ORKESTERINJOHTAJA (1979)

John Gielgud näyttelee amerikkalaista kapellimestaristaraa, joka matkaa vierailulle provinsiaaliseen puolalaiskaupunkiin paikallista sinfoniaorkesteria johtamaan. Kyse on Krystyna Jandaan henkilöityvistä vanhojen haaveiden metsästyksestä ja Koivikkomaisesta kuolinvaelluksesta, jotka sivutuotteinaan repivät auki aimo annoksen eurooppalaista kulttuuriposeerausta.

***
Orkesterinjohtajassa Andrzej Wajda peilaa nykypuolalaista yhteiskuntaa sinfoniaorkesterin kautta vähän samaan tapaan kuin Fellini Italiaa Orkesteriharjoituksessa (1978). Wajda kuitenkin liittää allegoriaansa konkreettisempia viittauksia kulttuuripoliittiseen tilanteeseen ja yhdistää ne psykologiseen kolmiodraamaan.

Maailmalla kuuluisuutta niittänyt kapellimestari palaa synnyinmaahansa Puolaan 50 vuoden tauon jälkeen. Hän johtaa kotikaupunkinsa orkesteria, valaa soittajiin rakkautta musiikkiin ja voittaa heidän ihailunsa, etenkin erään naisviulistin, jonka äitiin hän on nuoruudessaan ollut rakastunut. Viulisti, Martan aviomies ja orkesterin vakituinen johtaja, on hallinnollinen pyrkyri, joka ei saa inhimillistä kosketusta ryhmäänsä. Vanhan kapellimestarin vierailu laukaisee pariskunnan aviolliset ristiriidat. Veteraani itse on ulkoisesti tyyni, mutta sisäisesti hän kärsii terveytensä uhkaavasta murentumisesta.

Wajda liittää henkilökohtaiset välienselvittelyt laajempiin yhteyksiin. Viranomaiset yrittävät käyttää hyväkseen kapellimestarin vierailua: he siirtävät suunnitellun konsertin tehdassaliin korostaakseen työläismyönteisyyttä ja saadakseen tapahtumasta television avulla mahdollisimman suuren kansallisen ja kansainvälisen hyödyn. Viimein he haluavat täydentää orkesteria Varsovan filharmonikkojen edustajilla sen sijaan että osoittaisivat luottamusta sen omiin kykyihin. Kapellimestari ei kuitenkaan alistu vallanpitäjien hyväksikäytettäväksi. Kun hän huomaa vieraita muusikkoja orkesterissa, hän kävelee ulos. Ketä taide palvelee ja kenen ehdoilla, kysyy Wajda tässä elokuvassa. Pyrkyryydelle ja hallinnolliselle manipulaatiolle hän ei näe sijaa taiteessa. Hän antaa suosikkinäyttelijänsä Krystyna Jandan sanoa miehelleen: ”Jätä tämä ammatti. On paikkoja, joissa vihaasi tarvitaan”.

Orkesterinjohtajassa on asetelmallisuuden vikaa, mutta tästä elokuvan pelastaa Wajdan herkkyys henkilöitään kohtaan, elävä valon käyttö, musiikin puhdas sointi, englantilaisen John Gielgudin (dubattunakin) pätevä ja arvovaltainen vanhan miehen muotokuva.

– Markku Tuulen (Maisema taistelun jälkeen – Elokuva uutta Puolaa rakentamassa, 1981) ja Markku Varjolan (1983) mukaan