SEITSEMÄN (1995)

Fincherin tuotannon läpimurtoelokuva ja kruununjalokivi. Sateinen neo noir kertoo etsiväparin (Freeman ja Pitt) painostavasta ajojahdista seitsemän päivän aikana, jolloin sarjamurhaaja tappaa ihmisiä motiivinaan seitsemän kuolemansyntiä.

***

Olemme jo pitkään eläneet maailmassa, jossa varsinkin metropolien ongelmat ovat kasvaneet sellaisiin mittoihin, ettei niiden ratkaisuihin tai edes ratkaisukeinoihin usko enää juuri kukaan. Urbaani sielunelämä on siten väistämättä vähintäänkin harmaata. Elämänasenteena pessimismi ei suinkaan ole harvinainen (ja jos minulta kysytään, se on yksi populismin käyttövoimista). Se7en (tai Seven) tarttuu juuri näihin tunteisiin ja onnistuu kouraisemaan myös katsojan älynystyröitä. Tämän urbaanin helvetin oloja kuvaavia elokuvia on joskus luonnehdittu urbaaneiksi kauhuelokuviksi.

Kaupunkielämään liittyvät fiktiiviset ja joskus todelliset omituiset tapaukset, joita elokuva on viime päiviin saakka seurannut, toistanut ja mielikuvituksellaan luonut (esimerkiksi Joker).  Elokuvassa tuntematon murhaaja on ryhtynyt toteuttamaan veristä ja äärimmäisen raakaa agendaansa seitsemän kuolemansynnin saattelemana. Tapauksia selvittelemään yhytetään kaksi aluksi keskenään hyvin erilaista poliisia. Etsivä William Somerset (Morgan Freeman), joka on kaiken nähnyt ja matkalla kyynistynyt tässä maailmassa, on aluksi vastahakoinen selvittelemään vaikeaksi arvioimaansa tapausta, sillä eläkkeelle pääsyyn on vain viikko aikaa.

Erityisesti Somersetiä näyttää vaivaavan se, että murharyhmään hänen työparikseen on määrätty sinne omasta halustaan pyrkinyt ja päässyt David Mills (Brad Pitt), jonka viisivuotista kokemusta murhien selvittelyssä tai varsinkaan intoa hän ei lainkaan arvosta.

Katsojan kannalta kyse on klassisesta dilemmasta: luottaako vanhuuteen, viisauteen ja kokemukseen, vai moderniin, tulevaisuutta enteilevään tyyppiin, joka ehkä antaa ymmärtää osaamisestaan enemmän kuin sitten osaakaan ja joka näyttää luottavan paitsi virkavallan kykyihin, myös oikeuslaitoksen lopulliseen oikeuteen määrätä pelisäännöt. Ja juuri näihin (amerikkalaisittain republikaanisiin arvoihin) Somerset suhteutuu kriittisesti (vaikka ei poliittisesti sijoitu minnekään).

Fincher ei kaunistele likaista, väkivaltaista, saastunutta ja masentavaa maailmaa, vaan esitti päämääräkseen, että halusi kaiken olevan ”niin autenttista ja raakaa kuin mahdollista”. Sellainen Seitsemän elokuvana on.

– Jari Sedergren 2020