IRMA VEP (1996)


Ranskalainen taideohjaaja palkkaa hongkongilaisen toimintatähden Maggie Cheungin esittämään pääosaa Les Vampires -elokuvan uusintaversiossa. Riitainen kuvausprosessi aiheuttaa ohjaajalle hermoromahduksen, joten nuori lupaus hoitaa kuvaukset loppuun. Elokuvakriitikkona aloittaneen Assayasin modernissa versioinnissa mykkäelokuva kohtaa 90-luvun pop-estetiikan ja elokuvahistoria lateksiasut.
***
Olivier Assayasin (s. 1955) isä oli Ranskan uutta aaltoa edeltäneen ajan arvostettu käsikirjoittaja, ja Assayas itse halusi myös elokuvantekijäksi, vaikka opiskelikin alun pitäen kirjallisuutta ja kuvataiteita. Hänen ensimmäinen lyhytelokuvansa on vuodelta 1979. Sen jälkeen hän oli pitkään Cahiers du Cinéma -lehden kärkikriitikoita, joka oli erityisen kiinnostunut aasialaisesta ja nimenomaan hongkongilaisesta elokuvasta, mutta myös esim. Ingmar Bergmanista. Kymmenen viime vuoden aikana hänestä on kehittynyt yksi kiinnostavimmista ranskalaisista nykyohjaajista, jonka uusin elokuva Fin août, début septembre nähtiin vuoden 1999 Berliinin elokuvajuhlilla. Suomessa hänen tuotantoaan on vuosien varrella tehnyt tunnetuksi Rakkautta & anarkiaa -festivaali.
Irma Vep on ihastuttava ja visuaalisesti loistelias komedia kaoottisesta elokuvanteosta, johon Assayasin oma filmihulluus ja -tuntemus antaa erinomaiset pohjat. Se syntyi pienellä budjetilla, neljässä viikossa, ja sen menestys niin kotimaassa kuin ulkomaillakin Yhdysvaltoja myöten tuli ohjaajalle täytenä yllätyksenä. Irma Vep on näyttelijöidensä juhlaa: neuroottinen Jean-Pierre Léaud esittää yhtä läpineuroottista ohjaaja René Vidalia, joka on tekemässä uusintaversiota Louis Feuilladen vuosina 1915-1916 ohjaamasta episodielokuvasta Les Vampires / Vampyyrit. Elokuvan pääosaan, rikollisjärjeston pomoksi Irma Vepiksi, jota aikoinaan esitti legendaarinen Musidora, Vidal on valinnut tunnetun hongkongilaistähden Maggie Cheungin, joka ranskankieltä taitamattomana saapuu itselleen täysin outoon maailmaan. “Mykkäelokuvissa kaikki tehtiin ensimmäistä kertaa, ja niissä on jännittävää tuoreutta. Omana aikanaan Irma Vepissa oli hurja seksuaalinen lataus ja kannattaa muistaa, että Vampyyrejä katsoivat nuoret, jotka elivat ensimmäisen maailmansodan keskellä”, Assayas itse on sanonut.
Maggie Cheungissa, joka on nyky-Hongkongin suosituin näyttelijätär, on se tähteys ja säteily, jota modernin Irma Vepin rooli vaati. Hänellä on jo yli kymmenen vuotta ja yli 70 elokuvaa takanaan, Englannissa vietetyn lapsuuden jäljiltä erinomainen englanninkielen taito, ja taitavien ohjaajien käsissa hän on pystynyt muuntautumaan hämmästyttävästi tyylilajista toiseen. Olivier Assayas tapasi hänet ensi kerran Venetsian elokuvajuhlilla ja totesi heti, että Maggie Cheungissa oli hänen kaipaamaansa menneitten aikojen tähtien glamouria. Cheungia puolestaan kiehtoi ajatus työskentelystä Assayasin kanssa, joka sitten löysikin näyttelijättäresta yhä uusia sensuelleja piirteitä. Irma Vepin innoittuneena kuvaajana on yksi parhaista nuorista ranskalaisista kuvaajista, Eric Gautier, joka oli sitä ennen työskennellyt mm. Arnaud Desplechinin, Enki Bilalin, Nicole Garcian, Marion Vernoux’n ja Patricia Mazuyn kanssa.
– Eri lähteiden mukaan Satu Laaksonen, 1999