KATMANDUN KIROUS (1969)

Toukokuun 1968 katkeroittama vasemmistonuori matkustaa maailman ääriin Nepaliin ja kohtaa toisen ideologisen hautausmaan: hippiparatiisi on muodostunut huumekoukussa pyristelevien kukkaislasten helvetiksi. Ajan valtimoon napakasti iskevä Katmandun kirous on häkellyttävän aliarvostettu tapaus ohjaajansa filmografiassa.

***

Ranskalaisohjaaja André Cayatte oli elokuva-alan veteraani: Katmandun kirous oli hänen vuonna 1942 alkaneella ohjaajaurallaan jo 23. elokuva, käsikirjoituksia oli kertynyt vuodesta 1938 lähtien kaikkiaan 25.

22-vuotiaalle Jane Birkinille Katmandun kirous oli nuoresta iästään huolimatta jo neljäs elokuvarooli, aikaisemmista elokuvaesiintymisistä tunnetuin on epäilemättä alastoman teinitytön näyttäytyminen joukkokohtauksessa Antonionin elokuvassa Blow-Up (1966). 1970-luvulla hänelle kertyi erilaisia rooleja Brigitte Bardot’n rakastajasta (Roger Vadimin Don Juan 1973) androgyyniin baarimikkoon aviomiehensä Serge Gainsbourgin elokuvassa Je t’aime moi non plus (1975). Seuraavan vuosikymmenen taitteessa hän oli mukana tähtien miehittämissä Agatha Christie -elokuvissa (John Guillermin ohjaama Kuolema Niilillä, 1978 ja Guy Hamiltonin Rikos auringon alla, 1981), 1980-luvun loppupuolella mm. Agnès Vardan elokuvassa Kung fu master (1987). Ura valkokankailla on jatkunut säännöllisesti läpi 1990-luvun.

Birkin oli jo tuolloin tunnettu laulaja, ja hän pääsi listaykköseksi monissa maissa elokuvamusiikin säveltäneen Serge Gainsbourgin (alunperin Lucien Ginsburg 1928–1991) lauluilla. Birkin oli svengaavan Lontoon symboli.

Gainsbourgia on puolestaan nimitetty ranskalaisen pop-musiikin ”törkyturvaksi”: hän lauloi, tuotti ja kirjoitti monia tunnettuja lauluja kuten ”Le poinçonneur des lilas” (1958), ”Poupée de cire, poupée de son” (1965, es. France Gall), ”Harley Davidson” (1968, es. Brigitte Bardot) ja ikuinen suosikkilaulu ”Je t’aime… Moi non plus” (1969, Jane Birkinin kanssa), ”Dieu fumeur de havanes” (1980, Catherine Deneuven kanssa), ”Love on the beat” (1984) and ”Lemon Incest” (1984 oman ja vaimonsa Jane Birkinin tyttären Charlotte Gainsbourgin kanssa). Gainsbourg ohjasi itsekin elokuvia, mutta laajimman työn hän teki elokuvamusiikin saralla: yli 40 elokuvan ”soundtrack” on hänen käsialaansa.

Elokuvan juoni on ajan hermolla oleva ja mukaansatempaava. Nuori Olivier osallistuu Pariisin opiskelijamellakoihin, jonka tuoksinassa hän vahingoittaa erästä agenttia. Välttääkseen seuraamukset hän päättää matkustaa Katmanduun Nepalissa, jossa hänen isänsä elää kuuleman mukaan hyvin rikkaana. Koska hänellä ei ole mahdollista maksaa omaa matkaansa, hän liittyy erääseen kehitysyhteistyötä tekevään pasifistiseen järjestöön. Matka Katmanduun käy Intian kautta: kehitysmaan arki ei Olivieria jaksa innostaa ja matka jatkuu pian Nepaliin. Katmandussa häntä odottaa kuitenkin yllätys. Isä onkin köyhä safariopas ja tekee kauppaa patsailla paikallisessa temppelissä. Pettymystä lisää nuoren hippitytön kuolema. Olivier päättää palata Intiaan, jossa hän alkaa nyt aidolla vakaumuksella työskennellä pasifistiorganisaatiossa, joka oli luottanut häneen siitä huolimatta, että hän oli liittynyt siihen vain rahoittaakseen matkansa.

– Jari Sedergren 26.8.2003