Siirry pääsisältöön

KATKERA HERÄÄMINEN (1977)

KATKERA HERÄÄMINEN Das Zweite Erwachen der Christa Klages/Det bittra vaknandet
Ohjaaja
Margarethe von Trotta
Henkilöt
Tina Engel, Silvia Reize, Katharina Thalbach
Maa
Saksan liittotasavalta
Tekstitys
suom. tekstit/svenska texter
Kesto
95 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja
Ikäraja: K16

Saksalaisen Margarethe von Trottan tositapahtumiin pohjaavassa elokuvassa lastentarhanopettaja Christa radikalisoituu pankkiryöstäjäksi työpaikkansa ollessa uhattuna talousongelmien vuoksi. Lainsuojattomana pakosalle ajautuvan Christan tarina käsittelee normeista irtautumista: hän ei voi palata entiseen elämäänsä, joten hän etsii paikkaansa uudessa todellisuudessaan.

***

Margarethe von Trottan ensimmäinen yksin ohjaama elokuva ilmentää 1970-luvun naisliikkeen innoittunutta henkeä. Elokuva, jota ohjaaja sittemmin luonnehti naiiviksi, esittelee jo erään hänen tuotantonsa keskeisen aiheen. Yhtäältä se tutkii naisten elinolosuhteita yhteiskunnan sovinnaisten sääntöjen paineessa – tässä tapauksessa on kyseessä porvarillinen avioliitto ja perinteinen näkemys lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Toisaalta se kuvaa naisen pyrkimystä vapautukseen ja itsetoteutukseen. Trottan soolodebyytti sai osakseen sekä yleisön että kriitikoiden suosion. Saksan vuotuisessa elokuvapalkintojen jaossa (Deutscher Filmpreis 1978) elokuva palkittiin hopeanauhalla (Filmband in Silber) ja pääosan esittäjä Tina Engel kultanauhalla (Filmband in Gold).

Keskiössä on tarina Christa Klagesista, joka ystäviensä Wolfgangin ja Wernerin kanssa ryöstää pankin pelastaakseen lasten päiväkodin, jonka Christa on naisryhmän kanssa rakentanut. Pakomatkalla Christa kohtaa kaksi naista: uudella asuntoalueella asuvan entisen koulutoverinsa Ingridin, jonka paljon poissaoleva aviomies on upseeri, ja Lenan, konservatiivisen ja hyperkorrektin pankkivirkailijan, jonka Christa ottaa panttivangiksi ryöstön yhteydessä. Lenan kanssa Christalle syntyy yllättävä henkinen yhteys. Naiset oppivat toisiltaan uusia asioita, ja kohtaaminen aiheuttaa heissä muutoksen.

Christa on uudenlainen, 1970-luvun naisliikkeen hengessä elävä nainen. Hän on irrottautunut epätyydyttävästä avioliitosta rakentaakseen uudenlaista elämäntapaa toisten naisten kanssa. Christa ja hänen viisivuotias tyttärensä elävät naiskommuunissa, ja Christa työskentelee opettajana päiväkodissa, jota naiset yhdessä johtavat. Christan asenne avioliittoon, valtioon ja kirkkoon on kriittinen. Hän välttää tahallaan sovinnaisia naisellisia käytöstapoja.

Ryöstämällä pankin Christa haluaa puolustaa kovalla työllä luomaansa elämäntapaa, mutta tulos on päinvastainen, ja Christa menettää vähitellen kaiken mitä hänellä on. Kun Wolfgang pidätetään, muidenkin ryöstäjien henkilöllisyys paljastuu, eikä Christa voi enää palata ystävättäriensä eikä tyttärensä luo. Hänen on muutettava ulkonäkönsä, ja kohta käy ilmi, ettei hän voi käyttää ryöstämäänsä saalisrahaa, koska kukaan ei huoli sitä. Christa löytää pakopaikan viljelijäkommunista Portugalissa, jossa neilikkavallankumous on voittanut, mutta sielläkin hän on muukalainen. Lopulta Christa tajuaa, että pakoa ei ole. Loppujaksossa kohtaaminen pankkivirkailija Lenan kanssa aiheuttaa ”toisen heräämisen” ja todistaa, että toivoa ei koskaan pidä menettää.

Katkera herääminen on Trottan persoonallinen ja omaleimainen soolodebyyttiohjaus. Kapinallisen naisen herääminen ja kamppailu elintilansa ja itseymmärryksensä puolesta on lähtökohtana. Elokuvailmaisun perusteita ovat yhtäältä säteilevät ja elinvoimaiset naispääosan esittäjät  ja toisaalta visuaalinen arkkitehtuuri, jossa yhteiskunta näyttäytyy naisen elinmahdollisuuksia kahlitsevana vankilana. Varsinaiseksi aiheeksi nousee naisten oppimisprosessi. Katkera herääminen esittelee useita elämäntyylejä ja ihmissuhteiden vaihtoehtoja. Se avaa näkökulmia uudenlaisiin tapoihin ajatella ja olla.

– Renate Hehrin mukaan (Margarethe von Trotta: Filmmaking as Liberation. Stuttgart/London: Edition Axel Menges, 2000) AA 9.4.2015

Näytökset

Ei enää näytöksiä
Processing...
Thank you! Your subscription has been confirmed. You'll hear from us soon.
ErrorHere