WOODSTOCK: THE DIRECTOR’S CUT (1994)

Ohjaaja
Michael Wadleigh
Henkilöt
Joan Baez, The Who, Country Joe and the Fish, Jefferson Airplane, Santana, Janis Joplin, Jimi Hendrix
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
224 min + väliaika
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Sen kaikkein myyttisimmän superfestivaalin Oscar-laakeroitu elokuvataltiointi sai uusintaensi-illan laajennettuna ohjaajan versiona vuonna 1994. Mikäli jäit kaipaamaan mm. Janis Joplinin, Jefferson Airplanen ja Canned Heatin osuuksia pari vuotta sitten Reginassa esitetystä originaaliversiosta, niin tällä kertaa ne kaikki ovat mukana! 107 ääntä (4. sija).

***

Woodstockin rockfestivaali elokuussa 1969 merkitsi enemmän kuin vain musiikkia: se kokosi yhteen 1960-luvun loppupuolen uuden nuoren sukupolven pian hauraiksi osoittautuneet toivon ja parempana pidetyn, erilaisella tavalla vapaan ja iloisen elämäntavan idut. Tapahtuman takana oli kaksi nuorukaista, jotka vuokrasivat maanviljelijä Max Yasgurilta peltoa Sullivan Countysta, New Yorkin osavaltiosta, ja tilasivat joukon yhtyeitä kolmipäiväiseen konserttiin. Optimistiset järjestäjät varautuivat 60 000 katsojaan ja saivat 400 000. Sateen sotkettua logistiikan täysin paikka julistettiin katastrofialueeksi, mikä ei ollut muutenkaan ihme, kohtasivathan siellä musiikki, mielikuvituksellinen pukeutuminen tai sen puute, kannabistuotteet ja LSD, Vietnamin sodan ja hallituksen vastaisuus, vapaa rakkaus, itämainen mietiskely ja hippiaate.    Tuottaja Bob Maurice osti kuvausoikeudet ja vastuuseen elokuvasta tuli joitakin lyhyitä dokumentaareja mm. eräistä rocklaulajista ohjannut ja Martin Scorsesen esikoiselokuvan Kuka kolkuttaa ovelleni kuvannut Michael Wadleigh. Warner Brothers satsasi satatuhatta dollaria kuvatakseen Woodstockin kahdellatoista 16mm:n kameralla. Raakamateriaalia kertyi 120 tuntia. Siitä 60 prosenttia oli musiikkia, 40 prosenttia tapahtumaa itseään, kuvia ”kolmesta rauhan ja vapauden päivästä”. Elokuvan levennys 35–milliseksi ja leikkaaminen kolmituntiseen pituuteensa maksoi huikeat miljoona dollaria.

Tapahtuman 25-vuotisjuhlille elokuva tehdyssä Director’s Cut- versiossa elokuva laajeni vielä 45 minuutilla: mukaan tulivat Canned Heat (”A Change Is Gonna Come”), Janis Joplin (”Work Me Lord”) ja Jefferson Airplain (”McStep Blues”, ”Try”), joita alkuperäisessä elokuvassa ei ollut. Mukana on nyt uudella kuvastolla Jimi Hendrixin legendaarinen pyroesitys, skandaalimainen kansallislaulun sovitus ”The Star Spangled Banner”, jota säestävät nyt kuvat pellon mudassa festivaalin loppuhetkellä tallustelevista sitkaimmista  festivaalisankareista. Wadleigh sai elokuvan nimiinsä, mutta James Monaco antaa kunniaa Martin Scorseselle, tuolloiselle New Yorkin yliopiston opettajalle, joka organisoi yliopiston elokuvaopiskelijoita kuvauksissa ja valvoi valtavaa leikkausprosessia, jossa kuvatun materiaalin hahmottomalle massalle annettiin muoto ja rytmi. Tärkeä editoija on myös Thelma Schoonmaker.

Monacon mukaan Woodstock on eräitä merkittävimpiä leikkauksen ammattitaidon malleja sitten leikkauspöydän keksimisen, ja lisäksi se on toistaiseksi paras esimerkki ”split screenin”, jaetun kuvan, käytöstä – keino jolla myös tunti tai pari lisää aineistoa saatiin mahdutettua valmiiseen elokuvaan.

Valtavasta työpanoksesta huolimatta Woodstock jää hajanaiseksi, orgaanisesti kasvavaksi, jatkuvasti liikkuvaksi elokuvaksi, josta on turha yrittääkään hahmottaa kokonaisnäkemystä sen enempää tapahtuman kulusta kuin sen tai esitetyn musiikin hengestäkään. Elokuva antaa kuitenkin tarpeeksi tilaa tärkeimmälle, musiikille ja sen sanomalle, tehdäkseen sille oikeutta. Elokuva ei idealisoi tapahtumaa, mutta tekee siitä tiliä asettuen selvästi sen unelman puolelle, joka rockiksi aineellistuneena keräsi hetkeksi todellisen joukkoliikkeen ympärilleen.

– James Monacon (”American Film Now”), Varl Henrik Svenstedtin (Chaplin 4/1970) ja muiden lähteiden mukaan EA. Täydenteli ja toimitti edelleen Jari Sedergren (2004).