ETEENPÄIN NEUVOSTO! (1926)

Neuvostoavantgarden ja dokumenttielokuvan pioneerin Dziga Vertovin teoksessa seurataan neuvostovallan edistysaskelia Moskovassa. Kuvien ja iskevien välitekstien vuorottelulla syntyy elokuvallinen palopuhe ja runoelma, jonka polttopisteessä on modernin kokemus.

***

Shagai sovet! on Vertovin ensimmäinen kokopitkä elokuva; sitä ennen hän oli tehnyt kymmeniä elokuvallisia lentolehtisiä, filmisilmiä, uutiskatsauksia, joista tässä nähdään näytteenä kuuluisa kokoomaohjelma Kinosilmä. Kinosilmä on mukava näyte siitä, kuinka ajankohtaisia sattumuksia nopeasti talletettaessakin on syytä pitää mielikuvitus vilkkaana ja antaa kokeellisuudelle sille kuuluva kunnia-asema. Skaala on laaja: episodi osuuskuntien puolesta, näyte siitä, kuinka teurastetun lehmän voi palauttaa alkutilaansa, ruohoa syömään nurmelle; kuvaus pioneerileiriltä; kuinka leipä tehdään (prosessi on jälleen käännetty: ensin valmis leipä, sitten takakautta viljapelloille), kiinalainen taikuri jne.

Yhdistäviä tekijöitä materiaalissa: loistava uteliaisuus, innostus sekä uudesta yhteiskuntamuodosta että elokuvan mahdollisuuksista, kahdesta kiehtovasta kokeilusta siis. Ja lahjomaton yritys kertoa yhteiskunnallisista olosuhteista rehellisesti, totuudellisesti (suotta ei cinéma vérité, totuuselokuva, eli dokumenttielokuvan moderni, usein paljolti haastatteluille rakentava siipi, ole kuluttanut velkaansa Vertoville). Näemme kuvia köyhäinhoidosta, mielisairaaloista, huonosta asuntotilanteesta, asuntotilanteesta, työttömyydestä, mitään kaunistelematta, tarkoituksellisesti runollistamatta. Mutta runous nousee esille luontojaan, kun alkulähtökohdat on määritelty näin rehellisesti. Ja olosuhteet voidaan muuttaa: siksi Vertov keskittyy kaikin tavoin ihmisten ja kollektiivin työhön, pieniin käytännöllisiin yksityiskohtiin, muutokseen – parhaana esimerkkinä juuri monet kohtaukset, joissa liikuttavan yksityiskohtaisesti näytetään leivän synty, valojen asennus, lehmän muuttuminen ruoaksi jne.

Kinosilmä on kaikella muotoa rapsodinen juttu; Eteenpäin neuvosto taas on viimeistelty runoelma, rakenteellisesti sekä kiinteä että kerroksinen. Se alkaa kuvilla nykyhetkestä, siis vuodesta 1926 –sitten takautumana siirrytään kansalaissodan päiviin ja sanoinkuvaamattomaan taloudelliseen kurjuuteen (näillä kuvilla on armottomuudessaan ja kaunistelemattomuudessaan varsin harvoja vastineita elokuvassa; ehkä Buñuelin Las Hurdes kelpaa vertailukohteeksi). Vertov lähtee konkreettisista yksityiskohdista: ennen hanasta ei tullut vettä, ei ollut sähköä, sairashoitoa, työttömyystilannetta ei yritetty hoitaa. Nyt yritetään. Teos palaa pitkin aikaa menneisyyteen; näin Vertov yrittää hahmotella industrialismin neuvostoliittolaisen läpimurron yksityiskohtia ja muutosprosessin rytmiä. Näistä tekijöistä elokuva syttyy usein futuristislyyriseksi koneiden juhlaksi. Vertov on myös täysin tietoinen elokuvan mahdollisuuksista hahmottaa suuria kollektiivisia visioita, yhteisiä unelmia. Tällaisia ovat muutamat lyhyet väläykset Leninistä, nopeasti leikatut kuvat, joiden välissä toistuu teksti ”On vaikea unohtaa…” –Juuri näin muodostuu vertovilainen elokuvaruno; ja jos mainitsen vielä toisen vaikutteiden vastaanottajan, sanon, että ei ole ihme, että myös amerikkalaisen underground-elokuvan tekijöistä moni pitää Vertovia yhtenä suurimmista, vapaimmista, puhtaimmin lyyrisistä elokuvantekijöistä.

Nämä muutamat rivit on kirjoitettu hätäisesti muutama hetki sitten, vähän sen jälkeen, kun minulla oli onni nähdä mainitut työt. Suurempi moniste Vertovista on tarkoitus kasata lauantaiksi, kun kokoonnumme pohtimaan teemaa ”onko Vertov dokumenttielokuvan historian suurin nimi, vaiko vain toiseksi suurin?” Ja vielä yksi asia: tänään emme saaneet järjestymään esitykseen, mutta ensi keskiviikkona (Maailman kuudennes) yritämme sekä kääntäjän että toivottavasti myös säestävän bändin kanssa – nyt sanan ja kuvan hienovarainen jouksuttelu jää sen verran vähemmälle, ellei ymmärrä venättä.

– Peter von Bagh (jokunen vuosikymmen sitten, mukana myös tällä kertaa esittämättömän Kinosilmän esittely)