POIKA JA ILVES (1998)

Suomen kaikkien aikojen katsotuimmassa kotimaisessa lastenelokuvassa 12-vuotias Tomi (Hietanen) ystävystyy ilveksen kanssa muutettuaan Lappiin isänsä kanssa. Elokuva käsittelee eläimen ja ihmisen välistä suhdetta, mutta myös läheisen menettämistä ja aikuiseksi kasvamista. Suuressa roolissa on Lapin loisteliaasti kuvattu luonto. Elokuvasta esitetään uusi digitaalinen restaurointi.

***

Raimo O Niemen (s. 1948) elokuva on uusi aluevaltaus hänen ohjaajanurallaan. Niemen kaksi edellistä elokuvaa Kissan kuolema (1994) ja Tomas (1996) keskittyivät ongelmanuorten kuvaukseen rajoja rikkovalla tavalla. Poika ja ilves (1998) edustaa toisenlaista näkökulmaa, se on kansainvälinen suurtuotannon merkit täyttävä produktio, jossa päähenkilöiden persoonien odotetaan liikkuvan aivan muualla kuin marginaaleissa. Elokuvan lähtökohtana on perhe, jota on kohdannut yksi suurimmista kuviteltavissa olevista katastrofeista, äidin kuolema. Isä ja hänen äitiään sureva hieman yli kymmenvuotias poikansa suuntaavat isän työn perässä Lappiin. Isän tehtävänä on palauttaa luontoon eläinpuiston kasvatti-ilves, johon poika kiintyy.

Ilveksen luontainen elinympäristö ei suinkaan ole turvallinen, sillä ekologisen näkökulman vastapainoksi asettuvat Lapin ihmiset, jotka ovat tottuneet taistelemaan luontoa vastaan hallitakseen sitä: tästä näkökulmasta ilves on usein uhka. Monien luontoelokuvien tapaan päähenkilöiden luontosuhde saa rationaliteetin ja henkilöpsykologian ylittäviä mystisiä ja maagisia sävyjä. Itse luonnon esittäminen on aiheesta elokuvan kiitetyin osuus: Lapin lumon kuvaus on loisteliasta ja sitä tukeva musiikki kaikessa kansainvälisyydessään huolella tehtyä ja elokuvaan sovitettua.

Pojan ja ilveksen ystävyystarina on kehyskertomus, jonka puitteissa elämän tavallisemmat suuret kysymykset saavat merkitystä: äidin kuoleman traumaattisuus, pojan ja isän suhde, pojan ja suvun menneisyyden suhde, pojan ja isän uuden naissuhteen aiheuttamat tunteet, pojan kasvu mieheksi, ja pojan yhteiskunnallisesti suuntautuneen kantaaottavuuden synty muodostavat leegion sivujuonteita. Monet asetelmat tuovat mukanaan laajan henkilögallerian, jonka tekemisessä tyypittelyllä on merkittävä osuus. Näyttelijät suoriutuvat tästä kiitettävästi: varsinkaan lapsiyleisö ei kiinnitä joidenkin sivuhahmojen ”ylinäyttelemisen” nimellä usein kutsuttuun teatraalisuuteen juurikaan huomiota. Katsojan tunnerekisteri kun on kiinni eläytymisestä, mikä aikuiskatsojalla rakentuu toisin kuin lapsella.

Suomalaisittain suuren budjetin elokuva sai varsin suuren kansainvälisen huomion ja asiaankuuluvia palkintoja ympäri maailman. Poika ja ilves on nuoresta iästä huolimattaan noussut suomalaisen nuortenelokuvan klassikoksi ja tunnetuimmaksi edustajaksi. Juuri siksi on muistettava mainita, että kansainvälisestä tuotantotaustastaan huolimatta elokuva on pitkälle suomalaisvoimin tehty.

– Jari Sedergren 29.2. 2004