Max von Sydowin tähdittämä teos perustuu tanskalaisen Thorkild Hansenin kohukirjaan Processen mod Hamsun. Elokuvassa menestynyt kirjailija, norjalainen Knut Hamsun osoittaa toisen maailmansodan aikana tukensa kotimaansa miehittäneelle Saksalle. Elokuva on syvällinen kuvaus ideologioista ja rakkaudesta ja yksi Walhallan merkittävimpiä Suomeen levitettyjä elokuvia.

***

Knut Hamsunin elämäkerran filmatisointi oli Jan Troellin pöytälaatikossa jo pitkään ennen sen realisoitumista 1990-luvulla. Jo 1979 Troell sai yhteydenoton Thorkild Hansenilta, joka työsti kirjansa pohjalta käsikirjoitusta norjalaiseen tv-sarjaan. Projekti oli liian kiistanalainen edetäkseen jo silloin, mutta vuonna 1993 Max von Sydow herätti projektin henkiin saadessaan tanskalaisen tuotantoyhtiön Nordisk Filmin mukaan. Von Sydowia kaavailtiin Hamsunin rooliin jo idean ensiaskeleilla 1970-luvulla.

Knut Hamsun on yksi Norjan tunnetuimmista kirjailijoista, modernin kirjallisuuden uranuurtaja ja vuoden 1920 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja. Sodan päätyttyä vuonna 1945 Hamsun pidätettiin ja vietiin oikeuteen syytettynä yhteistyöstä natsien kanssa. Hamsun oli saksalaisten puolella silloinkin, kun Saksa miehitti Norjan 1940. Tanskalaisen Thorkild Hansenin teos Processen mod Hamsun julkaistiin 1978 ja aiheutti vahvoja tunnereaktioita. Dokumentaarinen romaani oli Hamsunin puolustuspuhe, ja se moitti Nobel-voittajaa nöyryyttäneitä norjalaisia etsien syitä Hamsunin ideologialle. Troellin elokuva vuodelta 1996 nosti jälleen pinnalle syytökset Hamsunia kohtaan ja hänen roolinsa natsiyhteyksissä, mutta sisällöllisesti elokuva keskittyy enemmän Hamsunin perheen kokemaan tragediaan. Sekä kirjassa että elokuvassa ylistetty kirjailija nostetaan esille ensisijaisesti taiteilijana, ei maansa petturina.

Ylistyssanoja löytyy riittämiin Jan Troellin kuvauksessa rakastetusta ja vihatusta Hamsunista. Arvostetun käsikirjoittaja-kirjailija Per Olov Enquistin käsissä kiistanalainen Processen mod Hamsun muuttuu mestariteokseksi yhdessä Troellin visuaalisen taidokkuuden kanssa. Aikansa kriitikoiden mukaan Enquist-Troellin yhteistyöteoksessa Hamsun kuvataan inhimillisenä ja monisyisenä hahmona: elokuvassa välittyy hänen ylpeytensä ja uskonsa omaan suuruuteensa, ja toisaalta koemme vanhuuden varovaiset ja epäröivät elkeet sekä piilotetun ja herkän sisäisen lapsen. Kirjailijan käytös Marie Hamsunia (Ghita Nørby) kohtaan on piikikästä, ja samalla välittyy Hamsunin riippuvuus vaimostaan. Troellin suggestiivinen kamerankäyttö tekee katsojaan sekä visuaalisen että psykologisen vaikutuksen: lähikuvat kelloista kuvastavat ajankulua sekä Hamsunin kosketusta omaan aikaansa, ja luontokuvat ovat tunnelmallisia ja heijastavat myös hahmojen sisäistä maailmaa.

Oikeudenkäynnin aikaan Hamsunia todella epäiltiin mielenvikaisuudesta, ja hänet lähetettiin tutkittavaksi. Hamsun välttyi vankeustuomiolta korkean ikänsä vuoksi. Hän kuoli vuonna 1952 92 vuoden iässä.

Professori Maaret Koskinen pohti kritiikissään Dagens Nyheter -sanomalehdessä elokuvan perimmäistä tarkoitusta ja sen vaikutusta katsojaan. Onko ongelmallista, että näyttelijäkonkari Max von Sydow tekee yhden uransa parhaimmista suorituksista antamalla vanhan miehen viehättävyyttä kiistanalaiselle hahmolle? Onko tekijöiden tavoitteena laatia kuvaelma, joka luo ymmärrystä ja samaistumispintaa päähenkilöön? Onko elokuvaa mahdollista tarkastella objektiivisemmin? Kriitikot ovat suuressa määrin yhtä mieltä siitä, että von Sydow tekee uransa parhaimpia roolisuorituksia taiteilija-despootti Hamsunina. Odotetusti elokuva palkittiin Ruotsin Guldbagge-gaalassa 1996 parhaan miespääosan, parhaan naispääosan, parhaan käsikirjoituksen ja vuoden parhaan elokuvan palkinnolla.

– Katrin Kangurin (Knut Hamsun as a Literary and Film Character) ja Svensk Filmografin mukaan Anni Lappalainen 27.11.2024