NAINEN VAILLA SIELUA (1953)

Tähtitehtaiden ja unelmakoneistojen maailmaan sijoittuvassa elokuvassa milanolaisessa kaupassa työskentelevä Clara pääsee onnekkaasti odotetun romanttisen melodraaman pääosaan. Uusi ura ja menestys kohottavat Claran tähtidiivaksi, mutta tuovatko julkisuuden ja glamourin maailma sittenkään sitä onnellisuutta mitä ne lupasivat.

***

Trilogiansa Seikkailu (1959), Yö (1961) ja Kuumetta (1962) jälkeen Michelangelo Antonioni nousi yhdeksi modernin elokuvan tärkeimmistä nimistä. Tällöin joutui myös hänen varhaistuotantonsa tarkemman tutkiskelun kohteeksi ja Erään rakkauden kronikka ja Nainen vailla sielua huomattiin elokuviksi, joista selvästi on löydettävissä ohjaajan keskeiset aihepiirit ja hänen 60-luvulla muotia luoneen tyylinsä lähtökohdat. Yläluokan miljöön, epäonnistuneen rakkauden, ihmisten yksinäisyyden ja rikkinäisyyden kuvauksina nämä elokuvat ovat jo täyttä Antonionia, toisiaan täydentävä ja syventävä parivaljakko.

Antonioni on sijoittanut elokuvansa Nainen vailla sielua tapahtumat elokuvamiljööseen, pinnallisten ihmissuhteiden, hauraiden minuuksien, pettävien toiveiden ilmaisemaan varjomaailmaan. Päähenkilö Clara Manni on entinen milanolainen myyjätär, joka on saanut elokuvaosan voitettuaan kauneuskilpailut. Elokuva alkaa tilanteesta, jossa Clara odottelee teatterin ulkopuolella yleisön reaktioita ensimmäiseen elokuvaansa. Hän menee sisälle ja näemme kuvan joka ilmaisee tiiviisti teoksen keskeisen teeman: tähden ja ihmisen jakaantumisen. Clara on kuin seuraavan elokuvansa nimi: ”Nainen ilman kohtaloa”; itse hän sanoo ettei osaa tehdä muuta kuin myydä vaatteita, juuri kuten ennen vanhaan.

Clara menee naimisiin tuottajansa ja agenttinsa Gianni Franchin kanssa, jota ei kuitenkaan rakasta. Intohimoisempi suhde hänellä on nuoren diplomaatin Nardon kanssa, mutta sekään ei tuo ratkaisua hänen ongelmiinsa. Miehensä tuottaman tyhjän ja mahtipontisen Jeanne d’Arc -elokuvan jälkeen Clara kokee kassamenestyksen elokuvalla ”Nainen ilman kohtaloa”. Hän katsoo tehneensä tarpeeksi miehensä hyväksi ja lähtee Nardon kanssa, kunnes huomaa ettei tässäkään ollut kyseessä Suuri Rakkaus.

Loppujakso näyttää havainnollisesti, pitkään latautuneella emotionaalisella teholla Claran umpikujan sekä työssään että yksityiselämässään. Clara on antonionilainen nainen par excellence: harhaileva, sivullinen, sensitiivinen, erittelevä, vilpitön. Samalla hän on traaginen hahmo, jonka on uhrauduttava tyhjänpäiväisyydelle, koska hänen kykynsä eivät riitä tinkimättömämpiin suorituksiin. Lopussa Clara päättää ottaa vastaan porsasmaisen tuottajan tarjoaman osan itämaa-aiheisessa pornoelokuvassa ”Sfinksin orja”. Tuottaja avauttaa shampanjapullot sopimuksen kunniaksi; Clara soittaa Nardolle, joka on halunnut tavata hänet uudelleen, Kaikki on yhä ratkaisematta. Salamavalojen loistaessa Clara yrittää hymyillä sensaatiovalokuvaajille. Hänen kasvonsa välittävät kyynelten takaa sen helvetin josta ei ole paluuta: yksinäisyyden ja minuuden halvautumisen. Salamavalo ei ole enää toivon signaali, vaan epätoivon paljastaja.