Prahan historia esikristillisiltä ajoilta 1980-luvun nykypäivään tiiviissä tunnin paketissa, jonka rytmi jäljittelee sydämen sykettä: Osana kesken jäänyttä italialaista kaupunkipotrettien sarjaa valmistunut esseedokumentti on taattua, omintakeista Chytilováa kuvauksen ja leikkauksen kuumeisesta vauhdikkuudesta visuaalisiin metaforiin, levoton ja runsas kuten kohteensa.

***

Vaikka Věra Chytilován (1929–2014) työtä, elokuvantekoa, hankaloitettiin hänen kotimaassaan Tšekkoslovakiassa Neuvostoliiton miehityksen (1968) jälkeen merkittävästi, oli miehityksen jälkeinen aika 1970- ja 1980-luvuilla itse asiassa ohjaajan tuottoisinta. Vuosina 1976–1989 Chytilován onnistui tehdä seitsemän kokoillan elokuvaa – vertailun vuoksi hänen uransa ja elämänsä viimeisten 25 vuoden aikana elokuvia julkaistiin vain neljä. 1990-luvulla elokuvatuotanto siirtyi uudistusten myötä Tšekissä valtiolta yksityisille tahoille – Chytilován ja muiden 60-lukulaisten vastustuksesta huolimatta – ja vaikka poliittinen painostus oli ohi, muodostuivat uusiksi suuriksi haasteiksi kaupalliset paineet. Chytilová säilytti yhteiskuntakriittisen asenteensa myös kapitalismissa, mikä ei helpottanut hänen mahdollisuuksiaan saada rahoitusta taiteelleen.

Dokumenttielokuvan Prague – The Restless Heart of Europe (Praha – neklidné srdce Evropy, suom. Praha – Euroopan levoton sydän) Chytilová teki vuonna 1984 tilaustyönä Krátký film Praha -lyhytelokuvastudiolla italialaisen Transfilmin rahoittamana. RAI-televisioyhtiön Capitali culturali d’Europa -projektissa oli tarkoitus esitellä tv-sarjamuodossa eurooppalaisia kulttuurikaupunkeja auteur-ohjaajien kuvaamina. Mukana projektissa olivat myös Theo Angelopoulos (Ateena), Ilja Averbach (Leningrad), Luis García Berlanga (Madrid), Miklós Jancsó (Budapest), Carlo Lizzani (Venetsia), Vatroslav Mimica (Zagreb), Manoel de Oliveira (Lissabon), Ermanno Olmi (Milano), Franz Seitz (München) ja Krzysztof Zanussi (Vatikaani). Sarja ei lopulta toteutunut, ja ainoastaan muutama suunniteltu osio valmistui.

Praha-elokuvaa voi pitää jopa Chytilován 1970–80-lukujen kauden luovana huipentumana. Tyylitelty, kollaasimainen kokonaisuus yhdistää historiaa, musiikkia, runoutta ja kaupunkikuvastoa muodostamaan Böömin ja Tšekkoslovakian pääkaupungin muotokuvan. Kaupungin historiallisia tapahtumia, rakennuksia ja maamerkkejä esikristillisistä ajoista alkaen asetetaan rinnakkain ihmisjoukkoja vilisevän katukuvan kanssa. Leikkaus on nopeaa ja tempo pääosin hektinen – elokuva on jatkuvassa liikkeessä. Teemaksi nousee erityisesti aika, sen säälimätön kuluminen.

Lopputulos on omaperäinen, yksi tekijänsä persoonallisimmista töistä, mikä on Chytiloválta melkoinen saavutus, sillä elokuvan tekemistä ja ideologisia painotuksia valvottiin tarkasti. Chytiloválla ei esimerkiksi ollut lupaa sisällyttää elokuvaan ei-kommunistisia poliitikkoja, edes itsenäisen Tšekkoslovakian tasavallan perustajana pidettyä, ensimmäistä presidenttiä Tomáš Garrigue Masarykia. Sen sijaan kommunistisen hallinnon saavutuksia edellytettiin esiteltävän.

Mukana on huomionarvoista materiaalia Spartakiáda-nimellä tunnetuista, viiden vuoden välein 1955–1990 järjestetyistä urheilunäytöstapahtumista, joiden näyttävissä voimistelumuodostelmissa yksittäiset ihmiset muodostivat valtavia automatisoituja kokonaisuuksia. Musiikkina Spartakiáda-kohtauksissa soivat kommunistihallintoa kritisoineen ja sen sensuroimaksi joutuneen Pražský výběr -yhtyeen Michael Kocábin sävellykset. Chytilován voi näillä kuvilla tulkita kontrastoivan kommunistisen ajan tasapäistävää kollektivismia ja aiemmin elokuvassa nähtyjä saavutuksia taiteessa ja kulttuurissa.

Praha – neklidné srdce Evropy pääsi Tšekkoslovakiassa teatterilevitykseen vasta vuonna 1987, kolme vuotta valmistumisensa jälkeen. Tšekkoslovakian televisiossa se esitettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 1989.

– Suvi Heino 19.11.2024