VABANK (1981)

Ohjaaja
Juliusz Machulski
Henkilöt
Jan Machulski, Leonard Pietraszak, Witold Pyrkosz
Maa
Puola
Tekstitys
English subtitles
Kesto
104 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Puolalaisen populaarielokuvan ihmemies Juliusz Machulski (Seksmisja, King Size) löysi viiston kädenjälkensä heti esikoisohjauksessaan, jossa vankilasta vapautuva kassakaappiekspertti ja jazz-trumpetisti maksaa potut pottuina entiselle rikoskumppanilleen. Esikuvansa Puhalluksen tyylipisteissä päihittävä epookkipätkä merkitsee rikosleffojen hienostuneimman veijarikauden joutsenlaulua.

***

”Sen sijaan että varastaisi johtajana, tehtailijana tai sihteerinä, on parempi varastaa nimenomaan varkaana. Se on rehellistä.” (Jan Machulskin avainrepliikki elokuvasta Vabank).

Juliusz Machulski (s. 1955) on puolalaisen populaarielokuvan kultapoika, jonka suurimmat menestykset tarjosivat villejä ja läpinäkyviä yhteiskunta-allegorioita kommunistivaltaan kyllästyneelle kansalle. Scifikomediassa Seksmisja / Sulatetut miehet (1984) ihmiskunnan viimeiset miehet herätettiin syväjäädytyksestä tulevaisuuden maanalaisessa, yksinomaan naisista koostuneessa totalitaristisessa dystopiassa. Vieläkin kreisimmäksi yltyi lilliputtifarssi Kingsajz / King Size (1988), jossa taisteltiin ”jokaisen oikeudesta olla sen kokoinen kuin haluaa”. Näiden Jerzy Stuhrin tähdittämien, kansallisten kassamagneettien ja kansainvälisten kulttielokuvien jälkeen Machulski on yhä pysynyt suosittuna kotimaassaan varsinkin rikoskomedioiden (Kiler, Vinci) voimin, jotka eivät toki millään muotoa pärjää hänen 1980-luvun saavutuksilleen. Paluu sosialismiparodiaan vuoden 2008 aikamatkustuselokuvassa Ile waży koń trojański? (”Paljonko Troijan hevonen painaa?”) ei sekään johtanut kovin vakuuttaviin tuloksiin: entisestä lipunkantajasta oli kommunisminjälkeisessä maailmassa tullut jälkiviisastelija.

Machulskin ensimmäinen elokuva Vabank perustuu käsikirjoitukseen, jonka tämä laati opiskellessaan Łodzin elokuvakoulussa 1970-luvun puolivälissä. Tarinan hahmot pohjautuvat todellisiin henkilöihin, jotka Machulski poimi 1930-luvulla suositun, rikos- ja moraaliskandaaleista raportoineen ”Tajny Detektiw” -lehden sivuilta. Kuuluisin näistä on epäilemättä kabareenomistaja ja kassakaappiekspertti Stanisław Cichocki, johon Machulski perusti trumpettia soittavan murtovarkaan Henryk Kwinton hahmon. Machulski lähetti Bulgarian aurinkorannoilla viimeistelemänsä käsikirjoituksen Kadr-tuotantoyksikölle ilman sen kummempia toiveita. Kaikeksi yllätykseksi yksikön johtaja Jerzy Kawalerowicz innostui aiheesta, ja kiinnitti vastavalmistuneen, vasta muutaman opiskelijatyön ja lyhytdokumentin tehneen 25-vuotiaan nuorukaisen kalliin epookkituotannon ohjaajaksi. Tämä puolestaan houkutteli pääosaan isänsä Jan Machulskin (mm. Tadeusz Konwiczkin Kesän viimeinen päivä). Kuvausten edetessä alkujaan vakavaksi rikoselokuvaksi tarkoitettu teos alkoi vääntyä veijaritarinan muotoon, ei vähiten Henryk Kuźniakin inspiroituneen musiikkitaustan ansiosta. Tuotanto saatettiin maaliin joulukuussa 1981 julistetun sotatilan alla: lopputulos tulkittiin tarpeeksi epäpoliittiseksi, jotta se voitiin laskea ensi-iltaan seuraavan vuoden maaliskuussa. Vabankin terve vastarintamentaliteetti rikollisia mutta yhteiskunnan suojelemia auktoriteetteja vastaan resonoi ajassaan, ja elokuvasta tuli yksi sotatilan suurimpia yleisömenestyksiä yli 1,4 miljoonalla katsojallaan.

Suomessa Vabankia ei nähty varsinaisessa teatterilevityksessä – mikä ei sinänsä ole yllättävää, koska 1960-luvun alun Suomi-Filmin ja Jussi Kohosen huippuvuosien jälkeen (keskimäärin kymmenen maahantuontia vuodessa) vain aniharvat puolalaisartikkelit Wajdaa lukuunottamatta ovat murtautuneet täkäläisille markkinoille. Elokuva kiersi maassamme ainoastaan Puolan Kansantasavallan suurlähetystön levittämänä, englanniksi tekstitettynä 16-millisenä kulttuurivaihtokopiona. Tammikuun 1985 televisioesitys (nimellä Kaikki pelissä) vaikuttaa tulleen vasemmiston aktiivisesti ohittamaksi: sitä näyttävät kommentoineen ainoastaan entiset ja silloiset porvarilehdet, jumittuen ideologisiin taisteluasemiin epäideologisen elokuvan edessä. ”Kansandemokratioissa rikoksia käsittelevät filmit ovat, mikäli mahdollista, vieläkin kaavamaisempia ja pinnallisempia kuin kapitalistisessa lännessä, missä rikollisuus sentään julkisesti myönnetään yhteiskuntarakenteesta johtuvaksi lieveilmiöksi,” kirjoitti Turun Sanomien Tapani Maskula heist-elokuvakritiikeille tyypillisen moraalisen närkästyksen vallassa. ”Eräs varsin yleinen ja helppo tapa kiertää tai katkaista rikosten yhteydet sosialistiseen todellisuuteen on siirtää elokuvan tapahtumat toista maailmansotaa edeltäviin päiviin, jolloin vastuun kaikesta voi sysätä vanhan järjestelmän niskoille.” Aamulehden Michael Grünstein liukui vieläkin laajempiin ohjelmajulistuksiin: ”Amerikkalaisten pitäisi ohjata eurooppalaiset elokuvat. (…) itäblokkilainen kulttuuritausta ei taivu riittävästi tarjotakseen uskottavat raamit viihteelliselle pankkiryöstöjännärille. (…) Kaikki pelissä ei itsessään ole erityisen onnistunut, mutta tiennäyttäjänä se saattaa toimia, yllyttäjänä muille elokuvantekijöille irtautumaan itäblokin maille tyypillisestä moralisoivasta ja ryppyotsaisesta yhteiskuntakuvauksesta.”

Vabank vaikuttaakin ensi silmäykseltä suoraviivaiselta kansalliselta genrevariantilta, jota on yhtä vaikea kaupata kansainväliselle yleisölle kuin meikäläisiä Palmu-elokuvia. Se on helppo niputtaa 1970-luvulla Euroopassa ja etenkin Italiassa mm. molempien Corbucci-veljesten, Tomas Milianin ja Bud Spencerin voimin hetken aikaa rehottaneen ”puhallussploitaation” (stingsploitation) osaksi – mitä se ilman muuta edustaa sitäkin. Vabankissa on kuitenkin omaa ja alkuperäistä, aidosta historiantunteesta ja dramaattisesta valmistumisympäristöstä kumpuavaa viehätysvoimaa yli silkan imitaatioeleganssin. Machulskin elokuva ei ainoastaan toimi sen tyylin joutsenlauluna, joka alkoi Puhalluksesta. Se muodostaa kokoavan päätepisteen laajemmalle, Jules Dassinin ja Lewis Milestonen klassisista ryöstökeikkaelokuvista piirtyvälle kaarelle, jonka myöhemmät ilmentymät 1990- ja 2000-luvulla kumpuavat jo täysin toisenlaisesta, inhimillisesti ohuemmasta ja markkinatalouden läpisyövyttämästä epämaailmasta.

– Petteri Kalliomäki 27.2.2024