MENNEISYYDEN VARJOT (1947)

Jacques Tourneur on löytänyt sinänsä tavanomaiselle tarinalle aivan erikoisen tyylilajin, jossa viattomuuden naamio peittää ”naisen paholaismaisen päättäväisyyden” kuin tehostettu meikki Jane Creerin silmät. Elokuvaa sävyttää syvä surumielisyys, eräänlainen synkkä valo, joka muuttaa trillerin vaimeammaksi sonaatiksi.

***

Out of the Past pohjautuu Geoffrey Homesin alias Daniel Mainwaringin omasta romaanistaan tekemään käsikirjoitukseen, jonka tekoon ilmeisesti osallistui myös Tourneur, päätellen eräästä hänen tätä elokuvaa koskevasta lausunnostaan: ”Tuolloin osallistuin hyvin tiiviisti käsikirjoituksiin. Tein suuria muutoksia, mutta tietenkin kirjailijan suostumuksella…” Käsikirjoituksen varsinaisesta tekstistä Tourneur muistaa vain dialogin, joka oli ”loistava, pureva ja hyvin moderni tuohon aikaan”.

Pieneen amerikkalaiseen kaupunkiin saapuu gangsteri, joka painostaa autokorjaamon omistajan, Jeff Baileyn vierailulle ”erään tuntemattoman luo joka haluaa nähdä hänet jälleen”. Ennen tätä vierailua Jeff pitkässä takautumassa kertoo morsiamelleen menneisyydestään, jolloin hänen nimensä ei ollut Bailey ja jolloin hän nukkavieruna yksityisetsivänä joutui tekemisiin hämäräpäisen seikkailijan (Kirk Douglas) kanssa. Tämä sama mies paljastuu myös lähettigangsterin toimeksiantajaksi, jonka kutsun Bailey passiivisesti hyväksyy. Tarinaan liittyy myös kohtalokas nainen, 40-luvun mustan elokuvan tyypillinen naistiikeri, jolla on hillitön tappamisen vimma ja johon molemmat miehet ovat olleet rakastuneita.

Vaikka Out of the Past on päältä katsoen mitä ilmeisin sarjatuote, Jacques Tourneur on löytänyt tarinalle aivan erikoisen tyylilajin, jossa värisevät eron nostalgiat, jossa viattomuuden naamio peittää ”naisen paholaismaisen päättäväisyyden” kuten tehostettu silmäleikki peittää Jane Creerin silmät. Elokuvaa säväyttää syvä surumielisyys, eräänlainen synkkä valo, joka muuttaa thrillerin rituaalin vaimeammaksi sonaatiksi.

Kun Jane Creerin kasvot hitaasti paljastuvat cafeterian hämärästä, niissä näyttää tuikkivan se eros, jota Jacques Lourcelles luonnehti ”etäiseksi ja kalpeaksi”: tämä on tyypillistä tietylle eurooppalaiselle romantiikalle, kaksin verroin eurooppalaiselle siinä että se jättää viimeisen johtopäätöksen tekemättä myöntäen samalla että ihmisen sisällä piilee tuntematon varjo, että ihminen on muutakin kuin ulkoinen olemuksensa ja tekonsa. Tourneur oli ilmeisesti hyvin vakavissaan lausuessaan taannoin: ”On turha pelätä kummituksia, eivät ne kaikki ole pahoja, niissä on oikein hyvääkin (…) Menneisyys ja tulevaisuus ovat osa nykyhetkeä. Ensi vuoden tapahtumat ovat olemassa, mutta vain eri aaltopituudella kuin minkä voimme tänään tajuta”. Näiden lausumien science fiction-maisen naiiviuden ei tule antaa hämätä – niissä piilee tietty tyyli, tietty maailmankatsomus – hiljainen epätoivo ja sopeutuminen siihen arvoitukseen, jota edustavat elokuvat Out of the Past ihmiset käyttäytyessään kuin epämääräisten ennusmerkkien ohjaamat yölepakot.

– Gérard Legrandin mukaan (Positif, Juin 1967)