Jancsón tyylillisen askeesin huipentuma on osin moderniin ympäristöön siirretty antiikin tragedia, jota ohjaaja kutsui filmatuksi kansansaduksi. Kahdellatoista otoksella, liikkuvalla kameralla ja mestarillisella zoom-tekniikalla Jancsó lataa jokaisen kuvan täyteen merkityksiä, jotka eivät olisi mahdollisia perinteisessä kuvajaossa.

***

“Minusta näyttää, että historiaa ei ole olemassa, on vain sen erilaisia versioita”, Jancsó kertoi Cahiers du Cinéman eräässä haastattelussa. Samaa hän luultavasti sanoisi myyteistä. Varhaistuotannossaan Jancsó yleensä käsitteli todellisia historiallisia tapahtumia (Punaiset ja valkoiset, Miehet ilman toivoa) ja kehitti niistä oman versionsa. Nyt hän on käynyt käsiksi Elektran myyttiin, aiheeseen jossa kreikkalaiset klassikot Aiskhylos, Euripides ja Sofokles korostivat kaikki Elektran vihamielisyyttä äitiään kohtaan ja voimaa joka hänellä oli veljeensä Orestesiin. Lähempänä nykyaikaa ovat omat versionsa myytistä luoneet Strauss-von Hofmannstahl, Eugene O’Neill, Giraudoux, Sartre ja elokuvasa Cacoyannis.

Jancsón Elektra pohjautuu unkarilaisen dramaatikon László Gyurkón näytelmään, jossa Elektra esitetään kostajana ja Orestes lepyttäjänä. Jancsó on kehittänyt aihetta vielä tästä eteenpäin. Hän näyttää Elektran Aegisthuksen sortamana: tämä tekee naisesta taistelevan vallankumouksellisen, joka kumoaa Aegisthuksen vallan ja vapauttaa kansan hänen tyranniastaan. Näytelmä on tarjonnut Jancsólle laveat puitteet kuvittaa pohdintaansa vallan luonteesta ja dialektiikasta: vallan ja kumouksen, sorron ja vapautuksen ideoista.

Miljöö on tunnistettavasti unkarilainen pusta, mutta mihinkään määrättyyn historian vaiheeseen Jancsón Elektra ei sijoitu. Se pitäytyy tarun ja “ikuisten ideoitten” yleispätevällä tasolla ja ohjaajan edellisten elokuvien, etenkin Punaisen psalmin tavoin käyttää runsaasti folkloristiikan aineistoa ja keinoja: parabolia, allegorioita, psalmeja, myyttejä kaikkine asiaankuuluvine vertauskuvineen ja rituaaleineen.

Tällainen ajattoman tarunomainen lähestymistapa saattaisi helposti muodostua ansaksi, ellei Jancsó jälleen kerran hallitsisi mestarillisesti aineistoaan. Päähenkilöiden valtataistelun ja vallankumouksen romantiikan lomassa on koko ajan käynnissä joukkojen liike, jonka Jancsó niin hienosti osaa vangita János Kenden liikkuvan kameran myötävaikutuksella (koko elokuvassa on vain 13 otosta): laulava ja tanssiva kansanjoukko, joka vastaa antiikin näytelmän kuoroa, viittaan pukeutuneet sortajat tai ratsumiehet, alastomat tytöt – viattomat, suojattomat, haavoittuvat. Mutta yhtä hyvin kuvaan kuuluu punainen helikopteri jolla Elektra ja Orestes lähtevät sorrettujen maasta ja palaavat vapautettuun maahan.

Jancsón elokuvan sanomaa kuvaa hyvin kertomus tulilinnusta, jonka “isä on vapaus ja äiti onni” ja joka iltaan mennessä kuluttaa itsensä loppuun syntyäkseen joka aamu uudelleen. Myös Elektra ja Orestes päättävät toimia jatkuvan muutoksen (vallankumouksen) puolesta: kuolla joka päivä ja aloittaa joka päivä alusta. Jancsón Elektra on vallankumouksen papitar ja elokuva jatkuvan vallankumouksen pyhitys.

– Peter Dayn (Sight and Sound, Autumn 1975) ja Sakari Toiviaisen (1975) mukaan