JÄÄHYVÄISET JALKAVAIMOLLE (1993)
Ba wang bie ji/Farväl min konkubin 
Traagisesti itsemurhan vuonna 2003 tehneen Hongkongin kantopopin ja elokuvan diivan, Leslie Cheungin, biseksuaalinen imago sulautuu kiinalaisen oopperan naisroolien tähteyteen. Kahden oopperatähden väliin tunkeutuu nainen. Chen Kaige kuvaa Kiinan myrskyisän historian vaikutusta yksityisten ihmisten elämään kiinalaisen värikylläisesti.
***
Jäähyväiset jalkavaimolle kertoo kahden oopperatähden vaiheista, ja samalla käydään läpi Kiinan tämän vuosisadan historian tärkeimmät vaiheet. Prostituoitu äiti ei halua, että hänen pieni poikansa Douzi kasvaa porttolassa ja vie tämän sen vuoksi kouluun, joka valmentaa lapsista Peking-oopperan näyttelijöitä. Kuri siellä on ankara: selkäsauna seuraa pienimmästäkin rikkeestä, eikä itse opetuskaan ole tuottamatta tuskia. Douzi erikoistuu näyttelemään naisrooleja, ja yhdessä miesrooleja esittävän ystävänsä Shitoun kanssa he nousevat kuuluisuuteen ja ottavat taiteilijanimikseen Chen Dieyi ja Duan Xiaolou.
Dieyi antautuu täysin taiteelle, jopa siinä määrin, ettei hän aina erota näyttämöä todellisuudesta. Xiaolou puolestaa yrittää yhdistää taiteen ja elämän, mitä Dieyi pitää petoksena. Elokuvan yksi keskeinen teema onkin petturuus, jonka eri muotoja tapahtumat esittelevät. Toinen aihe on vallanpitäjien ja myös kapinallisten taiteilijoille osoittamat vaatimukset saada heidät riveihinsä.
Ohjaaja Chen Kaige on kuuluisuuteen nousseen kiinalaisen elokuvan ”viidennen aallon” johtava hahmo. Hänen esikoistyönsä Keltainen maa sai suurta kiitosta osakseen ja toi kiinalaiset ohjaajat maailman tietoisuuteen. Hänen seuraavista elokuvistaan Suomenkin levitykseen tuli Lasten kuningas. Hongkongilainen tuottaja Hsu Feng tarjosi sitten New Yorkissa muutaman vuoden asustaneelle Chenille mahdollisuuden tehdä elokuva Lillian Leen romaanin pohjalta. Chen ei ollut erityisen halukas, mutta suostui sillä ehdolla, että sai lisätä tarinaan kulttuurivallankumouksesta kertovan jakson.
Chenin vaatimuksen ymmärtää hyvin. Kaksi ja puoli tuntia pitkän elokuvan alkuosa on tosin hyvin kiinnostavaa eeppistä kerrontaa, mutta elokuva tempaa väistämättä mukaansa vasta, kun päästään 1960-luvun puolenvälin tapahtumiin. Suuri proletaarinen kulttuurivallankumous kuvataan tässä prosessina, jossa kapinointi tuo ihmisen pahimmat puolet esiin, joka kääntää ystävät ja puolisotkin toisiaan vastaan ja joka ennen kaikkea tuhoaa hyvin arvokkaan perinnön.
Kulttuurivallankumouksen merkitys oli keskeinen jo Lasten kuninkaassa, mutta Jäähyväiset jalkavaimolle tuntuu erityisen selkeästi heijastelevan Chenin omaa kohtaloa sen pyörteissä. Chenin isä oli tunnettu elokuvaohjaaja ja äiti näyttelijä ja leikkaaja. Niin nuoren Kaigen koti kuin omat harrastukset olivat siis taiteen kyllästämät. Sitten vanhemmat joutuivat kulttuurivallankumouksen uhreiksi, ja Kaige itsekin oli huutamassa syytöksiä isäänsä vastaan. Hän näki punakaartilaistovereidensa ryöstävän kotinsa ja polttavan perheen kirjat. Hänet siirrettiin koulun jälkeen maaseudulle. Näistä kokemuksista näyttää syntyneen se koskettavuus, joka tekee Jäähyväiset jalkavaimolle -elokuvan loppupuolesta niin vaikuttavan.
– Ywe Jalanderin mukaan (Suomen Kuvalehti 8/1994, 6.5.1994) AA 5.2.2008
Yhteistyössä:
