Nobelisti Jun’ichirō Tanizakin romaaniin perustuva intensiivinen sukellus pakkomielteeseen, manipulaatioon ja mustasukkaisuuteen oli ensimmäisiä naisten välisen seksuaalisuuden avoimia kuvauksia japanilaisessa elokuvassa. Kun kotirouva tutustuu taidekurssilla nuorempaan kaunottareen, heidän välilleen muodostuvan monimutkaisen suhteen osapuoliksi päätyvät myös molempien mieskumppanit.

***

Monipuolisen uran tehnyt Yasuzō Masumura pääsi opiskelemaan 1950-luvulla Rooman arvostetussa Centro Sperimentale di Cinematografia -elokuvakoulussa italialaisen elokuvan jättiläisten Michelangelo Antonionin, Luchino Viscontin ja Federico Fellinin opetuksessa. Myöhemmin hän työskenteli japanilaisen elokuvan klassisten auteurien kuten Kenji Mizoguchin ja Kon Ichikawan apulaisohjaajana ja Masumuran oma debyyttiohjaus Kisses (1957) oli yksi Japanin uuden aallon elokuvan varhaisimpia edustajia. Vaikka hänen koko 58 elokuvaa käsittävä ohjaajafilmografia syntyi valtavirtaisen studiojärjestelmän puitteissa, hänen tuotannolleen on tyypillistä kokeellisuus ja rajojen koetteleminen. Masumuran elokuvia voitaisiin lokeroida jonnekin arthousen ja grindhousen välimaastoon, ja hän olikin ohjaaja täynnä ristiriitaisuuksia.

Tämä ristiriitaisuus on nähtävissä myös Masumuran 28. ohjauksessa Manji, joka kuvaa avoimesti homoseksuaalisuutta, aviorikoksia, monisuhteisuutta, huumeita, itsemurhaa ja kuolemaa. Sisällöstään huolimatta elokuva ei ole pelkkää sensaatiohakuista seksploitaatiota, vaan se uhmaa kategorisointeja ohjaajalleen tyypilliseen tapaan. Tarinan päähenkilö on Sonoko (Kyōko Kishida), joka uskoutuu menneisyytensä tapahtumista nimettömälle kirjailijalle (Ken Mitsuda). Elokuvan juoni avautuu takaumien muodossa ja tarinan edetessä Sonokon luotettavuus kertojana asetetaan kyseenalaiseksi.

Tylsistynyt kotivaimo Sonoko tapaa naisten taidekoulussa nuoren Mitsukon (Ayako Wakao), johon hän ihastuu pakkomielteisesti ja ajautuu suhteeseen tämän kanssa. Sonoko uhmaa miehensä Kotaron (Eiji Funakoshi) vastusteluja, mutta kokee Mitsukon uskollisen sulhasen Eijirōn (Yūsuke Kawazu) potentiaalisena uhkana. Mitsuko raahaa kuitenkin rakastajiansa yhä syvemmälle petosten ja valheiden verkkoon, ja ennen pitkää tämä koituu kohtalokkaaksi kaikille osapuolille.

Elokuva pohjautuu Jun’ichirō Tanizakin romaaniin vuodelta 1931 ja käsikirjoituksen tehnyt Kaneto Shindō tunnetaan ohjaajana Onibaban (1964) ja Kuronekon (1968) takana. Elokuvan japaninkielinen nimi Manji tarkoittaa buddhalaista hakaristiä, joka symboloi tarinan hahmojen välisiä rakkauskoukeroita. Upean näyttelijäsuorituksen tekevä pääosanesittäjä Kyōko Kishida muistetaan myös roolistaan Hiroshi Teshigaharan samana vuonna ilmestyneessä elokuvassa Dyynien daami. Melodraaman, mysteerin ja metafiktion elementtejä sekoittava Manji vilisee odottamattomia käänteitä ja paljastuksia ja elokuva on kuin esteetikon märkä päiväuni.

– Anton Bitelin (Projected Figures -blogi) mukaan