THE CREMATOR (1968)

Spalovač mrtvol
Ohjaaja
Juraj Herz
Henkilöt
Vlasta Chramostová, Rudolf Hrusínský, Jirí Menzel
Maa
Tšekkoslovakia
Tekstitys
English subtitles
Kesto
102 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
Ladislav Fuksin romaanista

Karl Kopfrkingl on työlleen omistautunut krematorion assistentti. Hän tekee työnsä säntillisesti uskoen polttohautauksen tarjoavan lievityksen maallisiin kärsimyksiin. Kopfrkingl ylistää ystävälleen polttohautausta ja innostuu mahdollisista saksalaisista sukujuuristaan. Satiirinen elokuva liikkuu visuaaliselta tyyliltään fantasian ja kauhuelokuvan alueilla.

***

Juraj Herzin Spalovač mrtvol, joka suoraan käännettynä tarkoittaa ruumiin tuhkaajaa, on Tšekkoslovakian uuden aallon mieleenpainuvimpia elokuvia. Mustanpuhuva, makaaberi huumori tosin erottaa sen muista, kepeämpihenkisistä 1960-luvun tšekkielokuvista. Tšekkoslovakian sudeettialueiden miehityksen aikaan sijoittuvan elokuvan päähenkilö on Karl Kopfrkingl, työlleen omistautunut krematorion assistentti. Hän tekee työnsä säntillisen huolellisesti uskoen polttohautauksen tarjoavan ihmisille lievityksen maallisiin kärsimyksiin. Kopfrkingl ylistää ystävälleen polttohautausta ja innostuu mahdollisista saksalaisista sukujuuristaan. Ilmaistuaan vielä käsityksensä juutalaisista harhaanjohdettuna kansana hänet ylennetään nopeasti krematorion johtajaksi. Into ja vakaumus työn tärkeydestä syvenee entisestään suorastaan patologisiin mittoihin. Saksassa on kuulemma hyvät mahdollisuudet edetä uralla…

Herzin satiirinen elokuva on visuaaliselta tyyliltään fantasian ja kauhuelokuvan alueella. Hän käyttää runsaasti muun muassa kaksoisvalotusta, peilikuvia ja jyrkkää valaistusta sekä muita kauhuelokuvan ja saksalaisen ekspressionismin vieraannuttavia ilmaisukeinoja. Päähenkilön vääristyneen mielen visualisoinnin kruunaa kuvaaja Stanislav Milotan ahkera laajakulma- ja kalansilmälinssien käyttö, joka tuottaa perspektiivivääristymiä.

Herz aloitti Fuksin 1967 ilmestyneen romaanin kuvaamisen nopeasti. Hän ei kuitenkaan ollut siihen tyytyväinen, vaan piti sitä lähinnä ponnahduslautana esteettiseen ja käsitteelliseen kokeilevuuteen, jota siivitti myös Prahan kevään 1968 tuomat vapauden tuulahdukset. Kuvaukset keskeytettiin elokuussa Neuvostoliiton joukkojen saapumisen myötä. Herz pystyi kuitenkin lopulta viimeistelemään elokuvansa haluamansa kaltaiseksi, mutta sen esittäminen kiellettiin nopeasti vuoden 1969 ensi-illan jälkeen.

Herzin elokuvaa on lähes mahdotonta ajatella ilman Jan Švankmajerin vaikutusta. He ovat syntyneet samana päivänä 1934 ja opiskelivat yhdessä nukketeatteria Prahan draama-akatemiassa. Herz ohjasi nukkeja Švankmajerin ensimmäisessä lyhytelokuvassa Poslední trik pana Schwarcewalldea a pana Edgara (1964). Yhteiseen henkilöhistoriaan kuuluu myös yhteinen armeija-aika ja työskentely Prahan Semafor-teatterissa. Omissa elokuvissaan kumpikin ohjaaja panostaa lavastuksen yksityiskohtiin ja kuriositeetteihin sekä shokeeraavien lähikuvien voimakkaasti rytmittämään montaasileikkaukseen. Lisäksi Spalovač mrtvolin mieleenpainuvan musiikin tehnyt Zdeněk Liška on molempien hovisäveltäjä.

– Michel Brooke, ”The Fame and the Flesh”, Sight and Sound June 2006 ja muiden lähteiden mukaan Pasi Nyyssönen 23.1.2007