CABIRIA (1914)

Nuori Cabiria ryöstetään ja myydään orjaksi Karthagoon, mutta roomalainen vakooja Fulvius Axilla ja hänen orjansa Maciste rientävät pelastamaan hänet. Giovanni Pastronen fantastinen seikkailu oli elokuvahistorian ensimmäinen todellinen spektaakkeli, joka toimi esikuvana myös D. W. Griffithin Suvaitsemattomuuden (1916) uskomattomille lavasteille.

***

1910-alussa elokuvataidetta hienovaraisella tyylillään uudistaneen tanskalaisen elokuvan rinnalle ilmestyi toinen yhtä uraauurtava eurooppalainen vaikuttaja. Italialainen elokuva kulki vastakkaista tietä kuin tanskalainen. Se turvautui tuhlaileviin lavasteisiin, ylettömään elehdintään ja hillittömiin tapahtuma-käänteisiin. Se valitsi aineistokseen näytelmäkirjallisuuden ja maailmanhistorian suuret klassiset aiheet: kuningas Oidipus, Troijan perikato, ristiretkeläiset Jerusalemin valloittajina, Attila, Faust, Fredrik Barbarossa, Lucretia Borgia, Messalina, Nero, Spartakus, Iivana Julma, Napoleon ja kaikki Shakespearen suuret hahmot. Dante ja Beatrice samoin kuin Jeanne d’Arc kärsivät ja vääntelehtivät näissä elokuvissa, mutta kaikkein suosituimpia aiheita olivat Monte Criston kreivi ja Pompeijin viimeiset päivät. Viimeksi mainitusta tehtiin uusia filmatisointeja miltei vuosittain.

Kaikkein tunnetuimmat näistä elokuvista olivat Enrico Guazzonin Quo Vadis? (1912) ja Giovanni Pastronen Cabiria (1914). Edellä mainittu teos mursi kaikkialla maailmassa jään italialaiselle elokuvatuotannolle ja sen uudenlaiselle, mahtailevalle, miltei oopperamaiselle elokuvatyylille jättiläismäisine rakennuksineen, valtavine statistijoukkoineen ja ennätysmäisine budjetteineen. Kun kristityt heitettiin leijonille Rooman Circus Maximuksessa Guazzoni hankki käyttöönsä lauman puolikesyjä leijonia. Elokuvasta tuli kuin suuri historiallinen friisi, jossa realismi sekoittui Italian johtavien näyttelijöiden rajuun näyttelemistyyliin.

Cabiria oli huippukohta tässä italialaisessa elokuvatyylissä, jonka lakastuminen ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa tapahtui yhtä nopeasti kuin kukoistuskin. Cabiria seuraa Quo Vadis? -elokuvan tyyliä ja vie sen niin pitkälle kuin mahdollista. Tapahtumapaikkana on vuoroin Rooma, vuoroin Karthago. Aiheina ovat viimeiset puunilaissodat: Hannibalin marssi Alppien yli, Syrakusan piiritys, missä Arkhimedes sytyttää Rooman laivaston tuleen jättiläispeileillä, ja lopulta Karthagon valloitus. Kuvaukset tapahtuivat aina kun mahdollista oikeilla historiallisilla tapahtumapaikoilla. Tämä koskee esimerkiksi Hannibalin marssia Alppien yli. Cabiria on nuori tyttö, joka ryöstetään lapsena ja jonka kohtalo läpäisee dramaattisen, historiallisen toiminnan kuin punainen lanka.

Ohjaaja Giovanni Pastrone itse oli kirjoittanut alkuperäisen käsikirjoituksen, mutta lisähohdon hankkimiseksi elokuvalle ylipuhuttiin jo varhaisessa vaiheessa Italian tuolloin johtava kirjailija Gabriele d’Annunzio osallistumaan käsikirjoituksen laadintaan. Tämä kiinnostui asiasta niin, että hän paitsi kirjoitti elokuvaan välitekstit, antoi joukolle henkilöistä ja itse elokuvallekin nimen sekä kuittasi 50.000 liiran palkkion. Hän lupasi myös matkustaa elokuvan ensi-iltojen yhteydessä eri Euroopan pääkaupunkeihin. Vähitellen hänen kiinnostuksensa kasvoi siinä määrin, että hän jopa julkisesti ilmoittautui elokuvan ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi. Hänelle luonteenomainen kainouden puute ilmeni myös hänen lausunnossaan pariisilaiselle teatteri-ohjaajalle: ”Olen juuri sommitellut kreikkalais-roomalais-puunilaisen elokuvadraaman – monta kilometriä hiljaisuutta ja seikkailua”.

Kuvaukset kestivät noin vuoden. Pastrone oli nähnyt paljon vaivaa saadakseen lavasteet ja puvut mahdollisimman aidoiksi. Kerrotaan, että hän toivoi, että Arkhimedestä esittävä Enrico Gemelli ei käyttäisi irtopartaa ja maksoi hänelle siksi palkkaa koko siltä ajalta, minkä tämä tarvitsi saadakseen oman partansa yltämään toivottuihin mittoihin. Jättiläisorja Macisten esittäjäksi hän löysi Genovan satamasta satamatyöläisen Bartolomeo Paganon, joka ei ollut koskaan aikaisemmin esiintynyt näyttelijänä. Hänestä tuli välittömästi niin suosittu, että menestystä hyödynnettiin kokonaisessa Maciste-elokuvien sarjassa.

On sanottu, että Pastrone improvisoi reippaasti kuvausvaiheessa. Mutta tätä vastaan puhuvat tiedot, että hän järjesti hyvissä ajoin ennen kuvauksia yksityiskohtaisia harjoituksia sekä näyttelijöiden että statistien kanssa. Hänen sanotaan suunnitelleen kaiken pienintäkin yksityiskohtaa myöten ja harjoituttaneen kohtauksia, kunnes kaikki sujui täydellisesti ja tarvitsi vain panna kamera käyntiin.

Cabiriasta tuli yksi italialaisen mykkäelokuvan kalleimmista teoksista. Sen kerrotaan maksaneen yli miljoona silloista liiraa. Se on upea monumentti kokonaiselle elokuvahistorian kaudelle, jota ei ehkä kukaan ole luonnehtinut paremmin kuin d’Annunzio kun tämä kutsui sitä “intiimin kauneusunelman ja pateettisen suurisuuntaisuuden yhdistelmäksi”.

– Ruotsin Cinemateket / Filmklubbenin esitteestä (GB 1975) AA 1990

Cabiria ja d’Annunzio

Giovanni Pastrone, Torinon Itala-Filmin kuningasisä, matkusti Pariisiin, missä d’Annunzio – il Vate (Runoilija) – silloin asusti, ja tarjosi tälle 50.000 kultaliiraa, mikäli tämä antaisi käyttää nimeään elokuvahankkeessa, joka oli sovitettu Emilio Salgarin viihde-romaanista Cartagine in fiamme. D’Annunzion osuudeksi tuli hioa välitekstit, jotka Pastrone oli jo luonnostellut ultradannunziolaiseen tyyliin. Tämä ”historiallinen visio kolmannesta vuosisadasta ennen Kristusta” oli elokuvan historian siihen mennessä kunnianhimoisin hanke. Kokonaiskustannuksia ei tunneta, mutta se maksoi varmasti ainakin yhtä paljon kuin 20 tavallista tuonaikaista elokuvaa. Valmis teos oli pitempi kuin mikään mitä missään oli siihen mennessä tuotettu. Yllämainitusta järjestelystä huolimatta elokuvan tekijyys kuuluu täysin Pastronelle. Hänellä oli intohimo elokuvan tekoon, hän kirjoitti pikkutarkan käsikirjoituksen, johti lavastuksen suunnittelun ja orkestroi koko vaikuttavan vision apunaan lahjakkaita työtovereita. Mutta vain d’Annunzion nimi nostettiin korostetusti esiin. Arvostelijatkin menivät lankaan: olisi voinut päätellä, että d’Annunzio oli käyttänyt kameraa, ohjannut näyttelijöitä, valinnut kuvarajauksen, puvut ja varusteet sekä keksinyt liikkuvan kameravaunun.

– Vittorio Martinellin mukaan (artikkeli ”D’Annunziana”, Le Giornate del Cinema Muto 1998) AA 4.2.2000