PLÁCIDO (1961)

Ohjaaja
Luis García Berlanga
Henkilöt
Cassen, José Luis López Vasquez, Elvira Quintillá
Maa
Espanja
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
S
Kesto
85 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm

Pikkukaupungin rikkaat naiset järjestävät tempauksen, jossa köyhät miehet huutokaupataan vieraisiin koteihin jouluillalliselle. Mustan huumorin sävyttämät kokoontumiset tuovat mieleen Miloš Formanin sosiaalisatiirin Palaa, palaa, ja Nino Rotan säveliä jäljittelevä tunnusmelodia luo kokonaisuuteen fellinimäisen tunnelman. Berlanga myös hallitsee joukkokohtaukset ja hellittämättömän temmon yhtä hyvin kuin välimerellinen naapurinsa.

***

Jouluaattoon sijoittuvassa tarinassa seurataan hyväntekeväisyystilaisuutta, jossa varakkaat kaupunkilaiset ottavat joulupöytäänsä kodittoman henkilön. (Olen itse nimittänyt tällaisia mukaan kutsuttuja, joulua viettämättömiä henkilöitä leikkisästi, joskin nykyisin varmaankin epäkorrektisti ”jouluorvoiksi”.) Joulun juhlintaan kuuluu myös paraati, ja sieltä tapaamme Plácidon, kolmirattaisen myyntikärryn pitäjän, joka asuu julkisessa käymälässä köyhyyttään. Plácido yrittää kaikin keinoin tienata sen verran, että hän voisi maksaa velkaansa kärrystään…

Olemme jo tottuneet odottamaan Berlangalta (ja muilta käsikirjoittajilta) tietynlaista yhteiskuntakritiikkiä, jossa tarkastellaan samalla eri säätyisten kansalaisten ominaispiirteitä, mukaan lukien tekopyhyys. Satiirinen ote koskee tietysti myös espanjalaista elämänmenoa, jossa hurlumhei ei ole tuntematonta.

Niin tälläkin kertaa: osansa saa francolainen diktatuuri ja katolisen kirkon hyväntekeväisyys sekä niitä tukevat, oikeastaan vain omasta maineestaan ja imagostaan välittävät henkilöt. Jopa elokuvan alkuperäinen nimiehdotus ”istuta köyhä pöytääsi” oli sensoreille liikaa, koska sitä todellisuudessa ajanut katolisen kirkon kampanja oli täsmälleen samanniminen.

Jos kohta espanjalaisen elokuvan kyky kriittisyyteen oli eräänlainen ihme, joka selittyy oikeastaan vain sensuuri- ja muiden kontrolliviranomaisten ja kirkon yksisilmäisyydellä, joka esti heitä ymmärtämästä elokuvan esittämän kritiikin syvyyttä, on syytä kiinnittää huomiota myös ohjaajan ja hänen keräämänsä ensemblen loistavaan toimivuuteen.

Neljän käsikirjoittajan dialogin upea sujuvuus ja näyttelijöiden loistava pelaaminen yhteen ovat tavaramerkki, mutta myös asia jota voi seurata ihastuneena. Samaa tarkkaavaisuutta kannattaa pitää myös lavastusten suhteen, ja ylipäänsä konstellaatioihin, joilla pää- ja sivuhenkilöt rikastuttavat valkokankaan tarkkaan suunniteltuja näkymiä.

– Jari Sedergren 2020