ELÄMÄÄ MEHILÄISPESÄSSÄ (1963)

Satiirinen tutkielma hyönteismäisestä avioliitosta, jossa mies joutuu syrjään välittömästi sillä hetkellä, kun on täyttänyt ainoan merkityksensä – uuden elämän siittämisen. Marco Ferreri sai heti ensimmäiseen täyspitkään italialaiseen elokuvaansa tähtivoimaa Ugo Tognazzin ja Marina Vladyn muodossa; näistä jälkimmäinen koppasi Cannesin näyttelijäpalkinnon.

***

Italialais-ranskalaiset yhteistuotannot muodostivat vuosikymmenten ajan yhden eurooppalaisen elokuvan päälinjoista niin genre- kuin valtavirtaelokuvassa. Italialaisen Marco Ferrerin (1924–1997) ohjaamissa ja käsikirjoittamissa, ei genre-elokuvien piiriin laskettavissa muttei aivan valtavirtaviihteeseenkään vertautuvissa tuotannoissa esiintyivät 1960–80-luvuilla toistuvasti niin italialaiset kuin ranskalaisetkin filmitähdet Marcello Mastroiannista Ornella Mutiin ja Michel Piccolista Gerard Depardieu’hin – unohtamatta myöskään saksalaista Hanna Schygullaa. Ferrerin elokuvat kilpailivat säännöllisesti suurimmilla festivaaleilla ja osa niistä, mm. Suuri pamaus (La grande bouffe, 1973), menestyi hyvin myös kaupallisesti.

Tästä huolimatta Ferreri tuntuu jääneen elokuvakaanonissa monien aikalaistensa varjoon. Yksinkertaisin selitys voi olla se, etteivät hänen teoksensa ole helposti luokiteltavissa tai sulateltavissa. Ne ovat purevia, poliittisia ja provokatiivisia yhdistäen älyllisyyttä ja ruumiillisuutta tavalla, joka ei varsinaisesti edusta sisäsiistiä ”hyvää makua”. Ferrerin elokuvat ovat tarkoituksellisen kiusaannuttavia; ne pakottavat katsojan kohtaamaan paitsi inhimillisiä epämiellyttävyyksiä ehkäpä myös itsensä. Vertauskuvallisuutta käytännön syistäkin paljon hyödyntäneen ohjaajan elokuvailmaisu ei ole helpointa seurattavaa, vaikkeivat elokuvien perusajatukset erityisen korkealentoisia olekaan.

Espanjassa ohjaajanuransa aloittanut, sosialistiksi ja ateistiksi avoimesti tunnustautunut Ferreri osoitti jo ensimmäisellä omalla italialaiselokuvallaan olevansa piikki sovinnaisuuden lihassa. Katolisen porvariston hurskastelu, moraali- ja käytöskoodit sekä avioliittoinstituutio saavat kyytiä Buñuelinkin teemoista muistuttavassa satiirissa, jossa 40-vuotias, Vatikaanissa Pietarinkirkon läheisyydessä autoliikettä pitävä Alfonso nai 15 vuotta nuoremman, ihanteelliselta vaimolta vaikuttavan hyväsukuisen Reginan päätyäkseen perheenpään sijaan pelkäksi siittäjäksi. Elämää mehiläispesässä viittaa jo nimellään keskeiseen metaforaansa: miestä tarvitaan vain lapsentekoon, sen jälkeen hän on kuningatarmehiläisen (Reginan nimi toimii vihjeenä hitaimmillekin) näkökulmasta tarpeeton. Lapsen saadakseen nainen vie vähitellen mieheltä elinvoiman suuren kupolin varjossa.

Ugo Tognazzi, yksi Commedia all’italianan keskeisistä kasvoista, tekee taitavaa työtä machokulttuurissa kasvaneena, poikamiehenä viihtyneenä ja hiukan itseriittoisena neurootikkona, joka ei avioituessaan tiedä, mihin ryhtyy. Alfonso on toki näennäisesti tarinan uhri, mutta olennaista ei ole yhden miehen surkea kohtalo vaan sukupuoliroolien ja olettamusten määrittelemä käsitys avioliiton tarkoituksesta. Viileä ranskatar Marina Vlady on Cannes-palkitussa roolissaan Reginana yhtä loistava: hän tulkitsee katsein, ilmein ja elein kehityksen neitseellisestä katolilaistytöstä seksuaalisesti aloitteelliseksi tuoreeksi vaimoksi ja edelleen tavoitteensa saavuttaneeksi matriarkaksi.

Ferrerin käsikirjoittajakumppanina toimi espanjalainen Rafael Azcona, jonka kanssa yhteistyö oli alkanut jo El pisito -debyytissä (1958) ja jatkui 1970-luvun lopulle saakka. Kotimaassaan Azcona työskenteli muun muassa Carlos Sauran ja Luis García Berlangan kanssa. Elämää mehiläispesässä ei läpäissyt sensuuria, joten elokuvaa piti muokata lähestymistavaltaan epäsuoremmaksi. Alkuun lisättiin Ferrerin allekirjoittama pohjustus: ”Tällä karvaalla tarinalla haluan näyttää satiirisella ja paradoksaalisella tavalla, kuinka karua avioelämä on muuttuessaan, syynä karkea ja itsekäs käsitys nautinnosta ja tekopyhä formalismi, joka tulee täysin pinnallisesta ja ulkoisesta tulkinnasta, kun katsotaan kovia ja muuttumattomia moraali- ja uskontoperiaatteita.” (Käännös Laura Wood)

– Suvi Heino 24.2.2023