EUROPA EUROPA (1991)

Ohjaaja
Agnieszka Holland
Henkilöt
Marco Hofschneider, Julie Delpy, Hanns Zischler, André Wilms
Maa
Saksa/Ranska
Tekstitys
English subtitles
Kesto
113 min
Teemat
Kopiotieto
16 mm
Ikäraja

Katkeran ironinen syväluotaus eurooppalaisuuden syvimmästä, jakomielitautisesta olemuksesta kertoo uskomattoman tositarinan juutalaisnuoresta, joka pelasti henkensä fasismin myrskynsilmässä liittymällä Hitlerjugendiin. Myös stalinismin surrealistinen arki saa osansa elokuvassa, joka muistuttaa, ettei yksin Saksa hyökännyt Puolaan syyskuussa 1939.

***

Solomon Perel syntyi Peinessä Saksassa vuonna 1925 juutalaisen kenkäkauppiaan nuorimpana lapsena. Hän selviytyi toisesta maailmansodasta ensin Neuvostoliiton orpokodissa (1938–41). Sen jälkeen hän eli ja toimi Saksan arvostetuimmassa koulussa Hitlerjugendissa. Koulun päämäärä oli kasvattaa saksalaista nuorisoa kansallissosialistiseen ideologiaan. Perel, juutalainen, selviytyi hämmentävissä ja vaarallisissa olosuhteissa esittämällä arjalaista, teeskentelemällä natsia.

Europa, Europa perustuu Solomon Perelin omaelämäkertaan. Realismissaan Agnieszka Hollandin (Koekuvaus, Zdjęcia próbne, 1977; Kuume, Gorączka, 1981) filmi on karu ja armoton, mutta ei täysin vailla lohtua. Omituinen huumori ja Perelin (elokuvassa Sally, jota näyttelee Marco Hofschneider) näkemät unet luovat surrealistista tunnelmaa. Ne saavat miettimään, kuinka nuoren ihmisen mieli toimii äärimmäisissä olosuhteissa.

Absurdeja välähdyksiä nähdään Perelin unissa, tai näyissä, miten vain. Perelin mielikuvituksessa Hitler ja Stalin saattavat tanssia iloiten valssia lasten kanssa – tai esimerkiksi se hetki, kun Perel piiloutuu kaappiin, josta löytää itse Führerin, myös piilosilla. Hitler pelkää. Nimittäin myös Hitler on juutalainen ja pakoilee natseja: hommat ovat karanneet käsistä.

Holland porautuu ihmisyyden pimeisiin sokkeloihin. Hän piirtää henkilöistään autenttisia kuvia (erityisesti Hofschneiderin karismaattinen värinä jää mieleen), mutta kuvatessaan ihmiskunnan tragediaa hän ei ole unohtanut mustan huumorin rokotetta. Europa, Europan huumori on pimeää kuin arktinen yö, mutta ilman sitä filmi ei hengittäisi.

Jonathan Rosenbaum on huomioinut, että ”muotoilemalla Shoahin (1985) eksistentiaalista näkemystä holokaustista enemmän mustaksi komediaksi kuin tragediaksi Holland luo henkisen ilmapiirin, jossa identiteetit näyttävät yhtä muuttuvilta ja yhtä petollisilta kuin univormut”.

Hyvä ja paha/musta ja valkoinen -asetelmat saavat kovaa kyytiä, kun natseista paljastuu sydämellisiä ihmisiä. Jotkut heistä ovat valmiita auttamaan Pereliä. Toiset pistäisivät hänet silmänräpäyksessä kylmäksi, jos saisivat tietää hänen todellisen alkuperänsä: osa heistä on kylmiä mielipuolia ja tahdottomia robotteja, osa yhä ihmisiä.

Hyvien ihmisten lisäksi Perel kohtaa matkallaan läpi Euroopan kaaoksen ja kuoleman ilminatseja, jotka ovat läpeensä rotuaatteen saastuttamia. Monimutkaisin suhde syntyy Leniin (Julie Delpy), nuoreen arjalaiseen naiseen, johon Perel silminnähden rakastuu. Leni on myynyt elämänsä kansallissosialismin ideologialle. Nuori nainen haluaa tuottaa lisää lapsia arjalaiselle rodulle ja palvella näin Führerinsa päämääriä, ja kun Perel ei voi – paljastumisen pelossa (onhan hänet ympärileikattu!) – rakastella Lenin kanssa, hankkii Leni muuta kautta itsensä tiineksi. Nuori Leni on läpeensä surullinen, omituinen ilmentymä hymyilevästä ja onnellisesta ihmisestä, jonka minuus on varastettu jo varhaisessa vaiheessa. Hän ei ole saanut edes mahdollisuutta: Jopa rakkaus jää toiseksi aatteen rinnalla.

Hämmentävää on, miten paljon vihaa ihmissydämeen mahtuu. Holland pyrkii näyttämään tämän, samalla, kun hän antaa ihmisille mahdollisuuden toisenlaiseen elämään, mahdollisuuden rakkauteen. Maailma, jota Holland kuvaa, on samaan aikaan hirveän epätodellinen ja absurdi, mutta silti kauhistuttavan tosi.

Viime kädessä sota on voima, joka tekee ihmisistä muurahaisia, palauttaa heidät alkutilaan, asteeseen, jonka joku Friedrich Nietzsche näki jo voitetuksi ja hävettäväksi menneisyydeksi, mutta joka Hegelin lauseen kautta palautuu yhä tähän hetkeen: Historiasta opimme ainoastaan sen, ettemme opi historiasta mitään.

– Joonas Nykänen 27.4.2023