THE CONNECTION (1961)

Ohjaaja
Shirley Clarke
Maa
USA
Tekstitys
ei tekstitystä
Ikäraja
K16
Kesto
102 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
Warren Finnerty, Carl Lee, Barbra Winchester * käsikirjoitus Jack Gelber näytelmästään (The Living Theatre)

Clarken ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva perustuu Jack Gelberin näytelmään (1959). Teatterimaailman toimijat ovat heroinisteja, näyttelijöitä ja jazzmuusikoita. He odottavat yhteyshenkilöään, joka toisi täytettä piikkeihin. Realismia korosti se, että näyttelijät olivat itse huumeaddikteja. Kritiikki tuomitsi elokuvan, mutta se oli keskikaupungin hitti New Yorkissa.

***

Kokeellisen ja riippumattoman elokuvan mestari Shirley Clarke (1919–1997)  syntyi  puolalaiseen siirtolaisperheeseen New Yorkissa. Isä rikastui tehtailijana, äidin juutalaisella suvulla oli myös miljoonaomaisuuksia. Lapsuudessa Clarke kiinnostui tanssista ja päätyi modernin tanssin esittäjäksi huolimatta siitä, että isä vastusti tämän kaltaisia urahankkeita. Clarken laaja-alainen koulutus yliopistoissa toi hänelle jatkuvasti puhetilaisuuksia teattereissa ja museoissa.

Ensimmäinen pitkä elokuva perustui Jack Gelberin näytelmään ”The Connection”. Syntynyt samanniminen elokuva, joka kertoi heroiiniaddiktoituneista jazzmuusikoista, oli lähtölaukaus New Yorkin riippumattomalle elokuvaliikkeelle. Siinä luotiin perusta uudelle tyylille, joka painotti elokuvallista realismia ja joka toi esiin säännönmukaisesti ajankohtaiset ja tärkeät yhteiskunnalliset asiat. Elokuvien formaatti oli vaatimaton, budjetti pieni ja filmi mustavalkoista.

The Connection oli tehty varta vasten testaamaan muuten liberaalina pidetyn New Yorkin sietokykyä elokuvalliseen ilmaisuun: osavaltiossa oli voimassa oma sensuurijärjestelmänsä. Elokuvateorian näkökulmasta The Connection tarttui cinema veritén (tai amerikkalaisittain direct cineman) epäonnistumisiin. Elokuvana The Connection näyttäytyy kuin se haluaisi olla spontaanissa yhteydessä sen valmistumishetken erityisiin elämäntyyleihin, joka tarkoittaa 1960-luvun alun New Yorkin boheemia elämänmallia. Todellisuudessa käsikirjoitus oli huomattavan tarkka ja yksityiskohtainen.

Sensuuri lopulta hyväksyi aluksi The Connection -elokuvan, mutta perui hyväksyntänsä myöhemmin. Clarken myöhempiä teoksia ei voinut New Yorkissa esittää. Siksi Clarken saama mediahuomio on keskittynyt tähän teokseen, joka sai Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1961 hyvän vastaanoton.

– Jari Sedergren 15.3.2017