Kahdesti Oscarista kilpailleen Riz Ortolanin jazz säestää Lucio Fulcin ensimmäistä trilleriä. Perversion Story liikkuu San Franciscossa Vertigon jäljillä. Giallo-vakiokasvo Jean Sorelin esittämä lääkäri näkee striptease-lavalla edesmenneen vaimonsa kaksoisolennon (Marisa Mell). Tiivistunnelmainen finaali sijoittuu San Quentinin vankilaan: Fulci sai luvan filmata aidossa kaasukammiossa.

***

San Franciscossa asuva George Dumurrier (Jean Sorel) on vauraan oloinen lääkäri ja yrittäjä, joka omistaa yksityisklinikan veljensä kanssa. Viettäessään romanttista viikonloppua tyttöystävänsä Janen (Elsa Martinelli) kanssa George saa kuulla, että hänen vakavasti sairas vaimonsa Susan (Marisa Mell) on kuollut saatuaan rajun astmakohtauksen. Georgen kuittaama miljoonan dollarin henkivakuutus ratkaisee tohtorin yrityksen rahahuolet ja herättää poliisin epäilykset. Nimettömästä lähteestä saatu vihje johdattaa Georgen ja Janen yökerhoon nimeltä The Roaring Twenties. Klubin strippari Monica (Marisa Mell) muistuttaa hämmästyttävästi Georgen edesmennyttä puolisoa.

Lucio Fulcin (1927–1996) uraa voisi luonnehtia pitkäksi matkaksi umpi-italialaisesta komediasta kauhuun. Lokeroivalla elokuvakulttuurilla ja kovillakin faneilla on vaikeuksia ottaa haltuun ohjaajan koko tuotantoa, johon mahtuu monta eri tyyliä ja mentaliteettia. Fulcin farssit ovat luonteeltaan varsin paikallisia, eikä niille useinkaan järjestynyt kansainvälistä levitystä. Ohjaajan kulttimaineen perusteoksia ovat huuruista mystiikkaa ja groteskeja tilanteita vyöryttävät 1980-luvun taitteen kauhufilmit. Nekin ovat leimallisesti italialaisia, mutta kieli- ja kulttuurirajojen ylittäminen sujui vaivattomasti, jos sensuuri ei laittanut kapuloita rattaisiin.

Fulci oli myös pitkän linjan giallo-ohjaaja, joka ohjasi italialaisia kauhutrillereitä lajin vilkkaimman kauden alusta loppuun, 1960-luvulla Romolo Guerrierin Kauniin ja kavalan innoittamana. Luksus-kieroilulla Una sull’altra oli aluksi nimi Perversion Story, jota on käytetty kotitallenteissa ja ranskalaisessa teatterilevityksessä. One on Top of the Other on käännös italiankielisestä nimestä, mutta ei tavoita merkityksestä toiseen liukuvia nyansseja. Una sull’altra virittää mielikuvia kahdesta feminiinisestä hahmosta päällekkäin – tai yhdestä naisesta, jolla on toinen persoona.

1960-luvun rohkeaa svengiä edustaa yökerhoerotiikan lisäksi Michelangelo Antonionin Blow-Upin tyylinen valokuvaussessio. Alfred Hitchcockin Vertigon tavoin San Franciscossa tapahtuva elokuva ei erityisemmin uppoudu kaupungissa rehottaneeseen nuorison vastakulttuuriin. Keskeinen saavutus kuvauspaikkojen käytössä oli se, että Fulci onnistui kuvaamaan elokuvan finaalin San Quentinin vankilan kaasukammiossa.

”Yleistunnelma on sekä synkeä että sensaatiohenkinen. Riz Ortolanin vuoroin iskevä ja surumielinen jazzmusiikki heijastelee menevien tapahtumapaikkojen ja ahdistuneiden henkilöiden välisiä jännitteitä”, Stephen Thrower kirjoittaa (Beyond Terror: The Films of Lucio Fulci, FAB Press 2002). Thrower hehkuttaa jaksoa, jossa mustiin puettu Susanin ruumis makaa mustien silkkisten vuodevaatteiden keskellä: ”Kohtaus on koskettava, eleginen ja ikään kuin kertomuksen tuolla puolen. Se on ensimmäinen Fulcin todella runollinen pirstoutuma. Riz Ortolanin surumusiikki on ladattu katumuksella ja lempeydellä. Lumoava osio huokuu syvää, pysyvää melankoliaa, jota löytyy Fulcin monista töistä, mutta se nousee harvoin pintaan tällä etäisyydellä.”

– Lauri Lehtinen 29.5.2024