ETELÄN MIES (1945)

Renoirin hienoin saavutus 1940-luvulta kertoo texasilaisesta puuvillapoimijasta Samista, joka haaveilee
omasta maatilasta ja paremmasta elämästä perheelleen. Pian haaveiden tielle alkaa kuitenkin kasaantua
esteitä. Amerikkalaisen unelman tavoittelu siivilöityy Renoirille ominaisen humanismin prisman lävitse. Elokuva toi Renoirille hänen ainoan Oscar-ehdokkuutensa parhaasta ohjauksesta.

***

Etelän mies on Renoirin Hollywood-elokuvista se, jota yleisimmin on pidetty onnistuneimpana. Vasta viime vuosina Kotiapulaisen päiväkirja selvinnyt täysin mielekkäästi Renoirin kehitykseen kuuluvaksi teokseksi, jonka ymmärtäminen on helpottunut Pelin sääntöjen uudelleensyntymisen tuloksena. Kaari tästä 1939 tehdystä mestariteoksesta Kotiapulaisen päiväkirjan ja Elenan kautta Aamiaiseen ruohikolla on selvä ja näiden tapainkomedioiden kuuluminen erottamana, ehkä persoonallisimpana osana suuren elokuvataiteilijan tuotantoon kokonaiskuvaa rikastuttava.

Etelän mies liittyy aiheeltaan New Deal –henkeen ja sitä voisi miltei pitää Fordin Vihan hedelmien inspiroimana. Se on otteeltaan amerikkalaisin Renoirin elokuvista, mutta samalla hyvin tyypillisesti renoirlainen. Etelän mies on elokuva arvokkaista ihmisistä, ihmisten suhteesta työhön, maahan ja toisiinsa. Vaikka elokuva näennäisesti on kerrottu kaupunkiin muuttaneen sukulaisen tarinana, se ei lankea hetkeksikään sentimentaalisuuteen. Näille ihmisille tapahtuu se, minkä on tapahduttava. He eivät aavista, mistä näytelmästä he ovat osia, eikä Renoir kehittele yksinkertaista juonta Sam Tuckerin maanjaosta keinotekoista kiinteyttä tavoitellen. Me koemme Renoirin ihmiset kuin elämässä, meidän käsityksemme heistä vakiintuu vasta elokuva lopussa. Elokuva tutkii ensin syntyneen tilanteen ja lisää ihmiskuviin jatkuvasti niin paljon lisäpiirteitä kuin tilanteen kehittyminen vaatii: kun Tuckerilaiset ovat kaikki hyväksyneet raivaajanosansa ja kaupunkilaisuuden edustaja on lyönyt kättä päälle Samin kanssa maanviljelijäin ja kaupunkilaisten riippuvuudesta toisistaan, on luotu kuva nykyaikaisen yhteisön ”pelin säännöistä”, jotka eivät perustu niin paljon kasvatukselle ja rahalle kuin sodanedellisessä Euroopassa, mutta ne ovat olemassa ja valoisan ja anteliaan ihmisen ja taiteilijan tavoin Renoir on vain halunnut saattaa eri ryhmät ymmärtämään toisiaan.

Ja elokuvan ensimmäinen jakso, isoisän kuolema puuvillapellolla, tavoittaa perussävelen: se on kunnianteko työlle ja ihmiselle, rakkaudelle. Harvoin on missään elokuvassa rakkaus maahan, perheeseen ja rakkaus miehen ja naisen välillä saanut yhtä asiallisesti kauniin ilmaisun. Renoirin tosihumanistisesta ja karhean runollisesta taiteilijanäkemyksestä on kai harvoin saatu yhtä vakuuttavaa todistusta kuin tämä elokuva. Teoksen muistettavimpia piirteitä ovat niin ikään isoäidin henkilökuvan hahmottuminen, Samin äidin häät ja sitä seuraava tulva, jonka aikana Sam kesken lehmän pelastamisen arvioi ihmisen pelastamisen tärkeämmäksi, ja Samin todellisuuden painajaiseksi muuttava uni hedelmällisestä maasta.

– Aito Mäkinen (1963)