MITÄ OLEN TEHNYT ANSAITAKSENI TÄMÄN?!! (1984)

Qué he hecho yo para merecer esto?/Vad har jag gjort för att förtjäna detta?
Ohjaaja
Pedro Almodóvar
Henkilöt
Carmen Maura, Ángel de Andrés López, Chus Lampreave
Maa
Espanja
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
102 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm (uusi kopio 2005)
Ikäraja

Pedro Almodóvarin vakionäyttelijä Carmen Maura esittää neuroottista kotivaimoa, jonka elämän langat eivät pysy enää omissa käsissä. Almodóvar laajensi vaikutteiden palettiaan neorealismin sekä Douglas Sirkin melodraamojen puolelle säilyttäen silti omaleimaisen tyylinsä. Madridin tiheään rakennetut kerrostalot heijastavat Francon ajan ankeutta.

***

Pedro Almodóvarin neljäs elokuva tarjosi jälleen yllätyksen. Mihin suuntaan tämä kaveri oli oikeastaan menossa, liikkuessaan ultramodernisuudesta uskonnollisuuteen ja muuntuessaan nyt jonkinlaiseksi paikalliseksi neorealistiksi? Mutta yhteyksiinsä asetettuna Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?!! paljastuu täysin johdonmukaiseksi Almodóvarin kehityksessä. Se on jonkinlaista apokryfista jatkoa elokuvalle Entre tinieblas (Sisters of Night, 1983). Nämä elokuvat muodostavat jotakin, mitä voitaisiin kutsua Almodóvarin ”mustaksi kaudeksi”. Jos jaamme hänen elokuvansa kategorioihin voimme puhua ruusunpunaisesta kaudesta, johon kuuluvat Pepi, Luci, Bom (1980) ja Intohimojen labyrintti (1982), mustasta kaudesta, johon kuuluvat Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän ja Entre tinieblas sekä sinisestä kaudesta, jonka muodostavat Matador (1986) ja Intohimon laki (1986).

Mitä olen tehnyt… on hyvin musta elokuva. Siinä Almodóvar vetää viimeinkin esiin joukon teemoja, jotka olivat aina olleet hänen pakkomielteinään: kotirouvan maailman, jonka hän manaa lopullisesti esiin ja ulos sisimmästään tässä elokuvassa; lähiöiden painostavan, surkean ja kammottavan atmosfäärin, jota hän oli kuvannut Pepi, Luci, Bom -elokuvassa, mutta joka huipentuu tässä; perheen tukahduttavana ja defensiivisenä yksikkönä ja ”äitihahmon”, joka kattaa kaikki muunnelmat ikääntyvästä isoäidistä melkein verenimijämäiseen äitiin.

Avausjakso on Almodóvarille tuttuun tapaan erittäin tärkeä. Näemme koko kuvausryhmän, Gloria (Carmen Maura), elokuvan päähenkilö, kävelee studioon rakennetulla torilla kuvausteknikkojen välistä; kamera rajaa hitaasti häneen; vihdoin hän on yksin kuvassa, ja itse elokuvan toiminta alkaa. Almodóvar sanoo, että on aloitettava korkealta voidakseen kurkottaa vieläkin korkeammalle, ja Mitä olen tehnyt… noudattaa tätä sääntöä. Alkutekstien jälkeen elokuva alkaa suihkukohtauksella – yhdellä hänen koko tuotantonsa väkevimmistä ja rajuimmista kohtauksista. Epäonnistuneen yhdynnän jättämä epätoivon ja turhautumisen tunne käärii koko elokuvan vaippaansa. Nähtyämme Glorian kasvot hänen pukiessaan alusvaatteitaan takaisin päälleen ja perääntyessään häpeissään me tiedämme, ettei tällä naisella ole elämässään ilon pilkkua.

Almodóvar on virtaviivaistanut ja jalostanut kuviaan ja tarinoitaan. Mutta vaikka päähenkilön ympärillä kiertävät rinnakkais- ja satelliittihahmot ovat hallitumpia kuin aikaisemmin, hän päästää otteen aina välillä kirpoamaan. Vahva käsikirjoitus on täynnä gageja ja loistavia kohtauksia. Kantavia voimia ovat kolme naispääosan esittäjää, Gloria, isoäiti (Chus Lamprave) ja Cristal (Verónica Forqué). Lavasteet ovat poikkeuksellisen tärkeä elementti; interiöörit ja sisusteet ovat todellisia päähenkilöiden sielujen peilejä. Bernardo Bonezzin alkuperäismusiikki kuuluu uuden espanjalaisen elokuvan parhaisiin soundtrackeihin. Elokuvassa on varovaisia viittauksia Douglas Sirkiin, mutta Almodóvarin elokuvat eivät perustu siihen, että hän on koko ikänsä katsellut muiden tekemiä elokuvia. Kaikki, mitä hän tekee, on uutta, olipa tulos huono tai hyvä; kaikki on uutta keksintöä, ja fetisistiset elokuvaviittet jäävät normaaleiksi asiaviitteiksi – esimerkiksi murhakohtaus, tuo klassiseen aiheeseen täysin omaperäisen käänteen.

– Nuria Vidalin mukaan (The Films of Pedro Almodóvar, 1988) AA 1990