MAMMA ROMA (1962)

Rooman laitakaupungille sijoittui myös raju äidin ja pojan tragedia, nimiroolissa Anna Magnani järisyttävimmillään. Teini-ikäiseksi kasvanutta poikaansa koko ikänsä laiminlyönyt äiti hakee pojan maalta ja aloittaa kunniallisen elämän torimyyjänä, mutta poika joutuu rikoksen polulle ja vankilaan. Pasolinin oidipaalisen trilogian avausteos.

***

Pasolinin kahdella ensimmäisellä elokuvalla on paljon yhteistä. Pummin lailla Mamma Roma kertoo tarinan itsetuhosta, henkilöstä, joka moniselitteisellä tavalla herättää sekä sympatiaa että ylenkatsetta. Ja jälleen Pasolini liikkuu Rooman slummikortteleiden osattomien ihmisten keskuudessa, neorealismin tutussa miljöössä. Aitojen tapahtumapaikkojen ja amatöörinäyttelijöiden (Anna Magnania tietenkin lukuun ottamatta) käyttö liittää Mamma Roman edelleen neorealismiin, josta Pasolinin tyylipyrkimykset ovat jo kuitenkin etääntymässä: Pasolinia ei enää kiinnosta ”välinpitämättömyys” tai ”luonnollisuus”, hän pyrkii jo tyylittelemään, rakentamaan lyhyille katkelmille, lähikuville, erillisille liikkeille ja lauseille, joista hän valitsee ja jotka hän leikkaa ennakkosuunnitelmansa mukaan.

Mamma Roma on tarina roomalaisesta kansannaisesta, Anna Magnanin loistokkaasti tulkitsemasta entisestä prostituoidusta, joka aikoo aloittaa kunniallisen elämän, kun hänen suojelijansa Carmine menee naimisiin. Hän noutaa luokseen 16-vuotiaan poikansa Ettoren, joka on ollut maalla hoidettavana, ja ryhtyy itse torimyyjäksi. Äidin yritykset rakentaa lämmintä suhdetta poikaansa kariutuvat, sillä 15 vuoden aikana laiminlyötyjä asioita ei voi hetkessä korjata. Poika tuntee itsensä vieraantuneeksi äidistään ja hakeutuu mieluummin paikalliseen nuorisojengiin kuin työhön. Tapahtumat tihentyvät ja huipentuvat, kun poika joutuu näpistyksen vuoksi vankilaan ja sairastuu siellä vakavasti.

Kuten Pummissa, prostituutio on sekä päähenkilön ammatti että metafora joka määrittelee hänen henkisen epäonnistumisensa. Metafora sisältää idean, että itsensä myyminen rahasta on oireellista mielenlaadulle joka käsittää itsensä, toiset ja onnen kulutustavaroiden ehdoilla. Moraalinen seuraus tästä olotilasta on halu vetäytyä elämästä ja korvata aineelliset asiat rakkaudella henkisellä elämällä. Niinpä Mamma Roman poika Ettore joutuu pikkuporvarillisen työn ja pikkuporvarillisen olemassaolon ahtaisiin puitteisiin, kun hänen henkinen kasvunsa edellyttäisi pikemminkin rehellisyyden ruisketta. Jos Pummi käsitteli näitä aiheita paljolti runollisella ja metafyysisellä tavalla, Mamma Roman lähestymistapa on suorempi, jopa ongelmallisempi.

Mamma Roma tarjoaa myös erinomaisen esimerkin siitä, miten Pasolinin marxilaisia sympatioita ei voida pitää irrallisina eikä toisaalta soveltaa hänen elokuviinsa kaavamaisesti. Henkilöiden ongelmat eivät nouse pelkästään yhteiskunnallisesta järjestelmästä eikä niitä voida yksin sitä tietä ratkaista. Heidän ongelmansa jäävät yksilölliselle tasolle, kysymys on ihmissielun uinuvista, piilevistä mahdollisuuksista rakkauteen ja omaan pelastukseensa. Epäonnistumisen perusta on ihmisen yksinäisyys, joka etsii turvaa yhteiskunnallisesta sovinnaisuudesta ja aineellisten arvojen yhdistävästä todellisuudesta.

– Stephen Snyderin (Pier Paolo Pasolini, 1980) ja muiden lähteiden mukaan.