CÓMICOS (1954)

Kaikki Eevasta -elokuvan innoittamassa draamassa seurataan näyttelijäseuruetta, kunnianhimoista Anaa ja teatterimaailman suhdekiemuroita.  Ensimmäisessä varsinaisessa pääroolissaan motivaationsa menettäneenä näyttelijänä nähdään Fernando Rey, joka samastui rooliin niin pahasti, että masentui, kunnes aloitti menestyksekkään yhteistyön Luis Buñuelin kanssa.

***

Nuori menestyshaluinen näyttelijä Ana Ruiz (Elisa Galvé) on jo jonkin aikaa päässyt esittämään vain sivurooleja, mutta nyt hänelle tulee mahdollisuus päästä uuden näytelmän päähenkilöksi. Ainoa ongelma, eikä niin pienikään, on se että liikemies Carlos Márquez (Carlos Casaravilla) haluaa Anan rakastajakseen. Ana puolestaan on totaalisesti rakastunut toiseen näyttelijään Migueliin (Buñuel-yhteyksistään tuttu Fernardo Rey).

Juan Antonio Bardemin ensimmäinen oma elokuva oli teatterimaailmaan keskittyvä Koomikot, jonka piti olla myös realistinen kunnianosoitus teatterimaailmalle, sille, missä ohjaaja oli koko ikänsä asunut. Mutta tilanne oli muuttunut edellisiin elokuviin verrattuna. Tärkeä yhteistyökumppani Berlanga oli lähtenyt omille teilleen ja Espanjan elokuvan uudistuminen oli saanut sen myötä uuden polun kuljettavakseen. Kyse ei kuitenkaan ollut mistään vihamielisestä pesäerosta.

Mihin Bardemin elokuva päättyy? Sen mukaan teatteri oli tunnetusti epävakaa ympäristö eikä näyttelijätyötäkään kovin usein tunnustettu suureksi elämän onnen lähteeksi, niin paljon kärsimystä taiteelliseen luovaan työhön liittyi. Mutta ei vain kärsimystä. Teatteriin liittyvät taloudelliset vaikeudet, tunnemaailman vakaudesta luopuminen, ammatillinen mustasukkaisuus tai vaikkapa vain röyhkeys, jotka kaikki yhdessä tai erikseen aiheuttivat paljon ongelmia. Jotkut puhuivat myös prostituutiosta, johon aloittelijat suorastaan pakotettiin.

Suurin palkinto teatterin ihmisille oli oikeastaan vain imartelu, vaikka kuinka pitäisi erilaisesta elämästä ja kaikesta säännönmukaisuudesta huolimatta tarjolla olevasta ”vapaudesta”. Tietysti suosionosoitukset lämmittivät mieltä. Ohjaaja lähenee kaikkea tätä ikään kuin altapäin, ruohon juurelta, ymmärtävästi.

Teatterin maailmaa ei ole helppo kuvata tyylillisesti yhdenmukaisesti, näyttämö ja sen tausta tarjoavat niin monia mahdollisuuksia realismin lisäksi ekspressionistisille ilmauksille tai suoranaisille näyttämöunelmien toteutumisille. Toisin sanoen, elokuvassa tämä voi näyttäytyä usein ylinäyttelemisenä.

– Jari Sedergren 2020 lähteenään Angel La Prestan ”Cómicos (1954) de Juan Antonio Bardem”