KISSA (1971)

Le Chat/Katten
Ohjaaja
Pierre Granier-Deferre
Henkilöt
Jean Gabin, Simone Signoret, Annie Cordy, Jacques Rispal
Maa
Ranska/Italia
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
94 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
Georges Simenonin romaanista

Cercle franco-finlandais de Helsinki – Helsingin ranskalais-suomalainen yhdistys ry täyttää tänä vuonna 130 vuotta, minkä kunniaksi Cercle ja KAVI järjestävät yhteistyössä juhlanäytöksen ranskalaisesta klassikkoelokuvasta Kissa. Georges Simenonin romaaniin pohjautuvassa draamassa kaksi ranskalaisen elokuvan ikonia, Jean Gabin ja Simone Signoret, esittävät toisistaan etääntynyttä avioparia. Avioliiton iltakajoa rytmittävät kylmät hiljaisuudet ja katkera mustasukkaisuus lemmikkikissaa kohtaan. Molemmat tähdet voittivat rooleistaan parhaan näyttelijän palkinnot Berliinin elokuvajuhlilla.

***

Georges Simenon tunnetaan ennen kaikkea Maigretistaan, mutta suurin osa hänen yli 200 teosta käsittävästä tuotannostaan ei kuulu poliisi- tai jännitysromaanien lajiin. Simenonin romaanien valtaosa on psykologisia tutkielmia, joiden tarina on usein hyvin ohut, pelkkä anekdootti, mutta joissa ihmisen sielu läpivalaistaan perinpohjin ja joissa atmosfääri piirtyy tavattoman hienoin kosketuksin.

Pierre Granier-Deferreä voidaan pitää Simenon-elokuvien spesialistina: Kissan jälkeen hän on ohjannut kolme Simenon-sovitusta: La Veuve Couderc (1972), Le Train / Kohtaus junassa (1973) ja L’Étoile du Nord / Rikos yöjunassa (1981). Simenon itse on suhtautunut skeptisesti romaaniensa filmatisointeihin jo 1930-luvulta lähtien eikä ole halunnut olla niiden kanssa missään tekemisissä: hän piti niitä kokonaan toisina teoksina eikä uskonut kirjojensa hengen tarttuvan valkokankaalle. Parhaiten kirjailijan itsensäkin mielestä  onnistui ensimmäinen, Jean Renoirin Maigret-elokuva La Nuit du Carrefour (1932).

Käsikirjoittaja Pascal Jardin on puolestaan esittänyt, että ymmärtääkseen Granier-Deferreä täytyy tietää että tämä on protestantti, puritaani. “Se on anti-Simenonia; hän ei ole tuoksujen, kahviloiden, pikkutuntien baarien ihminen, vaan pikemminkin analyysin, järjen, ankaruuden edustaja. Dramaattisten keinojen käytössä hän on kuninkaallisen niukka, hän kieltäytyy kaikesta teennäisestä, kaikista tehokeinoista, jotka eivät suoraan piirry esiin hänen lähestymistavastaan.”

Kissa on ilmeisen uskollinen Simenonin tekstin toteutus: niukkaeleinen ja keskitetty kuvaus vanhenevan avioparin elämästä, heidän täydellisestä eristymisestään, joka päättyy vasta kuoleman hetkellä. Julien on entinen kirjaltaja, Clémence entinen sirkustaiteilija, joka on jo nuorena joutunut luopumaan urastaan jalkavamman vuoksi. Heidän välilleen on noussut lähes täydellinen puhumattomuuden muuri, kaikkien tuhoutuneiden unelmien jälkeen. Julien vihaa vaimoaan, joskin todellisuudessa Clémence on vain kohde sille syvälle vihalle jota mies tuntee omaa vanhuuttaan kohtaan.

Elokuvan kolmas päähenkilö on kissa, johon Julien purkaa sen hellyyden jota ei enää pysty vaimolleen antamaan. Kun Clémence mustasukkaisuuden puuskassa tappaa kissan, on lopullinen tragedia lähellä. Granier-Deferre antaa kuitenkin aistia avioparin suhteessa olevat hellyyden rippeet tavalla joka ei tee lopun intensiivistä tunteiden purkausta yllättäväksi. Vaikka Simenonin maailma ja sen ihmiset saattavat olla kovia, niin aina on jäljellä toivon pilkahdus, tunne jostakin paremmasta.

Granier-Deferre on ohjannut pienimuotoisen tarinan paisutuksia karttaen, pysytellen viisaasti kamarinäytelmän rajoissa ja antaen näyttelijöille mahdollisuuden esittää parastaan. Simone Signoret ja Jean Gabin näyttelevätkin koko ikänsä ja ammattitaitonsa luomalla varmuudella ja auktoriteetillä. Etenkin Signoretin tulkinta on psykologiselta asteikoltaan ällistyttävän rikas ja hänen vanhenevissa kasvoissaan erottuvat vielä symboliikkaa tihentävät kissamaiset piirteet.

– Alain Muretin (La Revue du Cinéma 286, 1974), Pertti Lumirakeen (1974) ja muiden lähteiden mukaan