhakuvaa, joka syntyy ristiriidasta kahden näyttelijöiden mahdollisuuksia tilittävän näkemyksen välillä. Toisen lausuu teatterin nuori järjestäjä Krzystofille: ”Te voitte kertoa ihmisille asioista. ” Toisen taas välittää turhautunut Anka: ”Ethän sinä voi muuta kuin lausua muiden kirjoittamia repliikkejä.” Näiden ääripisteiden välillä Holland tuntuu kallistuvat vaimon näkemyksen kannalle. Sillä Krzystofin kapinassa on epäilyttäviä piirteitä. Aivan samalla tavalla kuin ohjaaja Szczepan haluaa edistää uraansa, tavoittelee myös Krzystof taloudellista menestystä ja niinpä hänen vauhkoamisessaan on falski maku. Ja hänen kapinansa myös epäonnistuu. Lausuttuaan lavalta raakattuja repliikkejään, hän joutuu toteamaan ohjaajan myhäilevän: ”Kukaan ei huomannut mitään.”

Kun Fun tavoin myös Maaseututeatterin näyttelijät etsii toivonsa aivan pohjalta. Krzystofin kapinan päättymien häviöön syventyy Ankan jättäessä hänet. Ja hänen naapurinsa, syrjitty ja lohduton vanhus tekee itsemurhan ikään kuin korvikkeeksi Krzystofin tunteille. Aivan kuin Kieślowskin Elokuvahullussa, Kijowskin Kung Fussa tai Wajdan elokuvassa Ilman puudutusta myös Hollandin elokuvassa päähenkilö menettää kaiken, ennen kuin hän tajuaa, mitä hänellä on vastassaan. Mutta tästä ymmärryksessä piilee toivon avain. Kung Fun päähenkilön tavoin romahtanut Krzystof ryömii takaisin Ankansa luo, joka vakuuttaa loputtomasti: ”Kaikki tulee olemaan hyvin.” Hollandin elokuvan lopetuksessa väreilee epävarmuus siitä, onko toivoon syytä vai ei. Mutta positiivisena tiedostamisena elokuva haluaa näyttää ymmärryksen, että fanatismilla ei pitkälle päästä. Apu on otettava sieltä, mistä se tarjotaan, eikä muiden ihmisten huomioonottaminen vielä merkitse periaatteiden pettämistä, Sillä toisen polkeminen turmelee lopullisesti hyvätkin päämäärät.

– Markku Tuulen kirjasta Maisema Taistelun jälkeen. (HB, helmikuu 2002)