FIORILE (1993)

Kun Elisabette Benedettin rakastaja teloitetaan rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt, Elisabette kiroaa koko suvun. Vuosisatoja käsittävässä sukukronikassa huono onni kulkeutuu sukupolvelta toiselle. Kun viimeisimmille jälkeläisille kerrotaan tarinoita heidän isoisästään, he pelkäävät sukukirouksen seuraavan myös heitä.

***

Tavianin veljesten Paolon ja Vittorion elokuva vuoden 1993 Cannesin festivaaleille oli nimeltään Fiorile, joka tarkoittaa suomeksi kevättä. Tavianien elokuville tyypillisesti kyse on historiaan ulottuvasta tarinasta, jonka teemana on lyhykäisesti ahneuden aiheuttama kirous.

Kaksi perheen lasta saa kuulla perheen kirouksesta isältään matkalla Toscanaan isoisän luokse. Isoisää lapset eivät ole koskaan aiemmin tavanneet.

Kirous ei ole aivan viime aikojen keksintöä, vaan sillä on ikää jo kaksisataa vuotta. Napoleonin hyökättyä Italiaan nuori suvun jäsen, Elisabetta Benedetti, rakastuu ranskalaiseen sotilaaseen Jeaniin, jolla on tärkeä tehtävä vartioida rykmentin varoja.

Elisabettan veli Corrado tulee varastaneeksi rykmentin kullan, ja aiheuttaa sen myötä Jeanin kuolemantuomion: kirous sai alkunsa siitä. Lasten isä oli itse asiassa muuttanut Pariisiin välttääkseen kirousta, joka vaikutti olevan ikuinen, sukupolvelta toiselle siirtyvä.

Tavianien rakenteellinen ratkaisu on käyttää isän kertomuksen edetessä sujuvasti tarinan etenemiseen liittyviä takaumia, jotka yhdistävät kuten veljesten elokuvat usein tavallista ja epätavallista. Benedettit (suom. siunatut) joutuivat vaurastuttuaan entisten ystävien vihaamaksi ja saivat kateellisilta ilkeän lempinimen, Maledetti (suom. kirotut). Lasten kysymysten vuoksi isä kertoo muitakin sukutarinoita, aina toisen maailmansodan aikaiseen, isoisää koskevaan kertomukseen asti.

Kysymys kuuluu, välittyykö viimeisen kirotun, lasten isoisän kirous vielä lapsenlapsillekin.

– Robert Ebertin ja muiden lähteiden mukaan Jari Sedergren 2019