BUTTERFLY KISS – TAPPAJA TIELLÄ (1995)

Michael Winterbottom on hämmästyttävän nopea ja laaja-alainen tekijä, joka on kartoittanut elokuvan lajityyppejä mm. draamasta pornoon ja tieteiselokuvasta länkkäriin. Debyyttielokuva on vimmainen naisten tie-elokuva, jossa punkahtava ja epävakaa Eunice (Amanda Plummer) houkuttelee mukaansa hiljaisen huoltoaseman myyjän (Saskia Reeves). Parin repivä suhde levittäytyy väkivaltaisesti Britannian moottoriteille.

***

Michael Winterbottom mieltymys lajityyppielokuvien kaavoihin ja niiden venyttämiseen käy ilmi jo hänen esikoiselokuvastaan Butterfly Kiss, joka asettuu raameiltaan road movie -genren piiriin. Naispäähenkilöistään ja elokuvan sisältämästä väkivallasta huolimatta Winterbottom ei tee uutta Thelmaa ja Louisia (Ridley Scott, 1991). Tuhoa ympärilleen kylvävä vimmainen punkkari Eunice ja hänen mukaansa yllättäen lähtevä vaisu huoltamon myyjä Miriam eivät ole takaa-ajettuja, miehistä vapautta hakevia naisia, joiden matka olisi helposti luettavissa feministisenä odysseiana. Pikemminkin kyseessä on kaksi eri tavoin ahdistunutta naista, jotka tarrautuvat toisiinsa lesbolaisen suhteen merkeissä. Hullun ja vaarallisen rakkauden elementit asetellaan elokuvassa valmiiksi jo alusta alkaen.

Käsikirjoittaja Frank Cottrell Boyce on kuvannut Butterfly Kiss -elokuvan teemaksi henkistä epätoivoa, aihetta, joka esiintyy monissa Winterbottomin myöhemmissäkin elokuvissa, olivat ne Boycen käsikirjoittamia tai ei. Butterfly Kiss -elokuvassa teema ilmenee selkeimmin Eunicen hahmossa, joka uskoo jumalan kääntäneen hänelle selkänsä tai unohtaneen hänet tyystin: jos hän näkisi Eunicin teot, hän puuttuisi asiaan. Vastaava epätoivo ja yksinäisyys ovat löydettävissä myös Miriamin hiljaisesta hahmosta, jonka ahdinko ilmenee silmiinpistävänä sulkeutuneisuutena ja tinkimättömänä kiintymyksenä Euniceen.

Road movie -genressä Butterfly Kiss poikkeaa monista kaltaisistaan siinä, että elokuvan päähenkilöillä ei ole varsinaista päämäärää. Eunicen ja Miriamin yhteinen taival sijoittuu kalseaan moottoriteiden, motellien ja bensa-asemien hallitsemaan välitilaan jossakin Keski-Englannissa. Matkaa, väliaikaisuutta ja anonymiteettiä viestivät ympäristöt korostavat päähenkilöiden epämääräistä asemaa ja mielentilaa, joka suuntautuu yhtä aikaa kaikkia vastaan mutta ei tähtää mihinkään. Tie vie umpikujaan.

Winterbottom liikkuu sulavasti lajista toiseen, hillitystä (periodi)draamasta tieteiselokuvaan, mutta esikoiselokuvansa kaltaisiin sokeeraaviin väkivaltakuvauksiin hän on päätynyt vain ajoittain. Amanda Plummerin Eunice on vaarallinen, julmiin väkivallantekoihin tasaisin väliajoin ajautuva hahmo. Ulkopuolisten ohella Eunice rankaisee rankasti myös itseään lävistyksillä ja kietomalla kehonsa kettinkeihin. Vertailukohtaa voi hakea vain Winterbottomin tuoreimmasta elokuvasta, ultraväkivaltaisesta Jim Thompson -filmatisoinnista Killer inside me (2010).

– Pasi Nyyssönen 9.3.2010