ANNA YSTÄVÄMME (1985)

Anne of Green Gables
Ohjaaja
Kevin R. Sullivan
Henkilöt
Megan Follows, Colleen Dewhurst, Richard Farnsworth
Maa
Kanada
Tekstitys
English subtitles
Kesto
196 min
Teemat
Kopiotieto
Blu-ray
Lisätieto
minisarjan osat 1-2 • väliaika 20 min • yht. 216 min
Ikäraja

Orpotyttö Anna löytää kodin ja tilaa mielikuvitukselleen Prinssi Edwardin saarella kanadalaiskirjailija Lucy Maud Montgomeryn rakastetussa kirjasarjassa, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1908. Tv-sarja Anna ystävämme vangitsee täydellisesti sen huumorin ja Annan (loistava Megan Follows) vilkkaan luonteen.

***

Anne fo Green Gables, suomalaisittain Anna ystävämme on kanadalainen tv-sarja, jota on esitetty sekä elokuvana, kaksiosaisena elokuvana, kaksiosaisena tv-minisarjana ja 13 osaisena tv-sarjana. Yhtä kaikki, Kanadan televisiolle sarja merkitsi kaikkien aikojen panostusta ja suosiota. Television lisäksi sitä levitettiin elokuvateattereissa yleisesti Euroopassa, Japanissa ja muutamassa muussakin maassa.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Kevin Sullivanin tukena oli alan veteraani Joe Wiesenfeld. Rohkeasti he tekivät muunnoksia Montgomeryn tarinoihin, mutta vaikutteita otettiin myös aiemmasta, vuodelta 1934 peräisin olevasta elokuvaversiosta.

Kuvauksia tehtiin Prince Edwardin saarilla kymmenen viikon ajan. Elokuvan farmi Viherlaakso on ”elokuvamaantiedettä”, sillä se on muodostettu eri paikoissa kuvatusta meteriaalista.

Tarinassa 13-vuotias orpotyttö Anne Shirley („Anna“) lähetetään kamalasta perheestään orpokotiin, josta matka jatkuu Prinssi Edwardin saarelle adoptoituna. Anna päätyy Green Gables –tilalle, suomeksi Vihervaaraan, eikä pieni punatukkainen tyttö välty ongelmilta – onneksi hänellä on ystäviä, jotka auttavat kaikissa niissä tilanteissa, johon Anna eksyy ja jopa hakeutuu. Kilpailuhenkisen Annan kasvaessa mukaan tulee myös rakkaus.

Anna-sarja kattaa myöhempine jatko-osineen 130 tunnin tuotannon, jota on nähty lähes kaikissa maailman maissa. Schuyler Grant sai suosituksen puolisonsa isoäidiltä Katharine Hepburnilta pääosaan, mutta hänen amerikkalaisuutensa sai tuotantopuolen kääntymään Megan Followsin puoleen – ohjaaja hyväksyi hänet pääosaan vasta toisella kierroksella. Valinta osoittautui aivan oikeaksi ja Schuyler sai Annan parhaan kaverin Dianan roolin.

– Jari Sedergren 2019