VARKAITTEN PARATIISI (1955)

Kolmas ja viimeinen rooli Hitchcockin ohjauksessa puki Kellyn jälleen Edith Headin upeisiin asukokonaisuuksiin. Viettelevä perijätär (Grace Kelly) on kiinnostunut entisestä murtovarkaasta (Cary Grant), joka selvittää koruvarkauksien sarjaa Rivieralla. Kelly tapasi tulevan aviomiehensä, ruhtinas Rainier III:n Monacossa, missä osa elokuvasta kuvattiin. 13.11. näytöksen päätteeksi nähdään CinemaScope-taltiointi ruhtinasparin häistä, apulaisohjaajana nuori Jacques Demy.

***

Takaikkunan tumman intensiteetin jälkeen seurasi ”kevyen luokan tarina”, kuten Hitchcock luonnehti Varkaitten paratiisia, toista elokuvaansa käsikirjoittaja John Michael Hayesin kanssa. Varkaitten paratiisi saattaa olla kevyen rekisterin Hitchcockia, mutta sellaisena se on yhtä kaikkia mestarillinen, tekijänsä monia olennaisia teemoja ja merkkejä kantava teos.

Elokuva on saanut nimensä kuuluisasta sananlaskusta, jonka mukaan on laitettava varas ottamaan itsensä kiinni. Hitchcockilla nimi saa kaksiteräisen merkityksen: John Robie on entinen varas, jonka on otettava varas kiinni, samalla kun amerikkalainen perijätär Frances yrittää ottaa Robien kiinni – ensin varastamisesta, sitten aviomieheksi. Hänen seksuaalinen halunsa on erottamaton hänen viehtymyksestään rikosrekisteriin. Alun takaa-ajo toistuu lopussa, kun Fances seuraa Robie’a tämän huvilalle. Myös hän osoittautuu varkaaksi, seksuaaliseksi varkaaksi, joka kruunaa uransa avioliittoon: ”Miten kaunis paikka! Äiti tulee rakastamaan tätä”, Frances pohtii uneksivasti miehen käsivarsilla. ”Se on aika kitkerä lopetus”, huomio Hitchcock.

Tämä idearakennelma ennakoi jo Marnieta. Frances, jääkylmä vaaleaverikkö joka viettelee miehiä ja saa heidät ansaan, edustaa klassista freudilaista teemaa seksistä varkautena. Hotellihuoneessaan hän ilotulituksen aikana puhuu viekoittelevasti jalokivistään (tai rinnoistaan): ”Pitele niitä… Ne ovat kauneinta koko maailmassa ja yksi asia mitä et voi vastustaa”. Hitchcockin loistava montaasi taivaalle puhkeavista väreistä kääntää pilaksi varkauden seksinä ja samalla vahvistaa teeman seksistä varkautena. Francesin omistushalua, jota hän itse ei tunnusta, tasapainottaa varkaus, johon rakkauden kohde oli tai on syyllinen. Siksi hurmos on enemmän kuin lievästi patologista.

Seksin ja varkauden teemaan liittyy ajatus, jonka Robie esittää keskustelussa Hughsonin kanssa, että jollain tapaa useimmat ihmiset ovat varkaita. Psykossa Hitchcock lähestyi vielä määrätietoisemmin riskin, seksin, varkauden ja kuoleman teemaan arkipäiväistä luonnetta ja kehitteli tässä komediallisena ja viitteellisenä esiintyvän aiheen traagiseen päätökseensä, missä kirjaimellisesti on kysymys persoonallisuuden varkaudesta. Myös Varkaitten paratiisi kätkee pintansa alle kiinnostavia asetelmia. Jalokivet symboloivat ideakokonaisuutta ja korostavat toistuvaa teemaa todellisuuden ja näennäisyyden vastakkaisuudesta. Transvestiittisen impersonaation teema (Danielle matkii Robie’a, Frances äitiään) herättää kysymyksen, miten pitkälle kaikki meissä on alitajuisesti muilta lainattua tai varastettua ja kuinka jäljittely ajaa meidät kilpailemaan toisen minämme kanssa tai kontrolloimaan sitä.

– Donald Spoton (The Art of Alfred Hitchcock, 1976) ja muiden lähteiden mukaan.