TERJE VIGEN (1916)
Ibsenin runoon pohjaava teos oli ylistävistä ensikritiikeistä alkaen lähtölaukaus uudelle ruotsalaiselle laatuelokuvalle. Ikääntyvä merimies muistelee brittien hänelle tuottamaa vääryyttä, mutta pidättäytyy kostamasta iän tuoman viisauden ja suopeuden ansiosta.
***
Ibsenin runoelma (jonka säkeitä Sjöström alkuperäisessä versiossa käytti väliteksteinä) kertoo rohkeasta kalastajasta Terjestä, joka Napoleonin sotien aikana pääsee läpi englantilaisten saarron ja tuo Tanskasta elintarvikkeita perheelleen. Mutta hän joutuu englantilaisen gregatin sieppaamaksi ja vankilaan. Sodan jälkeen hän palaa kotikylänsä vain saadakseen tietää, että hänen vaimonsa ja poikansa ovat kuolleen nälkään. Hän vetäytyy yksinäiselle saarelle majakanvartijaksi. Sitten erään kovan myrskyn aikana hän joutuu pelastamaan yhden pienen veneen miehistön ja huomaa, että hänen pelastamiensa ihmisten joukossa on englantilainen kapteeni, joka vangitsi hänet kauan sitten. Terjen ensimmäinen reaktio on antaa hänen hukkua, mutta kun hän näkee lapsen kapteenin vaimon käsivarsilla, hän heltyy ja samalla lieventyy myös hänen katkeruuteensa ja elämän vihaansa.
Victor Sjöströmin mestariteos vuodelta 1916 on sankarillinen runoelma, jossa skandinaavisen elokuvan tuntuma luontoon on väkevimmillään ja joka ennakoi Sjöströmin ja koko ruotsalaisen elokuvan kulta-ajan huippua Bergevind och hans hustru (1917). Peter Cowien mukaan Terje Vigenissä ”ensimmäistä kertaa elokuvan historiassa luonto ja miljöö heijastuvat ihmisten välisillä, kuten myös ihmisen sisäisissä taisteluissa”. René Jeanne ja Charles Ford ovat puolestaan kuvanneet Terje Vigeniä eräänlaiseksi ”intiimiksi Rolandin lauluksi, joka ylistää merta ja ihmisiä, jotka elävät sen kanssa, joka paljastaa sodan julmuuden ja yksinvaltiaiden vallanhimon ja joka säälii kaiken rakkaan sodassa menettäneen, yksinjääneen ihmisen kohtaloa”.
Sjöströmillä on jälleen yksinkertainen, voimakas tuntuma tuotantonsa perusteemoihin, joina voidaan nähdä vapaus, lähimmäisenrakkaus, vanheneminen ja jotka toteutuvat täydellisellä tavalla kuvissa luonnosta, alkuelementeistä (merestä, kallioista, luodoista), työn taistelusta, olemassaolon taistelusta. Ja merkillistä on jälleen nähdä Sjöström näyttelijänä tässäkin elokuvassaan ennakoimassa niitä suuria vanhan miehen rooleja, joita Ingmar Bergman uskoi hänelle vuosikymmeniä myöhemmin elokuvissaan Onnea kohti ja Mansikkapaikka.