IKUISEN KAUPUNGIN VARAS (1951)

Komedian mestariohjaajan Mario Monicellin elokuva edustaa neorealismin rinnalle syntynyttä koomista realismia. Naurun prinssin Totòn ja Aldo Fabrizin suurenmoinen yhteistyö kuvaa rosvon ja poliisin kinastelua. Sodanjälkeistä yhtenäiskulttuuria heijastelevassa elokuvassa kyti jo commedia all’italianan siemen.

***

Ikuisen kaupungin varas on muuan todiste siitä, että 1950-luvun italialainen neorealismi ei viljellyt pelkästään vakavia aiheita, vaan että tilaa löytyi myös komedialle. Neorealismin vaatima miljöökuvauksen aitous on tässä elokuvassa kuitenkin toteutunut, samoin yhteiskuntakriittinen puoli, joka tosin vaikuttaa enemmänkin taustalle työnnettynä, luontevasti tapahtumista nousevana alasävynä. Mutta ennen kaikkea kyseessä on koominen ilotulitus, jonka huumori ulottuu täydestä ja juhlavasta farssista, nasevaan replikointiin, tilannekomiikkaan, ironiaan ja satiiriin.

Elokuvan keskeinen asetelma on köyhän varkaan ja inhimillisen poliisin suhde. Rooliensa vastakkaisuudesta huolimatta heillä on paljon yhteistä ja loppujen lopuksi vain lain sokea ja mielivaltainen voima erottaa heidät. Varas varastaa ja poliisi ajaa häntä takaa, mutta kummallakin on vaikeuksia säilyttää roolinsa. Elokuvan parhaassa kohtauksessa poliisi ajaa varasta takaa kunnes kumpikin lysähtää maahan aivan näännyksissä: varas ei jaksa juosta eikä poliisi ottaa häntä kiinni – sensijaan heidän välilleen kehkeytyy eloisa keskustelu kummankin pienistä vaivoista. Tätä teemaa sitten muunnellaan ja väännellään eri tavoin.

Tässä tavattoman hauskassa ja lämminsydämisessä elokuvassa on enemmän kuin ensi silmäyksellä saattaisi luulla: humaania paatosta ja ihmiskuvauksen leveyttä ja tarkkuutta, ikuista puhetta ja suunnittelua joka ei johda mihinkään, hienoa miljöökuvausta, lämmintä perhetunnelmaa, havaintoja arkipäivän elämän amerikkalaistumisesta. Keskitys ja tiivistäminen ei paikoin haittaisi, mutta kokonaisuutena Ikuisen kaupungin varas on samaa tasoa kuin kirjallisuuden parhaat veijariromaanit.

Varkaan osaa esittävä Totò on italialaisesta kabareesta tullut maineikas klovni. Hänellä on kiehtova mimiikka ja taito tulkita vastustamattoman koomisella tavalla hämmennystä ja voimatonta kiukkua. Aldo Fabrizi poliisin osassa tekee yhden juhlavimmista koomisista luonnetutkielmistaan, ja muutenkin elokuva vilisee huvittavia sivuhenkilöitä.

– Norsk Filminstitutin esitteen ja muiden lähteiden mukaan