Romantisoituun 1960-luvun Hongkongiin sijoittuvassa pikkugangsterien ja poliisin kolmiodraamassa mambon kuumat rytmit saavat aseet paukkumaan. Wong kuljettaa nimensä mukaisesti nuoren dandyn vauhtivuosista kertovaa tarinaa elliptisellä ja rohkealla kuvakerronnalla. Tässä elokuvassa Wong löysi ominaisen ilmaisunsa.

***

Hongkongilainen Wong Kar-wai löysi tyylinsä nopeasti. Esikoiselokuvassaan hän oli vielä gangsterikliseiden ja lajityypin vanki, mutta toinen ohjaus on jo ihmeen vapaa konventioista. Days of Being Wild soi puhtaasti mollissa, eivätkä askelkuviot mene sekaisin. Wongin suuret teematkin ovat löytyneet: ohi kulkeva rakkaus, hukatut mahdollisuudet, muistot ja ajan kuluminen. Wong ei psykologisoi eikä rakentele loogisia juonikuvioita. Tunne ja tunnelma kuljettavat elokuvaa. Puhetta on vain vähän, eikä sanoihin kannata luottaa. Vaikkei kyllä tunteisiinkaan. Mutta tunnelmaan voi!

Days of Being Wildin maine on kaiken aikaa kasvanut. Viime vuonna se valittiin Hongkongissa kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaksi kiinalaiselokuvaksi, kärkikymmenikön ainoana 1990-luvulla valmistuneena teoksena. Vapauden ja tilan tuntu elokuvassa tuo mieleen Ranskan uuden aallon ilmavimmat teokset, kuten Godardin ennen vuotta 1966 tai Rohmerin moraaliset tarinat. Godardin Laittomiin elokuvassa viitataan myös suoraan: tarina linnusta, joka laskeutuu maahan vain kuollessaan, on molempien elokuvien romanttisinta ja hurmaavinta hölynpölyä.

Elokuva kertoo viidesta juurettomasta nuoresta aikuisesta Hongkongissa vuonna 1960. Alkuperäisen nimen voisi kai kääntää ”Nuoren kapinallisen tarinaksi”. Tätä äiditöntä poikaa ja sydäntensärkijää esittää kuvankaunis Leslie Cheung.  Kaikki etsivät kotia, aina väärän oven takaa tai väärään aikaan. Tide (Andy Lau) rakastaa Su Lizhenia (Maggie Cheung), joka rakastaa Yuddya (Leslie Cheung), jota rakastaa myös Mimi (Carina Lau), jota rakastaa Sab (Jacky Cheung). Yuddy puolestaan ei rakasta ketään. Kello tikittää. Kuvio tuo mieleen Arthur Schnitzlerin näytelmän Piirileikki sekä siihen pohjautuvan Max Ophulsin elokuvan Intohimojen karuselli: kiertäviä tunteita, intohimoa vailla rakkautta, rakkautta vailla vastakaikua. Tarinan kuudes henkilö on Yuddyn sijaisäiti, jota esittää Rebecca Pan. Tavallaan tärkein hahmo on kuitenkin poissaoleva äiti. Äidin etsintä vie tarinankin Hongkongista Manilaan.

Days of Being Wild aloitti Wongin pitkän yhteistyön paitsi näyttelijöiden myös kuvaaja Christopher Doylen ja lavastaja William Changin kanssa. Tästä alkaen Wong valitsi elokuviensa musiikin muodeista piittaamatta, vaiston varassa. Hänelle se ei ole taustamusiikkia. Se määrää rytmin ja neuvoo, millaista lavastusta ja valaistusta etsitään, miten kuvataan ja leikataan. Days of Being Wild keinuu eteenpäin rumban tahtiin, välillä laiskasti venytellen, välillä hikisen sensuelliksi kiihtyen. Sitä kuljettavat Los Indios Tabajarasin havaijikitarat ja Xavier Cugatin tanssihallikaiku. Yksinäisten sydänten kerhoon sopii, että elokuvan viettelevimmän rumban tanssii Yuddy yksin, peilikuvalle.

Kadonnut 1960-luvun Hongkong on Wongin elokuvissa satumaa, jossa jokainen esine, liike, ääni, väri, valo ja varjo kietoutuvat yhteen täydelliseksi kokonaisuudeksi. Kaikki on niin tiptop, että jollei mukana olisi pakahduttavaa tunnetta, estetiikka voisi kääntyä itseään vastaan.

Days of Being Wild saa voimansa nostalgiasta. Ei niin, että ennen oli paremmin, vaan että ennen olisi voinut olla paremmin.

Kenties, kenties, kenties.

– Kati Sinisalon mukaan (Helsingin Sanomat: NYT 4.8.2006) AA 13.4.2011