PÄIVÄKIRJA LAPSILLENI (1982)

Stalinististen puhdistusten takia orvoksi jäänyt Juli muuttaa asumaan kommunismin sokaiseman tätinsä luo. Juli löytää kuitenkin enemmän turvaa elokuvateatterin pimeydestä kuin puolueen petollisista lupauksista. Cannesin Grand Prix’llä kukitettu syvästi henkilökohtainen teos aloitti Mészárosin perhetrilogian, ja sen on kuvannut hänen ja Miklós Jancsón poika Nyika.

***

Unkarilaisohjaaja Márta Mészárosin Päiväkirja lapsilleni sai vuonna 1984 Cannesin filmifestivaaleilla Juryn palkinnon. Kyse on ohjaajan trilogiaksi kasvaneen omaelämäkerrallisen elokuvasarjan ensimmäisestä osasta: myöhemmät, Ylen televisiossa 2005-2006 esittämät osat ilmestyivät 1987 (Päiväkirja rakkailleni) ja 1990 (Päiväkirja vanhemmilleni).

Päiväkirja lapsilleni sijoittuu 1940-luvun lopun Budapestiin. Juli on teini-ikäinen orpo, joka palaa maanpaosta Neuvostoliitosta kotiin Unkariin. Hänen seurassaan on perheystävä (jota Juli kutsuu isoisäksi) ja he matkaavat kasvatusäidiksi ajatellun Magdan luokse.

Uudessa asuinpaikassaan Juli on varsin kapinallinen teini, joka aktiivisesti vastustaa Magdan yrityksiä säilyttää määräysvalta kodissaan. Juli ei halua asua Magdan luona, sillä tämän kasvatus perustuu kommunistisen puolueen periaatteisiin ja juuri kommunistinen hallinto tappoi Julin vanhemmat Neuvostoliitossa, jonne he olivat paenneet natsihallintoa. Koulunkäynti ei maistu, mieluummin Juli käy elokuvissa ja kiintyy lopulta (isäänsä muistuttavaan) vanhempaan mieheen Jánosiin.

Márta Mészárosin persoonallinen ote saa kantavuutta myös (ohjaaja Miklos Jancsón ja ohjaajan yhteisen pojan) Nyika Jancsón taitavasta mustavalkokuvauksesta. Erityisesti on mainittava flashback-struktuuri, joka on tuttu esimerkiksi Alan Resnais’n kuuluisasta elokuvasta Hiroshima, rakastettuni (1959). Yhtymäkohtia, ei kuitenkaan poliittisia, on nähty myös Max Ophülsin kuuluun draamaan Letter from an Unknown Woman (1948).Päiväkirja lapsilleni oli suurissa vaikeuksissa kotimaassaan: jo ilmestyminen lykkääntyi pari vuotta ennen pääsyä Cannesiin elokuvafestivaaleilla. Siellä saatu menestys ei auttanut Unkarin filmisensuurissa, joka piti elokuvaa kieltolistalla toistakymmentä vuotta.

Päiväkirja lapsilleni ei ole helppo elokuva flashback-rakenteensa vuoksi mutta myös siksi, että sitä on helpompi ymmärtää, jos tietää jotakin Unkarin poliittisesta historiasta. Elokuvallisuudesta ja historiasta kiinnostuneelle se on kuitenkin välttämätön kokemus.

– Jari Sedergren 2022