ILMAN PUUDUTUSTA (1978)

Ilman puudutusta -elokuvasta piti tulla kertomus toisen käsikirjoittajansa Agnieszka Hollandin lehtimiesisästä (joka joutui salaisen poliisin silmätikuksi 1950-luvulla), mutta Andrzej Wajda muokkasi tarinan kuvaukseksi omista vaikeuksistaan Marmorimiehen vanavedessä. Ajat olivat – väliaikaisesti – vapautumassa, eikä sensuuri estänyt teoksen ensi-iltaa.

***

Kun Andrzej Wadja pitkällisten ponnistelujen jälkeen onnistui saamaan Marmorimiehen esitykseen, saattoi tämän ankaran stalinismikritiikin jälkeen aavistaa, että vaikeuksia oli tulossa. Itse kulttuuriministeri Wilhelmi vannoi pudottavansa Wadjan jalustaltaan, ja ohjaajaa vastaan suunnattiin kaikenlaista painostusta. Agnieszka Holland on kertonut, että Wadja kansainvälisiä kontakteja vaikeutettiin, häntä varjostettiin ja hänen työtään pyrittiin kaikin tavoin häiritsemään. Tähän aikaan Wadja oli tekemässä käsikirjoitusta elokuvaan Ilman puudutusta yhdessä Hollandin kanssa; virike elokuvaan lähti Agnieszka isän, lehtimies Henryk Hollandin kohtalosta. Tämä kuoli 1950-luvulla hämärissä olosuhteissa: väitettiin, että salainen poliisi oli heittänyt hänet ulos ikkunasta. Mutta mitä pitemmälle suunnitelmat uuden elokuvan suhteen edistyivät, sitä enemmän se alkoi heijastaa Wadjan henkilökohtaisesti kokemaa painostusta. Agnieszka Holland onkin sanonut, että valmis Ilman puudutusta on paljon enemmän Wadjan itsensä ja hänen ystäviensä kohtalon kuvaus kuin Henryk Hollandin tarina.

Ilman puudutusta on kertomus kansainvälisesti tunnetusta lehtimiehestä, joka varsin suorasukaisesti lausuu mielipiteitään eräässä tv-ohjelmassa. Hän itse palaa samana iltana ulkomailta ja joutuu huomaamaan tilanteen muuttuneen. Wadja lataa elokuvaansa jännityksen heti alussa Michałowskin tv-haastattelussa. Tämä selvästi nauttii julkisuuden henkilön asemastaan ja hieman ylimielisesti, asemansa turvalliseksi tuntien hän arvostelee puolalaista tiedonvälitystä valheiden kertomisesta ja tärkeiden asioiden vaientamisesta. Sitten hän toteaa pelkäävänsä eniten pakollista toimettomuutta, viraltapanoja, kykenemättömyyttä tehdä työtään. Juuri tähän Ilman puudutusta pureutuukin: Michałowski ajetaan toimettomuuden, yksinäisyyden nurkkaan. Kaikessa on ajojahdin tuntu, mutta kukaan ei myönnä mitään. Tilanteen sanotaan johtuvan väärinkäsityksestä. Hänen ulkomaiset lehtensä palautetaan, hänen luentojensa peruuntumista pahoitellaan. Aluksi Michałowski tuntuu hyväksyvän selitykset. Hän ei halua myöntää ajojahtia ja suhtautuu vähätellen opiskelijan huomautukseen, että kaikki asiat liittyvät yhteen.

Jatkossa Wadja näyttää, miten Michałowskin elämän perusta jauhetaan murskaksi. Hänen avioliittonsa revitään auki, hänen työtään jarrutetaan, hänen minuutensa nakerretaan rikki. Avioeroprosessin aikana Michałowski tajuaa lopullisesti, mistä on kysymys. Ja hän vaikenee, ei halua olla mukana farssissa, johon hänen vaimonsakin on vedetty todisteeksi häntä vastaan. Wadja päättää elokuvansa kiehtovan ambivalenttiin kohtaukseen: boilerin räjähdyksessä kuolleen Michałowskin irvistyksessä näkyy mielipuolisen naurun merkkejä: Itsemurha? Onnettomuus? Murha?

– Markku Tuulen (Maisema taistelun jälkeen – elokuva uutta Puolaa rakentamassa 1981) mukaan